Lasten diabeteksen puhkeamisen ennustamiseen löytyi uusi keino

11.3.2014

Turun Biotekniikan keskuksen johtamassa tutkimuksessa on löydetty lasten verestä merkkiaineita, jotka saattavat ennustaa diabeteksen puhkeamista. Tutkimus julkaistaan arvostetussa kansainvälisessä Diabetes-julkaisusarjassa.

Turun yliopiston Biotekniikan keskuksen johtamassa tutkimuksessa löydettiin uusi keino ennustaa verinäytteestä lasten diabeteksen puhkeamista. Tutkimus tehtiin tiiviissä yhteistyössä muiden Suomen Akatemian huippuyksikköön kuuluvien Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston tutkijoiden kanssa sekä kansallisen Tyypin 1 diabeteksen ehkäisy ja ennustaminen (DIPP) -projektitutkijoiden kanssa.

Suomessa lasten riski sairastua tyypin 1 diabetekseen on korkein maailmassa, mutta syytä tähän ei tiedetä. Aiempien suomalaistutkimusten perusteella kuitenkin tiedetään, että tietynlaisten tyypin 1 diabetekselle ominaisten veren vasta-aineiden ilmeneminen merkitsee lapsilla taudin etenemistä tai kohonnutta riskiä sairastua lähitulevaisuudessa.

Tässä tutkimuksessa tutkittiin vieläkin aikaisempia, vasta-aineiden syntyä edeltäviä muutoksia eli taudin synnyn kannalta ratkaisevia ensimmäisiä tapahtumia. Tutkimus paljasti ensimmäistä kertaa, että diabetekseen sairastuvilla lapsilla synnynnäisen immuniteetin viestintäreitit ja transkriptiotekijät aktivoituvat jo selvästi ennen ensimmäisten diabetekselle ominaisten vasta-aineiden ilmaantumista.

”Tulokset tarjoavat uusia kandidaatteja jatkotutkimuksille, joiden tavoitteena on kehittää nykyistä parempia työkaluja määrittää kohonnut tautiriski, todeta tauti varhaisessa vaiheessa sekä seurata taudin aktiviteettia. Tulevaisuudessa pystytään toivottavasti myös kehittämään hoitoja, joilla pystytään estämään taudin puhkeaminen”, sanoo Turun Biotekniikan keskuksen johtaja Riitta Lahesmaa.

Synnynnäinen immuniteetti aktivoituu jo tautiprosessin varhaisessa vaiheessa

Tutkimuksessa tutkittiin genominlaajuisella mikrosirutekniikalla veren RNA-näytteitä. Näytteet on kerätty kansallisessa Tyypin 1 diabeteksen ehkäisy ja ennustaminen (DIPP) -projektissa sellaisista lapsista, joilla on lisääntynyt riski sairastua tyypin 1 diabetekseen. Tutkimukseen valittiin 10 lasta, joiden näytteet ajoittuvat lähelle diabetes-spesifisten autovasta-aineiden havaitsemisajankohtaa sekä 18 vasta-ainepositiivista lasta, joiden näytteet oli kerätty ennen kliinisen taudin puhkeamista.

Keskeisin löydös oli synnynnäisen immuniteetin, erityisesti tyypin 1 interferonivasteen, aktivoituminen jo varhaisessa tautiprosessin vaiheessa. Myös interferonivasteessa aktiivisten transkriptiofaktoreiden sitoutumiskohdat olivat rikastuneet tautiprosessiin yhdistettyjen geenien säätelyalueilla.

Vasteen aktivoituminen havaittiin jo ennen diabetekselle ominaisten vasta-aineiden ilmaantumista.

Lisäksi tulokset paljastivat, että geneettinen variaatio vaikuttaa sekä monien interferonivasteen geenien että myös muiden tautiprosessiin yhdistettyjen geenien ilmenemistasoon. Löydös viittaa siihen, että yksilön geneettiset tekijät vaikuttavat siihen kuinka voimakkaasti elimistön puolustusmekanismit aktivoituvat.

Samanaikaisesti samassa lehdessä ilmestyvä tutkimus, joka on tehty saksalaisten lasten näytteistä (Ferreira et al.) vahvistaa suomalaistutkimuksen tulokset: Synnynnäisen immuniteetin aktivoitumisen merkit havaitaan jo ennen vasta-aineiden ilmaantumista.

Jatkotutkimusten tavoitteena onkin selvittää, mikä käynnistää vasteen ja mikä on sen merkitys taudin patogeneesissä. Tulokset tarjoavat kandidaatteja jatkotutkimuksille, joiden tavoitteena on kehittää menetelmiä tyypin 1 diabeteksen varhaiseksi toteamiseksi ja taudin aktiviteetin mittaamiseksi.

Artikkeli julkaistaan Diabetes-lehdessä:
Kallionpää H, Elo LL, Laajala E, Mykkänen J, Ricaño-Ponce I, Vaarma M, Laajala TD, Hyöty H, Ilonen J, Veijola R, Simell T, Wijmenga C, Knip M, Lähdesmäki H, Simell O, Lahesmaa R.
Innate immune activity is detected prior to seroconversion in children with HLA-conferred type 1 diabetes susceptibility. Diabetes. 2014 Feb 18.

http://diabetes.diabetesjournals.org/content/early/2014/02/11/db13-1775.abstract

Lisätietoja:
Riitta Lahesmaa
Turun Biotekniikan keskus
p. 040 718 4813
riitta.lahesmaa(at)btk.fi

Henna Kallionpää
Turun Biotekniikan keskus
p. 040 526 5257
henna.kallionpaa(at)btk.fi

Lähde: Turun yliopiston tiedote 

Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »