Ympäristöoikeudenmukaisuus pääkaupunkiseudun sinirakenteessa

8.2.2016

Helsingin metropoli ei olisi yhtä viehättävä ilman kaunista rantaviivaansa ja muita vesiympäristöjään. Mutta mikä on niiden tarjoamien kulttuuristen ekosysteemipalvelujen laatu – ja ovatko ne tasapuolisesti saavutettavissa? Suomen Akatemian AKVA-ohjelman hankkeessa tutkitaan, miten ympäristöoikeudenmukaisuus toteutuu pääkaupunkiseudun sinirakenteessa. 

Vuosi 2016 on Suomen Akatemian rahoittaman nelivuotisen, akvaattisten luonnonvarojen kestävää hallintaa tutkivan monitieteisen AKVA-ohjelman päätösvuosi. Akatemiaohjelman 12 kansallista hanketta ovat pureutuneet vesiympäristöön liittyvän toimintakokonaisuuden tutkimiseen niin ympäristöllisten, sosiaalisten, poliittisten kuin taloudellisten muutosten luomien haasteiden kuin terveydellisten, kulttuuristen sekä veden saatavuuteen, käyttöön ja turvallisuuteen liittyvien kysymysten näkökulmasta. Maailmanlaajuisesti tärkeitä haasteita sisältävällä ohjelmalla on pyritty vahvistamaan Suomen vesitutkimuksen tieteellistä tasoa ja sen syntymistä tukevia kansallisia ja kansainvälisiä verkostoja. 

 

Ekosysteemipalvelut koskettavat kaikkia 

AKVA-ohjelman keskiössä ovat erityisesti ekosysteemipalvelut, joilla tarkoitetaan yksittäisille ihmisille tai yhteiskunnalle hyödyllisiä palveluita, joita luonto tuottaa rakenteellaan ja toiminnallaan. Ekosysteemipalvelujen käsitteellä pyritään täydentämään monimuotoisuuden ja kestävän kehityksen käsitteitä sekä korostamaan, että olemme riippuvaisia ekosysteemien toiminnasta.

Kuvassa Riikka Paloniemi (vas.) ja Leena Kopperoinen 

”Vetemme, ruokamme, materiaalimme ja geenivarantomme ovat ekosysteemien tuotantopalveluita. Esimerkiksi pölytys, ilmaston säätely, hiilensidonta ja luonnonmukainen vedenpuhdistus lukeutuvat säätely- ja ylläpitopalveluihin. Lisäksi luonto tarjoaa runsaasti immateriaalisia kulttuurisia ekosysteemipalveluita kuten henkisen hyvinvoinnin lähteitä ja virkistäytymismahdollisuuksia”, täsmentää erikoistutkija Leena Kopperoinen (kuvassa oikealla) Suomen ympäristökeskuksesta.

Kopperoinen työskentelee Suomen ympäristökeskuksen ympäristöpolitiikkakeskuksen viherrakenneryhmässä, joka on mukana AKVA-ohjelman monitieteisessä ENJUSTESS-konsortiohankkeessa. Viherrakenneryhmän ryhmäpäällikkö Riikka Paloniemi toimii konsortion johtajana. SYKEn lisäksi konsortiossa ovat edustettuina Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto sekä Itä-Suomen yliopisto.

Yhteiskuntatieteellistä ja luonnontieteellistä näkökulmaa yhdistävän tutkimushankkeen tavoitteena on ollut tutkia ympäristöoikeudenmukaisuuden ja vesiin liittyvien ekosysteemipalveluiden suhdetta kaupunkiympäristössä Helsingin metropolialueella. Tätä tarkoitusta varten on tutkittu, mitä pääkaupunkiseudun vesiympäristöistä koostuva sinirakenne pitää sisällään, minkälaisia arvoja niihin liitetään, miten vesiympäristöjä suunnitellaan, miten niiden käyttöä ja saavutettavuutta koskeva oikeudenmukaisuus toteutuu ja miten mahdollisia suunnitteluun liittyviä konflikteja voitaisiin ennakoida ja välttää.

Tutkimus on toteutettu muun muassa sinirakenteen paikkatietoanalyyseilla, seudun asukkaille suunnatulla laajana pehmoGIS -kyselynä sekä henkilökohtaisina haastatteluina.                       

 

Sinirakenne ja sen käyttäjät

Pääkaupunkiseudun sinirakenne on pitkälti merellinen mutta erilaisten vesiympäristöjen joukkoon mahtuu myös kosteikkoja, puroja, lampia, jokimaisemaa ja jokunen järvikin. 

Helsingin yliopiston osahankkeessa erityistarkasteluun valittiin Kumpulanpuro ja Kuusijärvi. Kumpulanpuro nousee esille maan alta Mäkelänrinteen uimahallin kohdalla, mihin lukuisat Helsingissä talvehtivat kaupunkisorsat siirtyvät myös Vanhankaupunginlahdelta, kun niiden kotivedet jäätyvät. Kumpulasta kaupunkipuro jatkaa kaunista matkaansa siirtolapuutarha-alueen ohitse kohti Vanhankaupunginlahtea ja laskee lopulta Toukolan rantapuistoon. Ulkoilijoiden suosima Kuusijärven virkistysalue puolestaan sijaitsee Vantaan puolella Sipoonkorven kansallispuiston kyljessä.  

Kopperoisen ja Paloniemen edustamassa Suomen ympäristökeskuksen osahankkeessa on keskitytty tutkimaan vesialueiden kulttuuristen ekosysteemipalveluiden saavutettavuutta sosioekonomisessa kontekstissa sekä tulevien muutospaineiden vaikutusta sinirakenteen saavutettavuuteen. Hankkeessa on paikkatietopohjaisesti pyritty tunnistamaan, minkälaista hyötyä sinirakenteesta voi olla ihmisen hyvinvoinnille sekä minkälaisia kulttuurisiin ekosysteemipalveluihin liittyviä arvoja ihmiset liittävät vesiympäristöihin. Tuloksilla halutaan tukea suunnittelun ja päätöksenteon pyrkimyksiä ratkaisuihin, jotka tukevat kulttuuristen ekosysteemipalveluiden monipuolisuutta sekä tasapuolista jakautumista. 

Aalto-yliopiston toteuttamassa laajassa Veden äärellä -kyselyssä saatiin kerätyksi yli 2115 vastaajalta paikkatietokohtaisia kokemuksia pääkaupunkiseudun vesiympäristöistä. Tämän tiedon avulla on määritelty erilaisten vesialueiden käyttötapojen ja käyttäjäryhmien keskittymiä sekä etäisyyksiä, joita ihmiset kulkevat päästäkseen virkistymään erilaisten vesien äärelle.

 

Osallistumisoikeuden tärkeys

Leena Kopperoisen mukaan sinirakenteen kulttuurisiin ekosysteemipalveluihin liittyvää ympäristöoikeudenmukaisuutta ei ole juuri tutkittu kansainvälisestikään. SYKEssä on nyt pyritty arvioimaan myös sosioekonomisen tiedon pohjalta eri väestöryhmien pääsyä sinirakenteeseen ja mahdollisuutta osallistua sinirakennetta koskevaan suunnitteluun. Kopperoisen mukaan asiasta ei ole vielä tutkimustuloksia mutta on esimerkiksi mahdollista, että alemman sosioekonomisen luokan asuinalueita suunnitellaan sellaisille alueille, joilta on huonompi pääsy sinirakenteeseen tai joiden sinirakenne on laadultaan heikompaa kuin korkeamman sosioekonomisen luokan asuinalueilla. 

Ympäristöoikeudenmukaisuuden mukaan kaikilla pitäisi olla yhtäläinen oikeus osallistua suunnitteluun ja päästä hyötymään siitä, mitä luonto meille tarjoaa. 

”Eri ihmisillä on usein erilaisia tulokulmia yhteisiin asioihin. Niiden kuuleminen ajoissa on tärkeää, jotta ei turhaan ajeta jotakin konfliktitilannetta liian pitkälle. Jos jo varhaisessa vaiheessa selvitettäisiin ihmisten arvomaailmoja suhteessa päättäjien tulokulmiin, voitaisiin etukäteen löytää potentiaaliset konfliktin paikat”, toteaa Riikka Paloniemi.

Helsingin yliopiston tapaustutkimus Kumpulanpurosta tarjoaa konkreettisen esimerkin siitä, miksi toimiva vuoropuhelu eri alojen tutkijoiden, päättäjien ja alueiden käyttäjien välillä olisi tärkeää. Kun Helsingin kaupunki pyrki ratkaisemaan jokavuotista tulvaongelmaa Kumpulanpuron varressa sijaitsevalla siirtolapuutarha-alueella, sinällään aivan asiallinen suunnitelma ei ollutkaan siirtolapuutarhureiden mieleen. Vaikka riesana ollut haitta saatiin pois, toteutustavan myötä menetettiin siirtolapuutarhureille tärkeitä arvoja.

Jos ihmiset saavat osallistua suunnitteluun ja olla yhdessä tekemässä päätöksiä, he ovat valmiimmat hyväksymään ja ottamaan omakseen ratkaisuja, vaikka ne eivät olisikaan pelkästään oman mielen mukaisia, täsmentää Paloniemi.

 

Rantaviiva vapaaksi

Internetin kautta toteutetussa pehmoGIS-kyselyssä pääkaupunkiseutulaiset saivat merkitä karttaan useita tärkeinä pitämiään vesiympäristöpaikkoja. Paikannuksia kertyi yhteensä yli 17 000, joten niiden pohjalta saatiin jo selville pääkaupunkiseudun asukkaiden suosimat hotspotit. Selvimmin esille nousivat muun muassa Suomenlinna, Seurasaari, Vanhankaupunginlahti ja Viikin alueet, Hietaniemen uimaranta, Lauttasaaren eteläosat, Vantaanjoen varsi ja Vantaankoski, Kuusijärvi sekä Itä-Helsingistä Kallahti ja Laajasalo, Espoosta Kaitalampi ja Pitkäjärvi.

Entä mihin SYKEn tutkijat hakeutuvat nauttimaan sinirakenteen tarjoamista kulttuurisista ekosysteemipalveluista?

Riikka Paloniemi pitää merenrannasta Suomenlinnassa ja myös SYKEn edustalla sekä astelee mielellään pitkospuita pitkin Vanhankaupunginlahdella sijaitsevaan Lammassaareen. Leena Kopperoinen puolestaan käy perheen kanssa usein katsomassa Vantaanjoen koskiin kuuluvan Katriinankosken kuohuja tai kesällä uimassa Vihdintien varren järvissä.

Kopperoinen haluaa korostaa, ettei tutkimuksessa voida laskea vain sitä, miten ihmisillä on pääsy sinirakenteeseen, jos ei oteta huomioon myös sitä, onko sinirakenteen ranta tai alue vapaasti käytettävissä. Helsingin kaupungin alueella vain 65 prosenttia on luonnonmukaista tai rakennettua vapaata rantaviivaa. Loput alueet ovat muun muassa teollisuuden, satamatoiminnan, Puolustusvoimien tai yksityisomistajien hallussa. 

”Tutkimuksen perusteella voisi sanoa, että kaupunkisuunnittelussa kannattaisi pyrkiä jättämään rantaviiva kaikille avoimeksi alueeksi eikä vain muutamien ihmisten käyttöön. Kaikista kyselytutkimuksista selviää, että kaikki vesiraja-alueet joenrannoista merenrantoihin ovat ahkerassa käytössä, jos ihmisillä vain on niihin vapaa pääsy.”

”Kannattaa myös muistaa, että on aina vain tärkeämpää, että kasvava, uusi sukupolvi oppii muodostamaan luontosuhteen omakohtaisen kokemuksen kautta. Siihen pitäisi säilyä mahdollisuus myös kaupungissa – metsien lisäksi myös veden ääressä”, sanoo erikoistutkija Kopperoinen. '

 

Teksti ja kuvat: Suvi Ruotsi

Viimeksi muokattu 22.2.2016
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »