EN

Jari Kaukua haluaa lisätä tietoa islamilaisen perinteen moninaisuudesta

11.8.2017

Akatemiatutkija Jari Kaukuan tutkimuskentältä kuuluu hyviä uutisia. Hänen tutkimusryhmänsä sai Euroopan tutkimusneuvostolta mittavan rahoituksen islamilaisen filosofian tutkimukseen, minkä puitteissa myös muiden tutkijoiden palkkaaminen on mahdollistunut.

Tutkimus kartoittaa 1100-luvun lopulta eteenpäin käytyä filosofista keskustelua: aristoteelista tieteenteorian kritiikkiä, vastausta siihen, sekä kysymystä miten nämä keskustelut vaikuttavat meidän päiviimme ulottuvassa myöhemmässä perinteessä. Tarkastelussa on paitsi filosofista, myös teologista sekä suufilaista kirjallisuutta, islamilaista mystiikkaa, joka on muuttunut tutkittavalla aikajaksolla hyvin teoreettiseksi. Myös luonnontieteilijöiden parissa käyty keskustelu tieteen metodologiasta, tieteellisen tiedonhankinnan luonteesta ja systemaattisen tieteellisen ajattelun periaatteesta on tarkastelun kohteena.

Islamilaisen filosofian viitekehykseen kuuluu muslimien lisäksi myös kristittyjä ja juutalaisia ajattelijoita, jotka osallistuivat arabiankieliseen filosofiseen ja tieteelliseen keskusteluun vuosisatojen ajan.

”Andalusian tai Bagdadin tyyppiset sulatuskattilat ovat historiassa osoittautuneet hyviksi nimenomaan ajatusten synnyttämisen ja kulttuurisen vuorovaikutuksen kannalta.”

Isot tekstimassat pitävät yllä keskustelua

Vanhaan teologiseen perinteeseen palaamista on myös kritisoitu – niin reformistisen kuin fundamentalistisenkin islamin piiristä. Niiden mukaan aikansa eläneeltä ja kaavoihin kangistuneelta perinteiseltä islamin tulkinnalta on turha odottaa uudistumiskykyä tai vastausta kysymykseen, millaista on elää muslimina tänä päivänä. Kaukua kuitenkin peräänkuuluttaa tutkimusperinteen ylläpitämistä.

”On hyvä kysyä, mitkä ovat perinteessä olennaisia näkökulmia, joista luopumalla luovutaan itse asiassa koko perinteestä? Mitkä taas ovat historiallisesti muuttuvia näkökulmia, jotka ehkä voidaan selittää syntykontekstistaan käsin, mutta joista luopuminen ei välttämättä ole millään tapaa kohtalokasta?”

Kaukuan mukaan hyvä tapa vastata uusiin haasteisiin on käydä keskustelua perinteen näkökulmasta ja tulkita sitä uudelleen.

”Jos pyritään aloittamaan nollapisteestä, seurauksena on monissa osissa islamilaista maailmaa realisoitunut uskonnon valjastaminen populististen poliittisten tavoitteiden edistämiseen. Sellaisella perinteellä, jossa väitteet täytyy oikeuttaa monisyisen kirjallisen perinteen avulla, on maltistava vaikutus. Minkään korkeakirjallisen uskonnon historia ole ollut yhden oikean opin toistamista sukupolvesta toiseen, vaan debattiin perustuvaa elävää tulkintaa. Konsensukset, joita saatamme tänä päivänä pitää itsestäänselvyyksinä, ovat muotoutuneet debatin kautta. On hedelmällisempää ajatella uskonnollista perinnettä keskusteluna eikä suinkaan yhdenlaisena monoliittinä.”

Yksi Kaukuan keskeisistä motiiveista tutkimukseen on lisätä tietoa islamilaisen perinteen moninaisuudesta – paitsi muslimeille myös länsimaisille ihmisille. Länsimaissa vaikuttavat toisen ja kolmannen polven muslimit ovat myös kiinnostuneita omasta perinteestään, ja moni heistä yhdistää uskonnon harjoittamisen länsimaisen tutkijan historiakriittiseen näkökulmaan. Nimenomaan heillä on Kaukuan mukaan parhaat mahdollisuudet vaikuttaa siihen, miten islamia lännessä muslimien piirissä tulkitaan. Esimerkkejä löytyy tietysti myös täysin päinvastaiseen suuntaan menneistä nuorista radikalisoituneista aikuisista. 

Lain tulkinta maallistumisen esteenä 

Toisin kuin lähes sekulaaria sosiaalietiikkaa edustavassa modernissa kristillisyydessä, islamilaista eettistä ajattelua on vaikea erottaa uskonnollisesta laista, mikä on haaste sen maallistumiselle. Maltillisemmankin islamin kommentoijalla on täten ongelma puhuessa opinkappaleista, jotka ovat räikeässä ristiriidassa niin sanottujen modernien eettisten vakaumuksien kanssa.

”He eivät voi ottaa kovin radikaaleja kantoja suhteessa siihen, missä mielessä islamilainen laki on historiallisesti kontingentti ja muuttuva. Liian radikaali sekularisointi on vaarassa vieraannuttaa suuren osan niistä yhteisön jäsenistä, joita heidän pitäisi palvella. Tämän takia he eivät voi suoraan lähteä kiistämään näitä ongelmia.”

Yhtenä kipupisteenä voi pitää kuolemantuomiota, joka seuraa islamista luopumisesta.

”On kuitenkin heti kysyttävä, miten sitä on käytännössä sovellettu historian saatossa; ja mitä vaaditaan siihen, että luopuu islamista? Minkälainen teon ja rangaistuksen välinen yhteys siinä käytännössä on? Mitä lainoppineet ovat oikeasti sanoneet siitä? Minkälaisia kriteerejä kuolemanrangaistuksen määrittämiselle on asetettu? Nämä ovat komplisoivia kysymyksiä, jotka keskustelussa usein jätetään käsittelemättä.”

Kaukua ei halua kiistää joidenkin islamin opinkappaleiden ongelmallisuutta.

”Nämä ongelmakohdat eivät toisaalta ole monien muslimien elämän kannalta kovin keskeisiä. Niitä pitää tietenkin miettiä, mutta jos me keskitymme yksinomaan niihin, niin kuvamme kokonaisuudesta vääristyy. Ja on hyvin epätodennäköistä, että vain kipukohtia tökkimällä päästäisiin kovinkaan pitkälle eteenpäin. Pidän lupaavampana lähestymistapaa, jossa pyritään artikuloimaan yleiset eettiset periaatteet suhteellisen kiistattomien tekstien avulla, ja arvioidaan sen jälkeen ongelmakohtia kriittisesti tätä systemaattista taustaa vasten.”

Tuttua kristillistä perinnettä on helpompaa tarkastella moninaisena.

”Jos joku sanoo olevansa kristitty, se ei vielä kerro paljoa. Voidaan kysyä, millä tavalla hän kristinuskon keskeiset opinkappaleet ymmärtää, mikä Kristuksen tai kirkon asema hänelle on ja näin poispäin. Aivan saman tyyppisiä kysymyksiä voidaan kysyä oikeastaan mistä tahansa islamin keskeisestä opinkappaleesta. Mutta tämä tietysti helposti unohtuu silloin, kun kysymyksessä on meille jossain määrin etäisempi aateperinne, ja toisaalta se unohtuu myös siksi, että eri syistä voi olla tarkoituksenmukaista häivyttää debatille avoimia kysymyksiä. Se voi olla tarkoituksenmukaista islamkriittisestä tai islamofobisesta näkökulmasta yhtä lailla kuin fundamentalistisen islamtulkinnan näkökulmasta.”

Kiinnostus islamilaista filosofiaa kohtaan parantunut

Filosofian historian tutkimuksessa on Kaukuan mukaan nähtävissä selkeä muutos. Varhaisina jatko-opintovuosinaan hänen piti argumentoida keskiajan filosofian tutkijoille, että islamilaisen filosofian harjoittaminen ei loppunut kätevästi samoihin aikoihin, kun käännöstoiminta arabiasta on lakannut. 15 vuoden jälkeen ei kuitenkaan tarvitse enää erikseen perustella filosofian historian tutkijoille, miksi aihetta tutkii.

”Siinä mielessä muutos on ollut aika dramaattista. Jos tänä päivänä joku haluaisi tehdä yleisesitystä keskiajan filosofian historiasta ja jättäisi arabiankielisen historian käsittelyn niihin, joita käännettiin latinaksi; niin suurin osa vertaisarvioijista sanoisi, että tässä on niin suuria aukkoja, että ei tämä kelpaa. Ja se on aika iso asia.”

Tämä muutos vertautuu luontevasti keskiajan filosofiaa koskevien käsitysten muuttumiseen viimeisten sadan vuoden aikana. Kaukuan mukaan vielä 1900-luvun alkupuolella oli tavallista pitää keskiajan filosofiaa hedelmättömänä hiusten halkomisena ja Aristoteleen orjallisena seuraamisena. Lisääntynyt tieto on auttanut muuttamaan käsityksiä myös yleisesti.

”Tuskin tänään kohtalaisen valistunut maallikkokaan uskoo, että keskiaika oli pimeä, ahdistavan uskonnollisuuden aikakausi, joka pyrki tukahduttamaan kaiken rationaalisen ajattelun. Tämä käsitys on muuttunut nyt 1900-luvun tutkijoiden työn ansiosta. Vastaavaa pioneerityötä tekevät nyt islamilaisen filosofian ja teologian historian tutkijat."

Teksti ja kuva: Eetu Lehto

Viimeksi muokattu 11.8.2017
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »