Akatemiaprofessori Johanna Ivaskalle myönnettiin A.I. Virtanen -palkinto

6.11.2017

Vuoden 2017 A.I. Virtanen -palkinto on myönnetty Turun yliopiston akatemiaprofessori Johanna Ivaskalle tunnustuksena uraauurtavasta ja ansiokkaasta solujen tarttumisominaisuuksia selvittävästä tutkimuksesta.
 
Societas Biochemica, Biophysica et Microbiologica Fenniae, Ravitsemuksen Tutkimussäätiö ja Suomalaisten Kemistien Seura ovat päättäneet myöntää vuoden 2017 A.I. Virtanen -palkinnon akatemiaprofessori Johanna Ivaskalle.

Akatemiaprofessori Ivaska on yksi menestyneimmistä suomalaisista tutkijoista. Hän tutkii syövän etäpesäkkeiden syntyyn liittyviä muutoksia soluissa, etenkin solujen tarttumisominaisuuksissa. Tutkimuksessaan hän käyttää uusia innovatiivisia menetelmiä ja yhdistelee näitä ennakkoluulottomasti, mikä on johtanut uraauurtaviin tuloksiin muun muassa integriini-reseptoreiden toiminnan tuntemisessa. Ivaskalla on yli 80 julkaisua, joista useat alan parhaimmissa lehdissä.

Ivaska on saanut arvostetun Euroopan tutkimusneuvoston (ERC) rahoituksen kolme kertaa. Akatemiaprofessuurin lisäksi hänellä on molekulaarisen solubiologian professuuri Turun yliopistossa. Hän on ohjannut 13 väitöskirjaa ja saanut useita kansallisia ja kansainvälisiä palkintoja. Ivaskalla on useita kansallisia ja kansainvälisiä luottamustoimia.

Lähde: Turun yliopiston tiedote

Viimeksi muokattu 6.11.2017
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »