Suomen Akatemialta 2,5 miljoonaa euroa Etelämannertutkimukseen

(15.10.12)

Suomen Akatemian luonnontieteen ja tekniikan tutkimuksen toimikunta rahoittaa Etelämannertutkimusta 2,5 miljoonalla eurolla. Kaikki rahoitettavat hankkeet toteutetaan kansainvälisenä yhteistyönä.

Suomi on mukana Etelämannersopimuksessa, joka edellyttää Suomelta  merkittävää tutkimusta Etelämantereella tai Etelämantereelta saatavaan tutkimusmateriaaliin liittyen.

Etelämannertutkimushankerahoituksen saivat muun muassa seuraavat tutkijat:

Erikoistutkija Timo Vihma Ilmatieteen laitokselta tutkii ilmakehän, lumen, jään ja meren vuorovaikutusprosesseja Antarktiksella. Vihman tutkimuksen avulla kehitetään parempia menetelmiä näiden prosessien kuvaamiseksi ilmasto- ja säänennustusmalleissa. Vihma selvittää lumen ja jään pinnan energiatasetta mannerjäätiköllä, jäähyllyillä ja merijäällä. Lisäksi hän tutkii ilmakehän ja meren välistä lämmönvaihtoa sekä ilmakehän suuren mittakaavan kiertoliikettä ja matalapaineita. Hankkeessa analysoidaan olemassa olevaa aineistoa vuosilta 2006 - 2011, osallistaan suureen kansainväliseen mittauskampanjaan Eteläisellä Jäämerellä talvella 2013 sekä tehdään uusia mittauksia Suomen Etelämannertutkimusasemalla Aboalla.

Professori Pentti Kujala Aalto-yliopistosta ja erikoistutkija Mikko Lensu ilmatieteenlaitokselta tutkivat konsortiohankkeessa Antarktisen jään paksuuden vaikutusta laivojen jääkuormiin. Hankkeen tavoitteena on kehittää teoreettinen malli, jonka avulla jääolosuhteiden vaihtelu voidaan linkittää laivan kohtaamiin jääkuormiin.  Malli kuvaa alueen merijään paksuuden vaihtelua sekä huomioi jään liikkeen aiheuttamat muutokset.

Lisätietoja:

Suomen Akatemian viestintä
Vesa Varpula
verkkotiedottaja
p. +358 295 33 5131
vesa.varpula(at)aka.fi

Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »