Akatemia eurooppalaisen tutkimusyhteistyön asialla

3.5.2016

EU:n tutkimuksen ja innovoinnin Horisontti 2020 -ohjelman rahoitus on yhä merkittävämpi osa suomalaisten tutkijoiden rahoituskokonaisuutta. Tämä ohjelma tarjoaa rahoitusta, uusia markkinoita ja kumppaneita Euroopasta ja myös muualta maailmasta. Ohjelman budjetti on lähes 80 miljardia euroa vuosille 2014-2020.

Akatemiassa EU-rahoituksen neuvontaa antavat kansalliset asiantuntijat eli NCP:t (National Contact Point). Akatemian NCP-yhteyshenkilöt tiedottavat Horisontti 2020 -ohjelman mahdollisuuksista ja avautuvista hauista. NCP-yhteyshenkilöiden tehtävät on jaettu Horisontti-aihealueiden mukaan. He neuvovat hakijoita hakuihin liittyvissä käytännön kysymyksissä. Tarvittaessa NCP myös lukee ja kommentoi hakemuksia, jos hakijan omassa organisaatiossa ei ole aiheeseen liittyviä tukipalveluita. NCP kuitenkaan ole esiarvioija eikä myöskään ota kantaa hakemuksen sisältökysymyksiin.

Akatemian NCP-yhteyshenkilöt ovat osa kansallista NCP-verkostoa, jota Suomessa koordinoi Tekes. Akatemian lisäksi NCP-yhteyshenkilöt työskentelevät Tekesissä ja
Ely-keskuksissa Asiantuntijapalvelut ovat maksuttomia ja tarjolla kaikille. Lisätietoja osoitteesta www.tekes.eu

Suomessa voitaisiin käyttää Marie Skłodowska-Curie -rahoitusta huomattavasti enemmän

Marie Skłodowska-Curie  eli MSCA-rahoitus sisältää eri tutkijanuravaiheeseen tarkoitettua rahoitusta. Rahoituksen saamisen ehtona on liikkuminen maasta toiseen ja rahoitus kattaa myös yhteistyön ei-akateemisen sektorin eli yritysten tai esimerkiksi julkishallinnon kanssa.

Suomen MSCA-rahoituksen kansallisen asiantuntijan Satu Huuha-Cissokhon mukaan Suomessa tätä rahoitusta voitaisiin hyödyntää paljon nykyistä enemmän.

”Kansalliset rahoitusmahdollisuudet kiristyvät ja esimerkiksi tutkijatohtorirahoituksen saamisen Akatemialta vaikeutuuu. MSCA Individual Fellowships tarjoaa tätä rahoitusta vastaavan kansainvälisen rahoituksen. Lisäksi tämän rahoituksen läpimenoprosentit ovat huomattavasti korkeammat kuin Akatemian tutkijatohtorirahoituksen läpimenoprosentit”, muistuttaa Huuha-Cissokho.

Akatemiassa on kahdeksan NCP-yhteyshenkilöä seuraavilla alueilla

  • Health, demographic change and wellbeing, Antti Hautaniemi, p. 029 533 5006, antti.hautaniemi (at) aka.fi
  • Food security, sustainable agriculture, marine and maritime research and the bio-economy; & Biotechnology + Climate action, resource efficiency and raw materials, Jaana Lehtimäki, p. 029 533 5060, jaana.lehtimaki (at) aka.fi
  • Europe in a Changing World – Inclusive, innovative and reflective societies, Helena Vänskä, p. 029 533 5036, helena.vanska (at) aka.fi
  • European Research Infrastructures + Joint Research Centre, Merja Särkioja, p. 029 533 5111. merja.sarkioja (at) aka.fi
  • Marie Sklodowska Curie actions on skills, training and career development, Satu Huuha-Cissokho, p. 029 533 5075, satu.huuha-cissokho (at) aka.fi
  • European Research Council + Future and Emerging Technologies, Maiju Gyran, p. 029 533 5015, maiju.gyran (at) aka.fi sekä Hannele Lahtinen, p. 029 533 5055, hannele.lahtinen (at) aka.fi
  • Science with and for Society (SwafS), Vesa Varpula, p. 029 533 5131, vesa.varpula (at) aka.fi
Viimeksi muokattu 4.5.2016
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »