Biokeskus Suomen johtoryhmän jäsen Johanna Myllyharju molekyylibiologian eurooppalaisiin hallintoelimiin

28.9.2016

Valtioneuvosto nimitti 22.9.2016 professori Johanna Myllyharjun Suomen tieteelliseksi edustajaksi Euroopan molekyylibiologian laboratorion (EMBL) ja Euroopan molekyylibiologian konferenssin (EMBC) hallintoelimiin.

EMBL edistää Europan valtioiden välistä yhteistyötä molekyylibiologian menetelmiin perustuvien tieteenalojen tutkimuksessa sekä tutkimusinfrastruktuurien kehittämisessä ja tutkijakoulutuksessa. Kahdenkymmenenkahden valtion hallinnoima ja rahoittama EMBL on kehittynyt yhdeksi alansa parhaita tutkimuslaitoksia. Sen päälaboratorio sijaitsee Heidelbergissä Saksassa, ja neljä sivulaboratoriota Saksassa, Ranskassa, Englannissa ja Italiassa. EMBC jakaa apurahoja eritysesti tohtoritutkinnon jälkeisen liikkuvuuden tukemiseen.  

Opetus- ja kulttuuriministeriö pyysi kuuden yliopiston biokeskusten muodostamalta Biokeskus Suomelta esitystä tiedeyhteisön edustajaksi EMBL:n ja EMBC:n neuvostoihin. Biokeskus Suomi esitti tehtävään professori Johanna Myllyharjua, Biocenter Oulun johtajaa, Biokeskus Suomen johtoryhmän puheenjohtajaa ja Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunnan aiempaa varapuheenjohtajaa. ”Biokeskus Suomen pyrkimyksenä on nostaa EMBL:n ja EMBC:n hyötykäyttö uudelle tasolle. Eritysesti kun resurssit kotimaassa vähenevät, tulee jäsenyytemme tarjoamat edut käyttää täysimääräisesti hyväksi”, toteaa Johanna Myllyharju. 

Lähde: Biokeskus Suomi

Viimeksi muokattu 28.9.2016
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »