Puistofilosofia-viikolla pohdittiin kuoleman merkitystä

24.7.12.

Ikaalisten keskuspuiston ylle on kasaantunut harmaita pilviä. Katoksen alle, suuren viltin ympärille kerääntyy ihmisiä kuuntelemaan uskonnonfilosofian tohtorikoulutettava Hanna Ronikonmäen alustusta. Aiheena on ateismi, kuolemanpelko ja filosofinen lohdutus.

Miksi pelkäämme kuolemaa? Miten kuolemaan kuuluu suhtautua? Voiko filosofia lohduttaa? Näitä ja muita kysymyksiä pohditaan yhdessä lähes neljä tuntia kahvia ja muita piknik-eväitä nauttien. Kyseessä ovat Ikaalisten kolmannet puistofilosofia-viikot ja aihe on tunteita herättävä.

”Kuoleman pohtiminen on inhimillinen erityispiirre. Jokaisella on katsomuksestaan riippuvainen kuva kuolemasta ja sen herättämistä tunteista. Uskonnollisen katsomuksen omaavilla kuolema voi olla siirtymä paratiisiin ja ikuiseen elämään, ateistille kuolema voi kuvastaa oman olemassaolon loppua”, Ronikonmäki kertoo.

Ronikonmäki tekee väitöskirjaa Suomen Akatemian filosofisen psykologian, moraalin ja politiikan tutkimuksen huippuyksikössä. Aiheena on kuoleman merkitys ja arvo angloamerikkalaisessa nykyfilosofiassa.

TM Hanna Ronikonmäen (oik.) johdolla keskustellaan kuoleman filosofiasta.

Hei, olen negatiivinen ateisti!

Ronikonmäki itse lähestyy elämää ateistisesta, naturalistisesta suunnasta. ”Ateistilla on hieman paha leima yhteiskunnassa. Laajemmin ymmärretty ei-uskonnollinen naturalismi on kuitenkin katsomus muiden joukossa, eikä ollenkaan niin juureton kuin monet luulevat.” Ateisteja on monenlaisia. Anthony Flew’n kuuluisa jaottelu jakaa ateistit positiivisiin ja negatiivisiin.

”Negatiivinen ateisti ei näe todisteita jumalan olemassaolon puolesta eikä siksi usko jumalan olemassaoloon, kun taas positiivinen ateisti näkee todisteita jumalan olemassaoloa vastaan”, Ronikonmäki selittää. ”Harva ateisti kuitenkaan esittelee itseään negatiivisena tai positiivisena ateistina!” hän naurahtaa.

Ronikonmäki käsittelee alustuksessaan myös uusateismia, joka sai alkunsa Pohjois-Amerikasta 2000-luvun alun WTC-iskun herättämän uskontokritiikin myötä. ”Uusateismissa pyritään usein aktiivisesti todistamaan, ettei jumalaa ole olemassa. Kuuluisimpia uusateistiseksi luokiteltuja ajattelijoita on brittiläinen evoluutiobiologi Richard Dawkins, jonka Jumalharha-teos on hyvin suosittu.”

”Monelle ateistisen tai naturalistisen katsomuksen omaavalle filosofia toimii surun edessä lohduttavana keinona. Tieteellisen maailmankuvan omaavan on ymmärrettävä, että tiede ei suoraan vastaa arvokysymyksiin, vaan kuvaa maailmaa. Moraalin ja elämän merkityksen pohdinnassa tarvitsee filosofiaa.”

”Mitä tapahtuu, kun kuolen?”

Puistofilosofien keskuudesta nousee kysymyksiä ja kertomuksia omasta lähestymisestä elämään ja kuolemaan. Osalla on ollut vahvan uskonnollisia kokemuksia, jotka eivät asetu naturalistiseen maailmankuvaan. Jokainen osallistuja kuitenkin kykenee keskustelemaan aiheesta. Aivan niin kuin kunnon filosofin kuuluukin.

Puistofilosofit kertovat kokemuksistaan. Kuolema on osa jokaisen elämää. Oikealla Antti Sorri.

Osalle naturalistinen lähestyminen kuolemaan tuntuu oudolta. ”Tiukan naturalistisen tulkinnan mukaan kuolema on yksilön elämän, kokemusten ja tietoisuuden loppu, eikä varsinaista sielun jatkamista tapahdu”, Ronikonmäki kertoo. Ajattelulla on pitkät perinteet jo Antiikin Kreikan hellenistisen filosofian parista.

Aikakauden filosofikoulukunta, epikurolaiset hahmottivat hyvän elämän esteenä kaksi pelkoa: Kuoleman pelko ja Jumalan pelko. Molemmat ovat turhia, ja niistä voi päästä eroon filosofian avulla. ”Epikurolaisen selityksen mukaan kuolemaa ei kannata pelätä, sillä vain koettavissa olevat asiat voivat olla hyviä tai pahoja. Kuolema on paha vain, jos sen voi kokea.”

Itse Epikuroksen sanoin: Kun olemme olemassa, kuolemaa ei vielä ole; kun olemme kuolleet, meitä ei enää ole. ”Kuolemaa ei siis kannata pelätä, sillä sen jälkeistä elämää emme voi kokea. Totta kai pelkällä järkeilyllä on aika vaikea päästä eroon pelosta”, Ronikonmäki myöntää.

Hyppäisikö Aristoteles uppoavasta Titanicista?

”Kuolemanpelkoa voi eritellä neljään kategoriaan: kuoleman prosessi, kuolleena oleminen, ennenaikainen kuolema ja tuleva elämän ja kokemusten päättyminen”, Ronikonmäki kertoo. Filosofia kykenee järkeilemään kuolemanpelon turhaksi, mutta eivätkö filosofit pelkää?

”Aristoteleen mukaan kuolemaa on järkevä pelätä, mutta pelko ei saisi estää jaloa toimintaa. Joten uskoisin, että pahassa paikassa hänkin pelkäisi”, Ronikonmäki vastaa yleisön kysymykseen. Tyyneydestään tunnetut stoalaisetkin filosofit kokevat kuolemanpelkoon kuuluvia fyysisiä tuntemuksia, mutta pyrkivät estämään näiden esitunteiden muuttumisen varsinaiseksi tunteeksi, ahdistuksesi.

 

”Rooman keisariksikin kohonnut Marcus Aurelius kirjoittaa päiväkirjassaan, että kuolemaan täytyy suhtautua kuten kaikkeen luonnolliseen. Se ei ole hyvä tai paha, aivan kuten parran kasvu tai pituuden kasvaminen. Kuolema on osa luonnonjärjestystä, ja kaikki mikä on luonnollista, ei voi olla pahaa.”

Keskustelun lomassa syntyy mielenkiintoinen teoria: Mitä jos länsimainen kulttuuri on luonut kuolemanpelon eristämällä kuoleman laitoksiin? ”Ennen vanhaan kuolema oli enemmän läsnä kodeissa ja se koettiin luonnollisempana, ei ehkä niin pelottavana. Ennen vanhaan synnyttiin ja kuoltiin kotona”, vanhempaa polvea edustavat keskustelijat muistelevat.

Hyvä kysymys, johon ei välttämättä ole vain yhtä oikeaa vastausta.

Filosofia kuuluu kaikille

Puistofilosofia-viikon luoja Antti Sorri opiskelee aate- ja oppihistoriaa Oulun Yliopistossa. Filosofia on hänelle rakas harrastus ja ystävä. Parhaimmillaan se on tarjonnut hänelle lohtua kuoleman kohtaamisessa.

Puistofilosofointiin kuuluvat mansikat ja muut eväät!

”Nuoremman veljeni kuolema oli kova paikka. Hän oli veljeni ja paras ystäväni. Filosofia tarjosi minulle työkalut, joilla käsitellä kuolemaa ja sen mukanaan tuomia tunteita. Ymmärsin, että kuolema ei ole muodoton hirviö, vaan sillekin voi antaa merkityksen. Kun kuolemalla on jokin merkitys, se lohduttaa.”

”Puistofilosofia-viikon tarkoitus on kerääntyä yhteen ja keskustella elämää lähellä olevista filosofisista kysymyksistä – vaikeistakin. Jokainen saa tulla kertomaan ajatuksiaan tai kuuntelemaan muiden mietintöjä,” Sorri kuvailee. Hänelle puistofilosofia on filosofiaa parhaimmillaan: keskustelua ja dialogia erilaisten ajatusten välillä.

Ronikonmäki pitää puistofilosofia-tapahtumaa erinomaisena kanavana elämänfilosofian harjoittamiseen. Akateemisella tasolla filosofia monesti jää käsitteiden analyysin tasolle, eikä kytköstä käytännön elämään välttämättä löydy.

Myös osallistujien mielestä tapahtuma oli onnistunut. ”Tämä oli silmiä avaava kokemus, suosittelen kaikille!” Mika Ikaalisista kiittelee. ”Nastaa, kun ihmiset kokoontuvat ja vaihtavat ajatuksiaan. Se luo yhteisöllisyyttä”, Juha pohtii.

Kuolemaa voi käsitellä myös huumorin keinoin.

”Filosofian ytimessä on ihminen ja yhteiskunnan ytimessä on ihminen. Filosofiaa tarvitaan kaikkialla, sillä se auttaa meitä ymmärtämään itseämme”, Sorri lausuu.

Ronikonmäki alleviivaa ja jatkaa:

”Kukaan ei pääse pakoon maailman kummallisuutta.”

 

 




Teksti ja kuvat: Juho Karjalainen

Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »