SV EN

Karjan kasvuhormoni suuri riski kalakannalle

1.4.2015

Kasvuhormoni, jota käytetään karjantuotannossa mm. Yhdysvalloissa, Argentiinassa ja Australiassa on osoittautunut vaikuttavan kalojen käyttäytymiseen tavalla, jolla voi olla ekologisia ja evolutionäärisiä vaikutuksia. Jo alhainen pitoisuus hormonia vesistöissä vaikuttaa kalojen lisääntymiskäyttäytymiseen.

Ryhmä tutkijoita Åbo Akademista ja mm. Monash University -yliopistosta Melbournessa, Australiassa ovat havainneet että steroidi 17β-trenbolone – joka käytettään karjan lihaskasvun kohentamiseen – muuttaa miljoonakalojen (Poecilia reticulata) lisääntymiskäyttäytymistä.

Tutkimustulokset julkaistiin muutama päivä sitten tieteellisessä aikakauslehdessä Hormones and Behavior. Suomen Akatemian tutkijatohtori Minna Saaristo on yksi artikkelin pääkirjoittajista. Hän työskentelee Åbo Akademin luonnontieteiden ja tekniikan tiedekunnan, ympäristö- ja meribiologian oppiaineessa. Hän tekee juuri nyt tutkimustyötään Monash University -yliopistossa.

”Tämä steroidi kuuluu ryhmään hormonitoimintaa häiritsevät kemikaalit (Endocrine disrupting chemicals, EDC) jotka joutuvat luontoon monin eri tavoin, talousjätteen kanssa, maatalouden ravinneylijäämien valumisen kautta tai teollisuuden päästöissä. Huoli näiden kemikaalien haittavaikutuksista on ollut kasvava jo useamman vuosikymmenen ajan. Tapa jolla kemikaalit vaikuttavat vesistöihin ja niissä eläviin organismeihin on vakava ympäristöongelma”, Saaristo sanoo.

Tähän asti tutkijat ovat keskittäneet huomionsa EDC-ryhmän morfologisiin ja fysiologisiin vaikutuksiin.  Nyt ajankohtaisessa tutkimustuloksessa osoitetaan ensimmäistä kertaa, että altistuminen luonnossa esiintyviin realistisiin määriin 17β-trenbolone -hormonia (noin 22 nanogramma per litra) voi olla tarpeeksi vaikuttamaan uroskalojen lisääntymiskäyttäytymiseen negatiivisella tavalla. Altistetut koiraat eivät enää kosineet naaraita vaan sen sijaan käyttivät "sneaking"-taktiikkaa, jossa koiras ui naaraan taakse ja tuikkaa spermansa naaraan sisään. Tämä livauttamistaktiikka on paljon tehottomampi kuin kosintakäyttäytyminen ja tutkimukset ovat osoittaneet, että naaraat suosivat koiraita jotka kosiotanssivat niille.

”Trenbolonen käyttö karjankasvatuksessa on kielletty EU:ssa, mutta Tanskassa tutkijat ovat mitanneet korkeita pitoisuuksia jätevedestä, joka oli peräisin kuntosaleista. Trenbolone on suosittu kehonrakentajien piireissä.”

Saaristo toivoo, että tutkimustulokset lisäisivät huomiota jätevesiemme laatuun ja herättäisivät keskustelua ihmistoiminnan seuraamuksista ympäröivälle luonnolle.

Seuraavaksi tutkijaryhmä tutkii, miten trenbolone vaikuttaa miljoonakalojen sperman laatuun.  

Lisätietoja artikkelista: 
http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0018506X15000355

Lähde: Åbo Akademin tiedote

 

Viimeksi muokattu 15.4.2015
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »