SV EN

10 uutta akatemiatutkijaa terveyden tutkimuksen alalle

(14.05.2014)

Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunta on valinnut syyskuun 2013 haun perusteella kymmenen uutta akatemiatutkijaa. Toimikunta sai 94 akatemiatutkijahakemusta eli vain joka kymmenes hakemus voitiin rahoittaa.

Kilpailu rahoituksesta kiristyy vuosi vuodelta lisääntyneen hakemusmäärän ja vähentyneen tutkimusrahoituksen vuoksi. Rahoitusta hakeneista ja saaneista noin 70 prosenttia oli naisia.

Akatemiatutkijan tehtävä on tarkoitettu kokeneelle tutkijalle itsenäiseen tutkimussuunnitelman mukaiseen tieteelliseen työskentelyyn.

Uudet akatemiatutkijat tutkivat muun muassa seuraavia aiheita:

Gonghong Wei Oulun yliopistosta etsii eturauhassyövän ennusteen ja diagnostiikan merkkiaineita. Hänen tavoitteenaan on löytää miesten syöpäriskin ennustamiseen soveltuvia perimän säätely- ja ohjausalueita. Erityishuomio kohdentuu perimän transkriptiota sääteleviin proteiineihin, jotka osallistuvat solujen kasvun rajoittamiseen.

Tomi Rantamäki Helsingin yliopistosta etsii uutta hoitokeinoa vakavaan masennukseen. Nykyisten masennuslääkkeiden terapeuttiset vaikutukset ilmenevät pitkällä viiveellä ja monet potilaat reagoivat lääkehoitoon huonosti. Nukutusaineena käytetty isofluraani lievittää masennuspotilaiden oireita hyvin nopeasti, mutta vaikutuksen mekanismia ei tunneta. Rantamäki selvittää isofluraanin masennuslääkevaikutusten mekanismia ja merkitystä eläinmalleissa.

Juha Hulmi Jyväskylän yliopistosta puolestaan keskittyy lihasmassan ja aerobisen kunnon suojavaikutuksien selvittämiseen. Monet sairaudet, vammat ja ikääntyminen johtavat lihaskatoon ja heikentyneeseen aerobiseen kuntoon lisäten ennenaikaisen kuoleman riskejä. Hulmi selvittää millä tavoin hyvä lihasmassa ja aerobinen kunto suojelevat meitä lihaskadon sattuessa. Tarkoituksena on parantaa ymmärrystämme lihaskadon ja aerobisen kunnon merkityksestä sekä niiden suojausvaikutuksista.

Lisätietoja:

  • johtava tiedeasiantuntija Aki Salo, p. 029 533 5104, aki.salo(at)aka.fi
  • Lista uusista akatemiatutkijoista

Suomen Akatemian viestintä
verkkotiedottaja Vesa Varpula
p. 029 533 5131
etunimi.sukunimi(at)aka.fi

Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »