Ei liian tiukkaa profiloitumista

28.9.2015

Tieteentekijöiden liitto ei kannata yliopistojen tiukkaa profiloitumista. Puheenjohtaja Petri Koikkalaisen mielestä on toki perusteltua, että yliopistot miettivät strategioitaan ja profiilejaan, mutta nämä linjaukset eivät saisi mennä rahoituksen perässä. ”Monet pienet alat, joilla ei näy välittömiä kaupallisia sovelluksia tai kansanterveyshyötyjä, joutuvat jo nyt jatkuvasti perustelemaan olemassaoloaan.”

Koikkalaisen mielestä yliopistojen rahoituksen pääosan pitäisi olla julkista. ”Eihän siinä ole mitään pahaa, jos yritykset tai alumnit haluavat tukea vanhoja opinahjojaan, mutta jos siitä syntyy tilanne, että yksityiset lahjoittajat alkavat määritellä tiedepolitiikan suuntaa, on tilanne ongelmallinen.”

Yksityisestä rahasta ei myöskään ole yliopistojen rahoituskriisin pelastajiksi. Vasta vuonna 2017 valtio päättää, mitkä lahjoitukset hyväksytään eli mistä saadaan julkista vastinrahaa. Rahat kuitenkin pääomitetaan ja käytettävissä ovat vain korot. Koikkalaisen arvion mukaan näin päästään isoimmissa yliopistoissa ehkä muutaman miljoonan lisärahaan, mutta paikattavaa on kymmeniä miljoonia.

Koikkalaisen mielestä tutkimus on uhatumpaa kuin koulutus. ”Koulutuksesta on pidettävä kiinni, koska opiskelijoilla on opinto-oikeudet, jotka ovat subjektiivisia oikeuksia. Tutkimuksesta tulee päivittäisissä rutiineissa helposti ylimääräistä, jota tehdään kun ehditään ja jos on aikaa. Yliopistojen juhlapuheissa kyllä panostetaan tutkimukseen mutta käytännössä tutkimusta tehdään, jos aikaa jää.”


Kriittinen keskustelu hakemusruljanssista tarpeen

Lisäksi jatkuvat hylkäävät rahoituspäätökset saattavat johtaa väsymiseen ja turhautumiseen. Kun esimerkiksi Suomen Akatemian rahoitus on yhä kilpaillumpaa, sitä luonnollisesti on yhä vaikeampaa saada. Hakemus ei ole pelkkä tutkimussuunnitelma, vaan sitä varten pitää myös luoda kansainvälisiä verkostoja ja ideoida kansainvälisiä artikkeleita ja tapahtumia. 

”Viime vuosina leimaavaksi piirteeksi on tullut se, että kaikki hakevat rahoitusta, mikä heijastuu yliopistojen elo- ja syyskuuhun. Ennen rahaa haettiin, jos oli hyvä idea. Nyt haetaan aina. Pitäisikin käydä kriittistä keskustelua siitä, onko hakemisruljanssi tässä laajuudessaan välttämätön.” 

Koikkalaisen mielestä lyhytaikaisen rahoituksen merkitys ei saisi olla niin suuri kuin se nyt on. Suomessa esimerkiksi 50 hengen tutkimusintensiivisellä laitoksella kymmenkunnalla on professorin tai lehtorin tehtävä ja ehkä toistaiseksi voimassa oleva työsopimus. 40 tutkijaa työskentelee lyhytaikaisella hankerahoituksella. Näitä ihmisiä on vaikea kytkeä normaaleihin rutiineihin, koska työntekijöissä on jatkuvaa vaihtuvuutta. He tekevät tulosta, mutta heidän elämänsä on epävarmaa, kun taas professoreilla ja lehtoreilla on pysyvät työsuhteet mutta suuri opetus- ja hallintokuorma.  

”Olisi hyvä päästä rahan kanavoinnissa sen tyyppisiin malleihin, joissa henkilökuntarakenteessa olisi vähän enemmän vakinaista henkilökuntaa ja projektihenkilökuntakin pääsisi pysyvämpien rahoitusmuotojen piiriin.”

 

Politiikan kieli tutkimuskohteena

Petri Koikkalainen on tällä hetkellä myös akatemiatutkija. Hänestä ei ole ongelmallista sovittaa yhteen puheenjohtajan ja akatemiatutkijan roolia. ”Olen politiikan tutkija ja minua kiinnostavat politiikan kielen ja käsitteiden muodostuminen, millä puolustelen itselleni tätä kaksoisroolia. Aikaakin on, kun opetusta ei juurikaan ole.” Koikkalaisen vakituinen pesti on yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa.

Akatemiatutkijakauden tutkimus selvittää nykypolitiikkaa, sen kieltä ja terminologiaa. Yksi näkökulma on se, miten asiantuntijoiden kieli on muuttunut ja minkälainen tieteenalatausta sillä on. Viime vuosina perinteisen valtio-opillisen tai valtiosääntöoikeudellisen kielen rinnalle politiikkaan on tullut myös monia muita asiantuntijakieliä. Sosiologia ja sosiaalipolitiikka tulivat jo 1950–60-luvuilla, nyt mukaan on tullut jopa strategia-nimisiä oppiaineita, joissa politiikkaa tehdään liikkeenjohdollisesta näkökulmasta. Ja näin oli jo ennen nykyistä pääministeriä Juha Sipilää.

”Olemme menossa siihen, että ristiinpuhunta ja käsitteiden löyhä käyttö yleistyvät, ilman että ymmärretään, mistä ne tulevat ja mitä niistä seuraa. Esimerkiksi autonomia-sana yliopistouudistuksessa oli sekä vastustajien että kannattajien käytössä eri merkityksessä. Vastustajat näkivät sen perinteisen sivistysyliopiston itsehallintona, kun taas kannattajat näkivät sen liiketaloudellisen merkityksen, joka lisäisi johtajan liikkumavapautta yliopiston strategian toteuttamisessa.”

Koikkalainen pyrkii puolustamaan perinteistä valtio-oppia, sen tapaa nähdä poliittiset konfliktit intressikonflikteina, joiden molemmat osapuolet tunnustetaan molemmin puolin. Myös se tunnustetaan, että konfliktit voivat olla aitoja mutta niiden kanssa pystytään elämään siitä huolimatta ja niihin pyritään etsimään kompromisseja. Liikkeenjohdollisessa näkökulmasta ristiriitoja pidetään haitallisina ja mieluummin oltaisiin ilman niitä. Koikkalaisen mielestä tämä voi toimia yritysmaailmassa mutta ei valtiossa.

Koikkalainen näkee nykyilmapiirin huolestuttavana, koska ollaan menossa kohti yhä suurempaa vastakkainasettelua esimerkiksi työmarkkinapolitiikassa. Viimeisimpänä esimerkkinä ovat hallituksen pakkolakiehdotukset. Hän ei näe niitä edistyksenä.

”Työelämää koskevaa lainsäädäntöä pitää olla, mutta se pitäisi valmistella rauhassa ja siihen pitäisi hakea kaikkien näkökulmat mukaan.”
 

Teksti: Leena Vähäkylä
Kuva: Anita Westerback

Lue lisää artikkeleita ja haastatteluita

Viimeksi muokattu 28.9.2015
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »