Suomen Akatemian hallintovirastossa on haettavana johtajan tehtävä tutkimusrahoituksen kehittämisen vastuualueeseen

13.3.2019

Johtaja työskentelee tutkimusrahoituksen kehittämisen vastuualueen johtajana ja hän vastaa  vastuualueelle asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta, toiminnasta ja toiminnan kehittämisestä sekä vastuualueelle osoitettujen varojen käytöstä ja seurannasta, kansainvälisestä toiminnasta, henkilöstönsä osaamisen kehittämisestä sekä tiedottamisesta yhteistyössä viestinnän kanssa. Johtaja työskentelee kiinteässä yhteistyössä Akatemian johdon ja eri vastuualueiden kanssa.

Tutkimusrahoituksen kehittämisen vastuualue vastaa valmistelusta ja toimeenpanon koordinaatiosta tutkimusrahoitusprosessien ja raportoinnin, tutkimusrahoituksen hallinnoinnin ohjeistuksen ja yhteisten toimintatapojen, kansainvälisten toimintojen, organisaatiotason arviointityön sekä asioita horisontaalisesti hoitavien ryhmien toiminnan ja keskinäisen yhteistyön kehittämisessä. Vastuualue vastaa myös akatemiaohjelmien koordinaatiosta, akatemiaprofessorirahoituksen ja huippuyksikköohjelmien valmistelusta ja toimeenpanosta sekä tutkimusrahoitusmuodoista, joissa hakijoina ovat organisaatiot (yliopistojen tutkimuksen profiloituminen, tutkimusinfrastruktuurit ja lippulaivaohjelma).

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää tohtorin tutkintoa tai tohtorin oppiarvoon oikeuttavia opinnäytteitä, hyvää tutkimushallinnon tuntemusta, kokemusta prosessien ja verkostomaisen toiminnan kehittämisestä, johtamiskokemusta ja käytännössä osoitettua johtamistaitoa. Lisäksi tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää kotimaisen ja kansainvälisen tiede- ja tutkimussektorin, tiedepolitiikan, tutkimusrahoituksen ja sen käytänteiden hyvää tuntemusta, valtiotalouden toiminnan tuntemusta ja kykyä muutosten johtamiseen, hyvää englannin kielen ja valtion virkamiehiltä vaadittavaa kotimaisten kielten taitoa sekä erinomaista viestintä- ja vuorovaikutustaitoa. Eduksi katsotaan kokemus eri sektoreilta ja monialaisesta työskentelystä.

Tehtävään valittava nimitetään johtavan tiedeasiantuntijan vakinaiseen virkaan ja määrätään siitä  tehtävämääräyksellä tutkimusrahoituksen kehittämisen vastuualueen johtajaksi neljän vuoden määräajaksi 1.7.2019 lukien tai sopimuksen mukaan.

Johtajan tehtävän kokonaispalkkaus on noin 6000-6400 e/kk. Palkkaus määritellään tarkemmin virkaan nimitettäessä tehtävän vaativuuteen ja henkilökohtaiseen suoriutumisen perustuvan palkkausjärjestelmän mukaisesti.

Lisätietoja antavat ylijohtaja, tutkimus Riitta Maijala p. 0295 33 5002 ja pääjohtaja Heikki Mannila p. 0295 33 5001

Hakemukset pyydetään toimittamaan ensisijaisesti valtion työnhakusivustoille osoitteeseen www.valtiolle.fi (työavain 29-87-2019). Hakemukset voi myös toimittaa Akatemian kirjaamoon alla mainittuun osoitteeseen. Hakuaika päättyy 2.4.2019 klo 16:15. Hakemuksia ei palauteta.

Suomen Akatemia
PL 131, Hakaniemenranta 6, 00531 Helsinki
Sähköposti: etunimi.sukunimi@aka.fi

Puh. 029 533 5000, faksi 029 533 5299, www.aka.fi

Viimeksi muokattu 14.3.2019
Seuraa meitä:
FacebookTwitterYoutubeLinkedInSlideShare
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
TIETOSUOJA »
YHTEYSTIEDOT JA LASKUTUS »
KYSYMYKSET JA PALAUTE »