Strategisen tutkimuksen teemaehdotukset esillä kuulemistilaisuudessa toukokuussa

15.4.2015

Strategisen tutkimuksen neuvoston ehdotukset vuoden 2016 tutkimusteemoiksi esitellään kuulemistilaisuudessa toukokuussa. Tilaisuudessa tutkimusyhteisö ja tutkimustiedon käyttäjät voivat kommentoida ja keskustella ehdotetuista teema-alueista. 

Kuulemistilaisuus järjestetään Kansallismuseon auditoriossa tiistaina 26.5. klo 14 – 17. Tilaisuus on kaikille avoin ja sinne pyydetään ilmoittautumisia 19.5. mennessä osoitteessa www.academyevents.fi tunnuksella STNteemat2016 

Strategisen tutkimuksen neuvosto huomioi kuulemistilaisuudessa kuulemansa keskustelun jatkaessaan vuoden 2016 strategisen tutkimuksen teemojen valmistelua, ja päättää valtioneuvostolle lähetettävästä teema-aloitteestaan 15.6.

Strategisen tutkimuksen rahoitusmuodolla rahoitetaan pitkäjänteistä ja ohjelmamuotoista tutkimusta, joka tuottaa ratkaisuja suomalaisen yhteiskunnan haasteisiin ja palvelee myös elinkeinoelämän uudistumista ja kilpailukykyä sekä työelämän ja julkisen sektorin kehittämistä. Rahoitusmuoto on parhaillaan ensimmäistä kertaa haussa osana Suomen Akatemian kevään hakua.

Lisätietoja

  • johtava tiedeasiantuntija Tiina Jokela, p. 029 533 5046, tiina.jokela (at) aka.fi

Suomen Akatemian viestintä
Riitta Tirronen
tiedotuspäällikkö
p. 029 533 5118
riitta.tirronen (at) aka.fi

Viimeksi muokattu 27.5.2015
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »