SV EN

Suomen Akatemialta 327 miljoonaa euroa tutkimukseen vuonna 2012

26.03.13

Suomen Akatemia rahoitti tieteellistä tutkimusta 327,4 miljoonalla eurolla vuonna 2012. Tutkimusrahoitus jakautui 61 tutkimusalalle yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa.

Akatemian myöntämästä rahoituksesta luonnontieteiden ja tekniikan tutkimukseen suuntautui yhteensä 104,4 miljoonaa euroa, kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimukseen 79 miljoonaa euroa, biotieteiden ja ympäristön tutkimukseen 64,7 miljoonaa euroa ja terveyden tutkimukseen 55,5 miljoonaa euroa.
 
Rahoitettujen hakemusten taso oli vuonna 2012 erittäin korkea. Akatemian rahoituspäätökset perustuvat vastaanotettujen hakemusten vertaisarviointeihin sekä toimikuntien tiedepoliittiseen harkintaan. Vertaisarvioinneissa käytetyistä asiantuntijoista yli 90 prosenttia oli ulkomaalaisia.

Esimerkiksi akatemiahankerahoituksen hakijoista 17 prosenttia sai myönteisen päätöksen ja haetusta rahoituksesta voitiin myöntää 16 prosenttia. Luvut kertovat kysynnän ja tarjonnan epäsuhteesta, joka varsinkin akatemiahankkeiden osalta on ollut kasvussa. Akatemiahankerahoituksella edistetään tutkimuksen laatua, uusiutumiskykyä ja monimuotoisuutta. Myönnetystä rahoituksesta 119,3 miljoonaa euroa koski akatemiahankkeita ja muuta toimikuntien rahoitusta.

Akatemia rahoitti muun muassa tutkimusohjelmia 41,3 miljoonalla eurolla, tutkimuksen infrastruktuureja 10,4 miljoonalla eurolla ja kansainvälisten tutkimuksen infrastruktuurien jäsenmaksuja (mukaan lukien Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN ja Euroopan eteläinen observatorio ESO) 19,4 miljoonalla eurolla. Kansainvälisten yhteistyösopimusten osuus oli 5,2 miljoonaa euroa. Akatemian palkkamyönnöt akatemiatutkijoille olivat 26,6 miljoonaa euroa ja akatemiaprofessoreille 6,6 miljoonaa euroa, jonka lisäksi näiden tehtävien tutkimuskulut ylsivät 33,2 miljoonaan euroon. Akatemian tutkijatohtoreita koskeva rahoitus oli 40,8 miljoonaa euroa.

Lisätietoja: Suomen Akatemian ylijohtaja, tutkimus, Marja Makarow, p. 029 533 5002, ja Suomen Akatemian toimintakertomus vuodelta 2012 osoitteessa www.aka.fi > Akatemiasta > Toiminta > Strategia > Tulosohjaus.

Suomen Akatemian viestintä
Viestintäjohtaja Maj-Lis Tanner
p. 029 533 5114
etunimi.sukunimi(at)aka.fi

 

Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »