SV

Anoreksian ja lääkeaineen ominaisuuksien tutkimukset voittivat vuoden 2009 Viksu-tiedekilpailun

07.04.2010

Suomen Akatemian vuoden 2009 Viksu-tiedekilpailun voittajat on valittu. Viksun kansallisen sarjan voittivat Eveliina Tahvanainen ja Siniriikka Ventelä psykologian alan parityöllä. Työ sai kiitosta uudesta näkökulmasta, tutkimuksen eettisten näkökulmien huomioimisesta ja erinomaisesta pohdinnasta. Molemmat palkitaan 2500 eurolla. Viksun kansainvälisen sarjan voitti Salli Antila Turun normaalikoulusta fysiikan alan työllä, joka on aiheeltaan erittäin haastava ja myös kokeelliselta osuudeltaan hyvin ansiokas. Antila saa yksilötyöstään 4 000 euroa.

Opetusministeri Henna Virkkunen ja Akatemian pääjohtajan Markku Mattila palkitsevat voittajat Viksun palkintojenjakotilaisuudessa keskiviikkona 7.4.2010 klo 16.00. Palkinnon saa yhteensä 16 opiskelijaa, kuusi koulua ja yksi opettaja. Voittajien kesken jaetaan yhteensä 30 000 euroa.

Viksun kansallisessa sarjassa palkittavat

1. sija: Eveliina Tahvanainen (18) ja Siniriikka Ventelä (18) Savonlinnan Lyseon lukiosta halusivat tuoda uudenlaisen näkökulman anoreksiaan ja ottivat kantaa siihen, mikä on anoreksiapotilaan itsensä mielestä paranemisprosessin alullepaneva voima.

2. sija: Topi Talvitie (19) Helsingin matematiikkalukiosta esitteli tutkimuksessaan häviöttömän rasterikuvanpakkausmenetelmä IIC:n, ja tutki sen tehokkuutta PNG-kuvanpakkausmenetelmään verrattuna.

3. sija: Johanna Matikainen (20) Ressun lukiosta käsitteli tutkielmassaan Oskari Tokoin merkitystä Suomen itsenäistymisvuoden politiikassa.

4. sija: Karel Kaurila (18) ja Timo Toukkari (18) ValkeakoskenTietotien lukiosta/Päivölän matematiikkalinjalta toteuttivat agenttipohjaisen simulaatiomallinnuksen ja selvittivät, kuinka monta ihmistä pitää sisäoppilaitoksessa vähintään rokottaa H1N1-pandemian leviämisen estämiseksi.

5. sija: Meri-Maija Ollila (18) Siikajoen lukiosta tutki ilmastonmuutosta ja sen heijastumista lintujen kevätmuuttoon Raahen alueella.

6. sija: Tuomas Kyheröinen (19) Helsingin matematiikkalukiosta tutki kilpailutyössään YTV:n Jokeri-bussilinjaa ja sen menestyksen syitä.

7. sija: Aleksi Korpinen (17) Valkeakosken Tietotien lukiosta/Päivölän matematiikkalinjalta tarkasteli tutkimuksessaan osavuosikatsauksien aikaisia osakkeiden epänormaaleja tuottoja talouden kiertokulun eri vaiheissa.

Viksun kansainvälisessä sarjassa palkittavat

1. sija: Salli Antila (18) Turun normaalikoulusta teki tärkeää lääkeaineiden annostelun kehittämiseen liittyvää perustutkimusta: hän selvitti tutkimuksessaan, miten lääkeaineiden vaikuttavien aineosien kiteisyys tai kidetyyppi vaikuttaa lääkkeen tehokkuuteen.

2. sija: Sofia Singler (17) Jyväskylän Lyseon lukiosta tarkasteli tutkimuksessaan, kuinka arkkitehtoniset ainekset ovat läsnä Saila Susiluodon proosarunoissa ja Mirkka Rekolan aforistisissa, modernistisissa runoissa.

3. sija: Katri Piiparinen (18) Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta määritti ja arvioi työssään tärkeimmät tekijät, jotka johtivat maanluovutusten takia evakuoitujen karjalaisten onnistuneeseen jälleenasutukseen toisen maailmansodan jälkeen.

4. sija: Nina Tourabi (18) Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta tarkasteli Indian National Army:n toimintaa ja Indian Royal Navy:n kapinoinnin merkitystä Intian itsenäistymisessä vuosina 1945–1946.

5. sija: Yijie Xu (19) Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta tutki työssään mitä Kiinan ”melamiiniskandaalissa” vuosina 2007–2008 tapahtui ja miksi melamiini aiheutti kuolemia.

6. sija: Simona Erikkilä (18) Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta tutki työssään sesamol-antioksidanttia ja perehtyi sen mahdollisuuksiin ehkäistä ultraviolettisäteilyn elimistölle aiheuttamia vaurioita.

7. sija: Zhe Sun (18) Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta selvitti työssään Deng Zhiaopingin vaikutusta Kiinan kehitykseen Maon kuoleman jälkeen.

 

Palkittavat koulut ja opettaja

Aktiivisuudesta ja menestyksestä palkitaan 1 000 euron palkinnolla Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu, Maunulan yhteiskoulu ja Helsingin matematiikkalukio, Brändö gymnasium (Helsinki), Savonlinnan Lyseon lukio, Jyväskylän Lyseon lukio ja Siikajoen lukio. Opettajan palkinnon, 1 000 euroa, saa Elina Näsäkkälä, joka opettaa kemiaa Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa.

 

Viksut tutustuvat tieteen maailmaan

Lukiolaisten Viksu-tiedekilpailu järjestettiin jo kahdettatoista kertaa. Kilpailuun voi osallistua tekemällä tutkielman mihin tahansa lukion oppiaineeseen liittyen. Viksu tarjoaa nuorille mahdollisuuden kokeilla siipiään tieteellisen työn parissa. Kilpailun avulla Akatemia haluaa osoittaa nuorille, että tutkijan ammatti voi olla yksi mahdollinen uravaihtoehto. Vuonna 2009 Viksuun osallistui 143 kilpailutyötä 27 lukiosta. Pari- ja ryhmätyöt mukaan lukien kilpailutöitä teki yhteensä 162 lukiolaista. Eniten töitä tehtiin historiasta, psykologiasta, äidinkielestä ja kirjallisuudesta, historiasta, kemiasta sekä fysiikasta.

 

Voittajien valokuvista:

Voittajat kuvataan palkintojenjaon yhteydessä Akatemiassa ja kuvat ovat saatavilla STT:n kautta 7.4. noin klo 20 lähtien. Tiedotusvälineiden käyttöön tarjotaan myös noin minuutin pituinen videoklippi palkintojenjaosta.

 

Lisätietoja:

Suomen Akatemian viestintä
tiedottaja Terhi Loukiainen
p. (09) 7748 8385, 040 828 1784, sp. terhi.loukiainen@aka.fi

Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »