SV EN

”Täällä korostuu, että omakin työ on asiantuntijatyötä”

Taloussuunnittelija

Ekonomi Peter Salo työskentelee Suomen Akatemiassa taloussuunnittelijana talousyksikössä. Taloussuunnittelu koskee koko Akatemiaa.

”Tiiviisti ilmaisten tehtäväni on yhdistää taloustiedot osaksi Akatemian toimintaa. Tärkeä osa sitä on lukutietojen tuottaminen toiminnan ja talouden suunnitteluun ja seurantaan eli esimerkiksi talousarvioehdotukseen ja tilinpäätökseen. Katson taloudessa eteen- ja taaksepäin. Työnkuvaan kuuluu myös määrärahatarpeiden laskeminen sekä erillisselvitykset johdolle. Vastaan myös sisäisestä laskennasta. Yhtä lailla tärkeä osa työtä on myös tutkimusmäärärahojen budjetointi ja seuranta sekä niihin liittyvät indikaattorit. Kohdistan talon eri yksiköille niille kuuluvan tutkimusrahoituspotin".

”Tulin töihin Akatemiaan, sillä minua kiehtoi tutkimusrahoituksen puoli. Halusin nähdä, kuinka rahoitusprosessi hoituu ja päätökset syntyvät. Työni ei ole aivan perinteistä taloushallinnon työtä, sillä substanssi eli tutkimusrahoitus on niin lähellä sitä. Työssäni vaaditaan tuntemusta valtiontaloudesta ja sen asetuksista. Taloussuunnittelijan on osattava myös priorisoida, sillä vaateita tulee monilta suunnilta ja työssä täytyy ottaa huomioon monta eri tahoa.”

”Parasta työssäni ovat uudet selvitys- tai kehittämistehtävät. On hauska päästä keksimään, kuinka uusia muuttujia lasketaan. Uutta pääsee oppimaan, sillä muutoksia on viime vuosien aikana tullut paljon. Akatemia on hyvä työpaikka, joka tarjoaa haastavia tehtäviä. Toki kaikissa töissä on omat rutiininsa, mutta täällä korostuu, että omakin työ on asiantuntijatyötä.”

Viimeksi muokattu 11.3.2015
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »