Profiloituminen ja infrastruktuurit yhteistyön tiivistäjiksi

13.9.2016

Yliopistojen profiloitumisrahoituksen ja tutkimusinfrastruktuurien tarkoitus on vahvistaa tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta. Näin kertoi opetusneuvos Petteri Kauppinen opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osastolta. Hän puhui Suomen Akatemian järjestämässä seminaarissa, jossa käsiteltiin näitä aiheita.

Kauppisen mukaan näiden rahoitusmuotojen on tarkoitus purkaa päällekkäisyyksiä ja tiivistää yhteistyötä. Profiloituminen edellyttää selkeää työnjakoa yliopistojen ja muiden toimijoiden kanssa, keskittymistä vahvuuksiin sekä kansainvälistä yhteistyötä.

Tutkimusinfrastruktuureja pitäisi Kauppisen mielestä priorisoida. Suunnittelun pitää olla pitkäjänteistä, jotta varmistetaan rahoitus infrastruktuurihankkeen eri vaiheissa. Myös hankkeiden vaikuttavuutta pitää selvittää, korosti Kauppinen.

Suomen Akatemian tutkimuksen ylijohtaja Riitta Maijala kertoi, että infrastruktuurien strategiasta ja tiekartasta on tarkoitus tehdä väliarviointi. Sen tavoitteena on selvittää, miten toteutetuissa strategian toimenpidekokonaisuuksissa on onnistuttu ja ovatko vuosille 2017–2019 asetetut toimenpiteet edelleen tarkoituksenmukaisia. Arviointi tehdään itsearviointina ensi keväänä. Sen jälkeen ne vertaisarvioidaan kansainvälisesti.

Seminaarissa etsittiin työpajojen avulla tietoa ja ideoita profiloitumiseen ja infrastruktuureihin.

Viimeksi muokattu 13.9.2016
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »