Nuoriin turvapaikanhakijoihin kokeillaan uudenlaista traumaterapiaa

16.3.2016

Suomen Akatemian tutkijatohtori Kirsi Peltonen ei tiennyt muutama vuosi sitten tutkimussuunnitelmaa laatiessaan, miten ajankohtainen hänen tutkimusaiheestaan tulisi. Traumatyöhön erikoistunut psykologi tutkii Tampereen yliopistossa Suomen Akatemian rahoittamana narratiivisen altistusterapian (narrative exposure therapy, NET) käyttöä sodan traumatisoimien lasten auttamisessa. Kiinnostus menetelmää kohtaan on räjähtänyt sen jälkeen, kun Euroopan pakolaiskriisi puhkesi ja Suomeen saapui aiempaan verrattuna moninkertainen määrä turvapaikanhakijoita.

”Apua turvapaikanhakijoille ei ole saatavana siinä määrin kuin tarve olisi. Kun tilanne on tämä, kysyntä tiedolle on ihan valtava”, Peltonen kertoo.

Narratiivisessa altistusterapiassa käsitellään traumamuistoja, jotka usein yritetään torjua tietoisuudesta. Traumamuistojen välttäminen ei kuitenkaan useimmiten onnistu, vaan saa aikaan sen, että tapahtumat tunkeutuvat mieleen hallitsemattomasti. Altistaminen on asiakkaan kannalta raskas menetelmä, mutta saattaa tuottaa parempia tuloksia kuin nykyhetkeen pohjaavat vakauttavat menetelmät, joita Peltosen mukaan käytetään yleisemmin traumatyössä.

Altistaminen on tutkimusten mukaan tehokkain tapa hoitaa intrusiivisia eli väkisin mieleen tunkevien ajatusten aiheuttamia traumaoireita. Tutkimushankkeen tavoitteena on selvittää, edistääkö uusi menetelmä lasten toipumista paremmin kuin perinteiset menetelmät. Tutkimus toteutetaan kokoamalla kaksi ryhmää, joista toista hoidetaan perinteisin tavoin, toista NET-intervention avulla.

Purkamattomat traumat ovat haitallisimpia juuri lasten kannalta, koska heidän psyykkinen kehityksensä on kesken ja traumat pääsevät vaikuttamaan kehityskulkuun.  Siksi tilanteeseen on erityisen tärkeää puuttua.

Kohderyhmä koostuu 9–17-vuotiaista lapsista. Yhdeksän vuoden alaikäraja johtuu siitä, että lapsen täytyy kyetä käsittelemään verbaalisesti sitä, mitä hänelle on tapahtunut. Ellei lapsen suomen kielen taito ole riittävä, keskustelu tapahtuu tulkin välityksellä.

Tutkimukseen osallistuvilta lapsilta edellytetään, että heidän käytöksessään näkyy trauman aiheuttamaa oireilua. Trauma voi ilmetä esimerkiksi keskittymiskyvyn puutteena, fyysisenä ylivirittyneisyytenä ja ongelmina kaverisuhteissa. Pitkittyessään tällainen tilanne haittaa kouluun keskittymistä ja yhteiskuntaan sopeutumista yleensä.

”Jos lapsi ajattelee, että maailma on paha ja kaikki haluavat minulle pahaa, se ei ole kovin hyvä lähtökohta elämässä selviytymiseen”, Peltonen kuvailee.

 

Tavoitteena hallinnan tunteen lisääminen

Tutkimuksessa on mukana lapsia esimerkiksi Afganistanista, Somaliasta ja Irakista. Osa on tullut Suomeen perheen kanssa, osa yksin. Usein Suomeen on päädytty monen mutkan kautta. Lapsilla on takanaan todella rankkoja kokemuksia. ”Valitettavasti totuus on tarua ihmeellisempi myös pahassa”, Peltonen toteaa. ”Meidän täytyy varautua siihen, että vakavia traumoja ilmenee yhä enemmän.”

”Jo itse matkaan on liittynyt vaaratilanteita, ja on ollut myös syy siihen, miksi kotimaasta on lähdetty. Lapset ovat nähneet tuhoa ja kuolemaa ja olleet itse vaarassa”, Peltonen toteaa.

Narratiivisessa altistusterapiassa lapsi rakentaa elämäkertansa yhdessä terapeutin kanssa. Ensimmäisellä terapiakerralla lapset nimeävät alustavasti elämänsä keskeiset tapahtumat. Köysi symboloi elämänviivaa, jonka varrelle asetellaan kukkia kuvaamaan hyviä elämäntapahtumia ja kiviä kuvaamaan traumaattisia tapahtumia.

Jokaisen traumatapahtuman läpikäymiseen pyritään käyttämään yksi terapiakerta. ”On tärkeää, että tapahtumat käydään läpi kronologisessa järjestyksessä. Lopuksi koko elämäntarina luetaan lapselle ja hän saa sen mukaansa”, Peltonen kertoo.

Vakavasti traumatisoituneen ihmisen saattaa olla vaikea tunnistaa elämänsä tärkeimpiä tunnekokemuksia tai järjestää muistoja mielessään. Puhutaan niin sanotusta yliyleisestä elämänkertamuistista. Sen sijaan traumamuistot tunkeutuvat tajuntaan toivomatta yllättävinä hetkinä. Arkipäiväiset asiat voivat herättää voimakasta pelkoa tai avuttomuuden tunnetta.

”NET-terapian tavoitteena on, että pystytään edes vähän lisäämään lapsen hallinnan tunnetta elämänsä suhteen. Että lapsi oppii, miksi jokin muille normaali ärsyke tuntuu hänestä pelottavalta”, Peltonen sanoo.

NET-terapiaa on käytetty aiemmin kriisialueilla, mutta vähemmän länsimaissa tai lapsille. Peltonen on kouluttautunut menetelmään käyttöön Saksassa ja kouluttanut Suomessa yhdessä saksalaisten kollegojensa kanssa kolmisenkymmentä terapeuttia. Hän on myös suomentanut ammattilaisten käyttöön manuaalin, joka löytyy verkko-osoitteesta mielenterveystalo.fi.

”Kyseessä on Käypä hoito -suositusten mukainen hoito, sillä se pohjaa kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan. Mitään suurta riskiä menetelmään ei liity”, Peltonen kertoo.

 

Avun tarve pitää ensin ymmärtää

Lasten saaminen mukaan terapiaan ei ole ollut helppoa. Turvapaikanhakijoiden keskuudessa auttajiin ei välttämättä luoteta tai avun tarvetta ymmärretä, Peltonen kertoo. Vastustus herää viimeistään siinä vaiheessa, kun selviää, että terapiassa on tarkoitus käydä läpi vanhoja asioita.

”Meidän täytyy saada ensin ihmiset ymmärtämään, mistä psyykkisissä ongelmissa on kysymys”, Peltonen selittää.

Peltonen tuntee jollakin tavoin jokaisen tutkimukseen osallistuvan lapsen tapauksen. Työ ei ole hänelle kasvotonta paperimassaa. ”Arvostus kliinistä työtä kohtaan on kasvanut hirveästi”, Peltonen kertoo.

Hän on tukenut terapeutteja, jotta nämä uskaltaisivat ottaa uuden menetelmän käyttöön.  Ennen kuin vanhoja traumoja aletaan kaivaa esiin, lapsen psyykkiset suojarakenteet pyritään rakentamaan riittävän vahvoiksi. On varmistuttava siitä, että lapsella on riittävästi omia voimavaroja, rauhoittumiskeinoja ja toisia ihmisiä tukenaan. ”Mutta jos jäädään odottamaan, että hoidon tarpeessa oleva ihminen voi tarpeeksi hyvin ennen kuin traumatyöskentely voidaan aloittaa, sitä ei välttämättä koskaan tapahdu”, Peltonen huomauttaa.

Peltonen pitää tärkeänä, että tutkimus toteutetaan siellä, missä menetelmää tultaisiin varsinaisesti käyttämään, eli esimerkiksi turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksissa tai psykiatrian klinikoilla.  Hän korostaa, että tämänkaltaisen avun tarpeessa olevat turvapaikanhakijalapset ovat jäävuoren huippu. ”Suurin osa ei tarvitse intensiivistä hoitoa. Oma perhe, omat verkostot ja voimavarat riittävät suurimmalle osalle, vaikka heillä olisi takanaan vaikeitakin kokemuksia.”

Toisaalta kantasuomalaistenkin joukossa on lapsia, joilla on vaikeita kokemuksia esimerkiksi perheväkivallasta. Myös heitä on tarkoitus ottaa mukaan tutkimukseen.

Narratiivinen altistusterapia koostuu noin kymmenestä tapaamiskerrasta.  ”Kyseessä on lyhyt interventio, ja jotkut tarvitsevat varmasti pidempää terapiaa”, Peltonen toteaa.

”Paljon on kuitenkin saatu aikaan, jos lapsi ymmärtää, miksi traumoista on hyvä puhua. Silloin sysätään jotakin alkuun, ja ihmisen oma toipumisprosessi voi alkaa.”

Teksti ja kuva: Tuula Toivio

Viimeksi muokattu 16.3.2016
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »