Euroopan tutkimusneuvosto myöntänyt Suomeen ennätysmäärän tutkimusrahaa

1.7.2016

Euroopan tutkimusneuvosto ERC on myöntänyt merkittäviä rahoituksia suomalaistutkijoille. Yhteensä 18 uraauurtavaa suomalaishanketta menestyi vuoden 2015 rahoitushauissa. Suomeen myönnettyjen erittäin kilpailtujen ERC-rahoitusten määrä olikin ennätyksellinen. Euroopan tutkimusneuvosto rahoittaa tutkijalähtöistä, korkeatasoista tieteellistä tutkimusta. Rahoitettavat hankkeet valitaan tieteellisen laadun perusteella, ja hakemuksia arvioitaessa korostetaan tutkimusidean uutuutta ja rohkeutta.

Urallaan vakiintuneiden tutkijoiden ERC Advanced Grant -rahoitus myönnettiin yhteensä seitsemälle Suomessa työskentelevälle tutkijalle. Rahoitettujen joukossa on kolme humanististen ja yhteiskuntatieteellisten alojen tutkimushanketta. Aikaisemmin Suomeen on myönnetty ERC Advanced -rahoitusta humanistisille ja yhteiskuntatieteellisille aloille vain kerran. ERC Starting Grant -rahoitusta sai viisi tutkijanuransa alkuvaiheessa olevaa tutkijaa. Kuudelle hakijalle myönnettiin ERC Consolidator Grant, joka on tarkoitettu hieman edistyneemmille tutkimusryhmän vetäjille.

Rahoitusta saaneet tutkijat työskentelevät Aalto-yliopistossa, Helsingin yliopistossa, Ilmatieteen laitoksella, Itä-Suomen yliopistossa, Jyväskylän yliopistossa, Tampereen teknillisessä yliopistossa ja Turun yliopistossa.

”Suurimmalla osalla tutkimusrahoituksen saaneista suomalaistutkijoista on Suomen Akatemian tämänhetkistä tai aikaisempaa rahoitusta”, toteaa ERC-haun kansallinen yhteyshenkilö Maiju Gyran. Näyttää siis siltä, että suomalaistutkijat ovat pystyneet kasvattamaan kansainvälistä kilpailukykyään Suomen Akatemian rahoituksen turvin.

Hakukoulutukset parantavat hakijoiden mahdollisuuksia

Euroopan tutkimusneuvoston rahoitushaku on yksi Euroopan arvostetuimmista tutkimusmäärärahahauista. Mittavat ERC-rahoitukset myönnetään uutta luoville tutkimushankkeille ja korkeatasoista tiedettä tekeville tutkijoille. Suomalaistutkijat hakevat ERC-hauissa aktiivisesti. Hakemuksilta vaaditaan korkean tieteellisen tason lisäksi tiedettä uudistavia näkökulmia.

Hakukoulutukset ovat jatkossa yhä suuremmassa roolissa parantamassa suomalaishakijoiden asemia. ”Yliopistot ovat menestyksekkäästi kouluttaneet hakijoita laadukkaan hakemuksen kirjoittamisessa. Suomen Akatemia puolestaan järjestää kansallisia haastattelukoulutuksia Starting Grant ja Consolidator Grant -tutkijoille”, kertoo ERC-haun toinen kansallinen yhteyshenkilö Hannele Lahtinen.

Advanced Grant -tutkija Helmi Järviluoma: ”Ota kynttiläsi vakan alta ja sytytä se loimottamaan”

Etnomusikologi Helmi Järviluoma on tänä vuonna yksi arvostetun Advanced Grant -rahoituksen saajista. Järviluoma on johtanut Suomen Akatemian tuella useita kansainvälisiä tutkimusryhmiä, jotka ovat tutkineet eurooppalaisen äänimaiseman muutoksia. ERC-rahoitus mahdollistaa uuden Sensory Transformations and Transgenerational Environmental Relationships in Europe, 1950–2020 -hankkeen käynnistämisen. Uudessa tieteidenvälisessä hankkeessa tutkitaan, miten aistitut ympäristöt ja erityisesti ihmisten kokemukset ovat eri sukupolvien aikana muuttuneet. Laajan empiirisen tutkimuksen kohteena ovat eri sukupolvet 1930–40-luvulla syntyneistä nykypäivän diginatiiveihin.

Itä-Suomen yliopistossa professorina työskentelevä Järviluoma kiittelee yliopistonsa tukea ja tutkimuspalvelujen järjestämiä koulutuksia. Järviluoma mainitsee menestystekijöikseen huolellisen valmistautumisen lisäksi kansainvälisen uran. Näitä seikkoja hän myös painottaa antaessaan vinkkejä tuleville ERC-hakijoille.

”Käytä runsaasti aikaa tutkimuskysymyksen pohdintaan. Ota kynttiläsi vakan alta ja sytytä se loimottamaan. Nosta varsinkin kansainväliset saavutuksesi ja yhteistyöverkostosi ansioitten kärkeen. Käytä hyväksesi ERC-hakukoulutuksen ja asiantuntevien konsulttien vinkit, sillä ERC-haku on aivan oma maailmansa”, Järviluoma summaa.

Vuoden 2015 ERC-hauissa rahoitetut suomalaiset tutkijat:

ERC Starter Grant

  • Laura Elo-Uhlgren (Turun yliopisto)
  • Kati Kulovesi (Itä-Suomen yliopisto)
  • Pekka Katajisto (Helsingin yliopisto)
  • Lauri Parkkonen (Aalto-yliopisto)
  • Arri Priimägi (Tampereen teknillinen yliopisto)

ERC Consolidator Grant

  • Vincenzo Cerullo (Helsingin yliopisto)
  • Jari Kaukua (Jyväskylän yliopisto)
  • Tuomas Lappi (Jyväskylän yliopisto)
  • Miia Lindström (Helsingin yliopisto)
  • Mikko Möttönen (Aalto-yliopisto)
  • Minna Palmroth (Ilmatieteen laitos)

ERC Advanced Grant

  • Lauri Aaltonen (Helsingin yliopisto)
  • Sarah Green (Helsingin yliopisto)
  • Mircea Guina (Tampereen teknillinen yliopisto)
  • Helmi Järviluoma (Itä-Suomen yliopisto)
  • Taina Rantanen (Jyväskylän yliopisto)
  • Hanna Vehkamäki (Helsingin yliopisto)
  • Grigory Volovik (Aalto-yliopisto)

 

Lisätietoja aiheesta:

tiedeasiantuntija Maiju Gyran, p. 029 533 5015, etunimi.sukunimi(at)aka.fi

tiedeasiantuntija Hannele Lahtinen, p. 029 533 5055, etunimi.sukunimi(at)aka.fi

Euroopan tutkimusneuvostosta http://erc.europa.eu/

Suomen Akatemian viestintä
Hanna Talikka
p. 029 533 5048, etunimi.sukunimi(at)aka.fi

Viimeksi muokattu 1.7.2016
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »