EN

Suomalaistutkimus hiiren hampaista johti merkittävään löytöön ihmisen kehityshistorian tutkimuksessa

25.2.2016

Kansainvälinen tutkijajoukko on kehittänyt mallin, jonka avulla yksittäisen ihmisen esi-isän hampaan perusteella pystytään ennustamaan kokonaisen hammasrivin hampaiden koko. Malli auttaa merkittävästi ihmissuvun kehityshistorian kokoamisessa. Sen perusteella on jo tehty ehdotuksia ihmisen sukupuun muokkaamiseksi.

Nature-tiedelehdessä esiteltävä malli pohjautuu akatemiaprofessori Jukka Jernvallin tutkimusryhmän Helsingin yliopistossa tekemään hiiren hampaiston kehitystä mallintavaan tutkimukseen. Jernvall johtaa Suomen Akatemian Kokeellisen ja laskennallisen kehitysbiologian huippuyksikköä. 

Tutkimuksessa todettiin, että hampaiden koon muuttumisen taustalla ovat hyvin yksinkertaiset kehitysbiologiset muutokset, joiden tuloksena syntyviä erilaisia evolutiivisia mahdollisuuksia on vain hyvin rajallinen määrä.

Lähde: Nature ja Helsingin yliopisto

Viimeksi muokattu 25.2.2016
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »