EN

Tutkimusohjelma vahvisti kone-, rakennus- ja automaatioalojen perustutkimusta

11.11.2010


Tietotekniikan soveltaminen kone-, rakennus- ja automaatiotekniikkaan (KITARA) -tutkimusohjelma vahvisti alan perustutkimusosaamista Suomessa ja nosti tutkimuksen tieteellistä tasoa. Ohjelmassa oli lisäksi paljon esimerkkejä tutkimuksista, joita voidaan hyödyntää tulevaisuudessa myös teollisuudessa. Näin todetaan tutkimusohjelman arviointiraportissa.

Kansainvälisen arviointipaneelin mukaan Suomen Akatemian KITARA-ohjelma oli kaiken kaikkiaan menestyksekäs ja hyvin kohdennettu ohjelma. Yhtenä ohjelman vahvuutena pidettiin sen monitieteisyyttä.

Arviointipaneeli kiinnitti kuitenkin huomiota siihen, että hankkeiden kansainvälisen yhteistyön laajuus vaihteli paljon ja että alan tohtorikoulutuksessa ja sen seurannassa on Suomessa edelleen paljon kehittämistä. Paneeli suosittelee, että alalle perustettaisiin uusi, tutkimuskonsortiomuotoinen ja monitieteinen kohdennettu haku. Tutkimusalalle ehdotetaan myös omaa tutkijakoulua.  

Tutkimusohjelman arvioinnin tavoitteena oli tarkastella ohjelmaa kokonaisuutena sekä paneutua sen tieteelliseen laatuun. Lisäksi arvioitiin ohjelman toteutusta ja tutkijakoulutusta, yhteistyötä ja tulosten merkittävyyttä ja sovellettavuutta.

Arviointipaneelin puheenjohtajana toimi professori Stephen Culley ja muina jäseninä professori Thomas Olofsson, professori Martin Fischer ja tri Hamish McAlpine (siht.). 

Tietotekniikan soveltaminen kone-, rakennus- ja automaatiotekniikkaan (KITARA) -tutkimusohjelma toteutettiin vuosina 2005-2009. Suomen Akatemian lisäksi sitä rahoittivat Tekes ja ympäristöministeriö. KITARA-ohjelman tavoitteena oli vahvistaa kone- ja rakennusalojen perustutkimusosaamista hyödyntämällä tieto- ja viestintäteknologiaa. Ohjelman hankkeista kahdeksan oli rakennustekniikan aihealueelta, neljä konetekniikan ja kolme automaatiotekniikan alueelta.

Arviointiraportti on kokonaisuudessaan luettavissa Suomen Akatemian verkkosivuilla www.aka.fi kohdassa julkaisut > julkaisusarja. Raportti on ilmestynyt englanniksi.

Lisätietoja:
Ohjelmapäällikkö Saila Karvinen, Suomen Akatemia, p. 040 591 3518, saila.karvinen(at)aka.fi

Suomen Akatemian viestintä
Riitta Tirronen
tiedotuspäällikkö
p. (09) 7748 8369, 040 828 1724
riitta.tirronen(at)aka.fi

 

Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »