Ilmastonmuutos vaikuttaa myös metsänhoitoon

20.01.11

Ilmastonmuutos vaikuttaa myös metsiin, mutta metsien sopeutumisesta ilmastonmuutokseen tiedetään vasta vähän. Suomen Akatemian Ilmastonmuutos-tutkimusohjelman hankkeessa selvitetään sitä, miten metsät sopeutuvat ilmastonmuutokseen ja miten metsänhoitoa on kehitettävä muuttuvissa olosuhteissa.

Tutkimuksessa haetaan taloudellisesti kannattavimmat ilmastonmuutokseen sopeutumista edistävät metsien käsittelyvaihtoehdot tärkeimmille puulajeillemme. Hankkeessa yhdistetään realistiset, prosessipohjaiset metsänkasvua kuvaavat ekologiset mallit erilaisiin ilmastonmuutosennusteisiin ja edelleen metsänkäsittelyn taloudelliseen optimointiin.

”Metsänhoito ja metsäsektorin investoinnit ovat pitkäikäisiä, joten myös muutosten ennakoinnin ja tulevien toimenpiteiden suunnittelun on oltava pitkäjänteistä”, sanoo tutkimusta johtava dosentti Raisa Mäkipää Metsätutkimuslaitoksesta.

Tutkimuksessa kehitetään nykyisiä taloudellisia malleja sisällyttämällä niihin keskeiset metsänhoidolliset toimet ja ympäristötekijät, jotka kuvaavat lämpötilan, vesitalouden ja sään ääri-ilmiöiden esiintymistä muuttuvassa ilmastossa. Hankkeen ekologisessa osiossa tuotetaan ennusteita metsiköiden kehityksestä muuttuneissa olosuhteissa. Ennusteet toteutetaan kehittämällä prosessipohjainen kasvumalli, johon on lisätty metsikön vesitaloutta ja metsän ja maaperän välistä ravinnekiertoa kuvaavat osamallit.

”Lisäksi testaamme kolmen eri puulajin vartteiden avulla puiden vuosirytmin, erityisesti fotosynteesikapasiteetin, kehittymistä keväällä ja katoamista syksyllä erilaisissa vallitsevissa ja ilmastonmuutosta kuvaavissa olosuhteissa”, Mäkipää kertoo. 

Suomen Akatemian Ilmastonmuutos – vaikutukset ja hallinta (FICCA) –tutkimusohjelma on alkanut tämän vuoden alussa ja se on nelivuotinen. Kaikkiaan ohjelmaan kuuluu 11 tutkimuskonsortiota. Lisäksi ohjelmaan on tulossa kansainvälisiä yhteistyöhankkeita. Ohjelman kokonaisrahoitus tulee olemaan noin 16 miljoonaa euroa. FICCA-tutkimusohjelmassa on laajasti edustettuna eri tutkimus- ja tieteenaloja ja ohjelman tutkimuskohteiksi tavoitellut ympäristön ja yhteiskunnan väliset vuorovaikutukset ovat hyvin esillä. Tutkimuskonsortioissa yhdistyvät esimerkiksi kasvatustiede ja ympäristötutkimus sekä toisaalta geotieteet ja kulttuurien tutkimus.

Lisätietoja:
Dosentti Raisa Mäkipää, Metsätutkimuslaitos, etunimi.sukunimi(at)metla.fi, p. 050 391 2197
Professori Olli Tahvonen, Helsingin yliopisto, etunimi.sukunimi(at)helsinki.fi, p. 050 4156565

FICCA-tutkimusohjelmasta:
Ohjelmapäällikkö Paavo-Petri Ahonen, Suomen Akatemia, etunimi.sukunimi(at)aka.fi,
p. 040 189 6233
www.aka.fi/FICCA

Suomen Akatemian viestintä
Riitta Tirronen
tiedotuspäällikkö
p. (09) 7748 8369, 040 828 1724
etunimi.sukunimi(at)aka.fi

 

 

Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »