STN:n Horisontti 2020 -ohjelman vastinrahoituksen haku on auki

30.6.2015

Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) Horisontti 2020 -ohjelman vastinrahoituksen haku on nyt auki. STN myöntää tutkimusorganisaatioille kansallista vastinrahoitusta sellaisten hankkeiden perusteella, jotka ovat saaneet rahoitusta Euroopan unionin Horisontti 2020 -puiteohjelman Yhteiskunnalliset haasteet -pilarista.

Rahoituksen tarkoituksena on korvata rahoitusvajetta, joka syntyy tutkimusorganisaatioille kokonaiskustannusmallin mukaan lasketun yleiskustannusosuuden ja Horisontti 2020 -ohjelman mukaisen laskentamallin tuottaman yleiskustannuskorvauksen välille. Rahoituksen avulla STN haluaa myös kannustaa tutkimusorganisaatioita osallistumaan tulevien EU-hakukierrosten hankevalmisteluun.

Vastinrahaa voivat hakea kaikki vuonna 2015 Yhteiskunnalliset haasteet -pilarista EU-rahoitusta saaneet tutkimusorganisaatiot. Hakijoina voivat olla esimerkiksi tutkimusorganisaation tutkimuspalvelut tai taloushallinto. Rahoitusta voi hakea koko Horisontti 2020 -rahoituskauden ajalle kuitenkin siten, että Akatemian vastinrahoituskausi päättyy viimeistään 31.12.2017. Tämän jälkeiselle ajalle on mahdollista hakea jatkorahoitusta. Vuonna 2015 Akatemian vastinrahoituskausi alkaa siitä päivästä, jolloin hakemus on jätetty Akatemiaan.

Haku on jatkuva. Suorituspaikka voi hakea rahoitusta heti, kun se on saanut komissiolta myönteisen rahoituspäätöksen. Vuoden 2015 osalta STN tekee vastinrahoituspäätökset joulukuun alussa. Jotta STN voi käsitellä vuoden 2015 hakemukset joulukuun päätöskokouksessa, hakemus on jätettävä Suomen Akatemian verkkoasiointiin viimeistään 22.11.2015 klo 16.15. Tämän jälkeen saapuvat hakemukset siirtyvät käsiteltäväksi tuleviin kokouksiin.

Lisätietoja

  • stn-vastinraha
  • Rahoituspäällikkö Sirpa Nummila (talousyksikkö), p. 029 533 5081 (27.7.2015 alkaen), tiedeasiantuntijat Laura Kitti, p. 029 533 5152 (13.7.2015 alkaen) ja Jussi Vauhkonen, p. 029 533 5153 (strategisen tutkimuksen yksikkö)

Suomen Akatemian viestintä
tiedottaja Risto Alatarvas
p. 029 533 5007
etunimi.sukunimi(at)aka.fi

Viimeksi muokattu 21.8.2015
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »