Äänipaikannusprojektista unelmatyöhön Nokialle

Karl Ots voitti vuoden 2008 Viksu-kilpailun yhdessä Jere Kuuselan ja Joni Virtasen kanssa tehdyllä, äänipaikannusta käsittelevällä ryhmätyöllä. Tutkielman kirjoitusosuudesta vastanneen Karlin tie vei tietojenkäsittelytieteen opintoihin ja unelmatyöhön Nokialle.

”Lukion tiedekasvatuskurssiin kuului tutkielman tekeminen. Yksi koulun oppilaista, Juha Roponen, oli pari vuotta aiemmin tehnyt tutkielman nopeuden määrittämisestä äänen perusteella. Mietimme ohjaaja Esa Lapin kanssa, miten työtä voisi kehittää, ja siitä se lähti”, Karl muistelee kilpailutyön aiheen muotoutumista.

Karl suoritti lukion kahdessa vuodessa Päivölän kansanopistossa. Oppilaitoksessa on mahdollista käydä yliopiston kursseja muun muassa matematiikasta ja tietojenkäsittelytieteestä. Yksi Päivölän rahoittajista on Nokia, jonka koulua varten perustetussa yksikössä Toijalassa oppilaat suorittavat työharjoittelun.

”Käytyäni tutustumassa kouluun olin täysin myyty”, Karl kuvaa. ”Minua houkutteli erityisesti mahdollisuus opiskella tietojenkäsittelytiedettä ja tehdä oikeita projekteja työharjoittelussa. Koulun ilmapiiri on hyvin rento, eikä oppilaiden kesken ole juuri lainkaan kilpailua.”

Karl kuvailee Viksu-kilpailutyön tekemistä kasvattavaksi kokemukseksi. ”Olimme tehneet ryhmän jäsenten kesken yhteisiä projekteja jo aiemmin, mutta Viksu opetti paljon tieteellisen ryhmätyön tekemisestä. Otin ison vastuun työn etenemisestä, etenkin siksi, että idea työn aiheesta tuli minulta.”

Unelmatyössä saa soveltaa yliopiston oppeja

Viksu-voitto avasi Karlille tien Tampereen yliopiston tietojenkäsittelytieteen opintoihin. Vuorovaikutteista teknologiaa pääaineenaan opiskelevaa Karlia kiinnostaa erityisesti käyttäjälähtöinen suunnittelu. Päivölän aikojen työharjoittelusta lähtien Karl on työskennellyt opintojen ohella myös Nokialla projektipäällikkönä. ”Olen mielestäni pystynyt yhdistämään todella hyvin työn ja opiskelun. Nokialla voin soveltaa yliopistolla opittuja asioita heti käytäntöön”, Karl kehuu.

Karl kokeekin olevansa unelmatyössään. Työssään hän ohjaa muun muassa Päivölässä opiskelevien projekteja, siis myös Viksu-kilpailutöitä. ”Yhden opiskelijan kanssa teimme koulukiusaamisen simulointia käsittelevän julkaisun kansainväliseen konferenssiin. Vierailimme konferenssissa Yhdysvalloissa, mikä oli erittäin mielenkiintoinen ja hyvä kokemus! Yksikkö, jossa työskentelen Nokialla, ei kuulu suoraan mihinkään bisnesyksikköön, joten meidän ei ole pakko keskittyä tiettyyn teknologiaan. Meillä ei ole myöskään tiettyä yksikön ulkopuolelta tulevaa strategiaa, jota tulisi noudattaa. Pyrimme pysyttelemään kehityksen kärjessä, vähän edellä muita”, hän luonnehtii.

Vuoden 2010 alusta lähtien Karl on toiminut myös Microsoft Student Partnerina. ”Tarjoamme kiinnostuneille teknisten alojen opiskelijoille koulutusta, joka painottuu hieman akateemista koulutusta enemmän käytäntöön ja työelämään. Saan Microsoftilta ja sen kumppaniyrityksiltä koulutusta, suoria alan kontakteja ja pääsen kokeilemaan uusia teknologioita. Olen nähnyt asian eteen paljon vaivaa, ja se on vahvasti läsnä arjessani.”

Vapaa-ajallaan Karl harrastaa lisäksi valokuvausta, lukemista ja pyöräilyä. Hän käy myös erilaisissa harrastetapahtumissa, kuten tietokonefestivaaleilla. Assembly- ja Altparty-tietokonefestivaaleilla Karl on ollut mukana niin vapaaehtoisaktiivina, työn puolesta kuin vain nauttimassa samanhenkisestä porukasta.

Viksu antoi kimmokkeen tutkimukseen

Opiskelun ohella Karl on tehnyt aika ajoin julkaisuja ja yhden patentin. Myös työtehtäviin kuuluu yhteistyötä Nokian tutkimuskeskuksen kanssa. Karl kertoo kiinnostuksen tutkimusta kohtaan heränneen viimeistään Viksu-työtä tehdessä. ”Päivölän opettajakunta oli todella motivoivaa, ja sai innostuksen syttymään. Jatkossa joudun todennäköisesti tasapainottelemaan puhtaan akateemisen tutkimuksen ja kaupallisen tutkimuksen välillä. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa.”

Tulevaisuudessa häämöttää valmistuminen, ja jossain vaiheessa myös jatko-opintojen suorittaminen. ”Olen ajatellut tuottaa työn ohessa kasan julkaisuja ja koota ne yhteen. Olisi ihan mukavaa työskennellä myös muissa yrityksissä, mutta nykyinen työpaikkani tuntuu tällä hetkellä sellaiselta, johon on hyvä jäädä.” Tulevaisuudessa työ saattaa viedä Karlin myös ulkomaille, sillä Nokialla on monissa maissa tutkimuskeskuksia isojen yliopistojen yhteydessä.

”Tulevaisuudessakin haluan pysytellä työssäni tarpeeksi lähellä käytäntöä. Toivon voivani olla tutkimusmielessä tekemisissä käyttäjien ja prototyyppien kanssa. Pelkkä arkinen puurtaminen ei ole minua varten, haluan tehdä myös luovaa työtä! Oman yrityksen perustaminenkaan ei ole poissuljettu vaihtoehto”, Karl pohtii.

Päivölässä Viksu-kilpailutyöt tehdään intensiivisen kuuden viikon jakson aikana. ”Ryhmätyötaidot ovat erittäin tärkeitä, samoin ulkopuolisen palautteen saaminen työstä. Tärkeää on myös aloittaa työn kirjoittaminen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Kun pohjatyö on hyvin tehty, ei haittaa vaikka aihe rajautuisi uudelleen viimeisellä viikolla”, Karl opastaa. ”Viksu-työn tekeminen on todella kasvattava prosessi. Kun alusta loppuun saakka itse tehdyn työn saa viimein valmiiksi, on asialla todella suuri merkitys tekijälle!”

Teksti: Heidi Blomqvist
Kuvat: Karl Ots

 PL 131, HAKANIEMENRANTA 6, 00531 HELSINKI, PUH. (09) 774 881, FAKSI (09) 7748 8372, VIKSU@AKA.FI