VIKSUN PERUSTEELLA HAETTAVAT OPISKELUPAIKAT
AALTO-YLIOPISTO
Teknillistieteellinen ala
Suomen Akatemian järjestämän Viksu-tiedekilpailun (2012–2013) kymmenen parhaan joukkoon sijoittuneille voidaan myöntää opiskeluoikeus Insinööritieteiden, Kemian tekniikan, Perustieteiden tai Sähkötekniikan korkeakoulun hakukohteeseen heidän suoritettuaan hyväksyttävästi lukion oppimäärän ja ylioppilastutkinnon lukuvuonna 2012–2013. Viksu-kilpailussa menestyneiden valinta perustuu koulutusohjelman lausuntoon hakijan kilpailutyön soveltuvuudesta opiskelualalle. Valinnassa huomioidaan vain yksilötyöt.
Korkeakoulut voivat asettaa hakukohdekohtaisia kiintiöitä. Mikäli kiintiötä ei ole määritelty, hakukohteeseen otetaan kaikki ehdot täyttävät hakijat. Valinta suoritetaan kilpailusijoituksen mukaisessa paremmuusjärjestyksessä.
Hakeminen tapahtuu valtakunnallisen yliopistohaun kautta. Aalto-yliopiston Hakijapalveluihin tulee toimittaa oikeaksi todistettu kopio hakijan kilpailutyöstä 12.4.2013 mennessä.
- Lisätietoa Viksu-tiedekilpailusta (viksu.fi)
- Hakuaika alkaa 4.3.2013 ja päättyy 3.4.2013 klo 16.15.
- Erillisvalinnan tuloksista ilmoitetaan ennen valintakokeita.
- Opiskelupaikan vastaanotto 30.7.2013 klo 16.15 mennessä.
Kauppatieteellinen ala
Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun voidaan valita kolme (3) Suomen Akatemian järjestämässä (2012–2013) Viksu-tiedekilpailussa palkittua lukiolaista. Hakijoiden tulee olla palkittu joko kansainvälisessä tai kansallisessa sarjassa ja heidän kilpailutyönsä tulee olla Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun koulutusalaa läheisellä alalla. Viksu–kilpailussa menestyneiden valinta perustuu hakijan kilpailutyön soveltuvuuteen Kauppakorkeakoulun opiskelualalle. Valinnassa huomioidaan vain yksilötyöt. Valinta suoritetaan kilpailusijoituksen mukaisessa paremmuusjärjestyksessä.
Suomen Akatemian järjestämän Viksu–tiedekilpailun (2012–2013) kymmenen parhaan joukkoon sijoittuneille voidaan myöntää opiskeluoikeus suorittamaan KTK/KTM -tutkintoa heidän suoritettuaan hyväksyttävästi lukion oppimäärän ja ylioppilastutkinnon lukuvuonna 2012–2013.
Lisätietoa Viksu-tiedekilpailusta osoitteessa: Suomen Akatemian tiedekilpailu lukiolaisille.
- Hakuaika alkaa 4.3.2013 ja päättyy 10.4.2013 klo 16.15.
- Viksu-valintaan haetaan Kauppakorkeakoulun omalla lomakkeella, jonka löydät täältä.
Lisätietoa Viksu-väylän kautta hakemisesta voit kysyä sähköpostitse hakijapalvelut@aalto.fi ja puhelimitse +35840 353 8105.
HELSINGIN YLIOPISTO
Farmasian tiedekunta
Valintalautakunta voi hakemuksesta myöntää opiskeluoikeuden proviisorin koulutusohjelmaan Suomen Akatemian Viksu-tiedekilpailussa viiden parhaan joukkoon sijoittuneelle, jos kilpailutyö on niiltä alueilta, joita painotetaan farmasian tiedekunnan valintakoevaatimuksissa.
Edellytyksenä hyväksymiselle on, että hakija täyttää päävalinnan hakukelpoisuuden
ehdot ja että kilpailumenestys on saavutettu hakuvuonna tai hakua edeltävänä vuonna. Hakijan liitepalveluun toimitetaan 12.4.2013 klo 16.15 mennessä kopio kilpailutyöstä sekä jäljennös kilpailutodistuksesta. Valintalautakunta päättää lukiolaisten tiedekilpailussa menestymisen perusteella hakevien hyväksymisestä kilpailumenestyksen ja kilpailutyön perusteella. Hyväksymispäätöksestä ilmoitetaan hakijalle ennen päävalinnan valintakoetta. Jos hakija ei tule valituksi kilpailumenestyksen perusteella, huomioidaan hänet automaattisesti hakijaksi ylioppilastutkinnon tai vastaavan suorittaneiden hakijaryhmässä.
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta
Uusien opiskelijoiden enimmäismäärän lisäksi Suomen Akatemian Viksu-tiedekilpailussa palkitut voivat hakea opinto-oikeutta maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan. Palkitulla työllä tulee olla selkeä yhteys haettavaan hakukohteeseen. Valintalautakunta käsittelee hakemukset, arvioi kilpailutyön ja päättää opinto-oikeuden myöntämisestä. Edellytyksenä opinto-oikeuden saamiselle on, että:
a) hakija on jättänyt hakemuksen tiedekuntaan yliopistojen yhteisen sähköisen hakujärjestelmän kautta,
b) kilpailuaihe liittyy hakukohteen alaan,
c) hakija ottaa opiskelupaikan vastaan määrättyyn ajankohtaan mennessä ja
d) hakijalla on korkeakoulukelpoisuus vastaanottaessaan opiskelupaikan.
Sähköisen hakemuksen lisäksi hakijan on toimitettava tiedekunnan opintoasiainpalveluihin viimeistään 12.4.2013 klo 16.00 mennessä
- kopio palkitusta työstä
- kopio Suomen Akatemian päätöksestä
Mikäli kilpailutyö on laadittu kahden lukiolaisen muodostamana työparina, tulee hakijan itsenäinen osuus olla erotettavissa. Opinto-oikeutta on haettava viimeistään vuoden kuluttua korkeakoulukelpoisuuden saavuttamisesta.
Teologinen tiedekunta
Suomen Akatemian Viksu-tiedekilpailussa palkitut voivat hakea opinto-oikeutta teologiseen tiedekuntaan. Hakijan työn on liityttävä teologian alaan. Mikäli kilpailutyö on laadittu kahden lukiolaisen muodostaman työparina, tulee hakijan itsenäinen osuus olla erotettavissa. Valintatoimikunta käsittelee hakemukset ja arvioi kilpailutyön ja päättää sen perusteella opintooikeuden myöntämisestä. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota tehtävän johdonmukaiseen ja tasokkaaseen toteutukseen.
Hakemukseen tulee liittää kopio palkitusta työstä ja Suomen Akatemian päätöksestä. Hakijan tulee saavuttaa korkeakoulukelpoisuus viimeistään 30.6.2013. Sähköinen hakemus on jätettävä viimeistään 3.4.2013 osoitteessa www.yliopistohaku.fi (ks. tarkemmat ohjeet sähköisesta hakulomakkeesta alla). Vuoden 2013 valintamenettelyssä tiedekuntaan voidaan ottaa Viksutiedekilpailun perusteella enintään viisi uutta opiskelijaa.
Valtiotieteellinen tiedekunta
Valintalautakunta voi myöntää opinto-oikeuden vapaamuotoisen hakemuksen perusteella Suomen Akatemian tiedekilpailussa vuonna 2011, vuonna 2012 tai vuonna 2013 palkitulle hakijalle uusien opiskelijoiden enimmäismäärän lisäksi.
Palkitulla työllä tulee olla selkeä yhteys haettavaan tieteenalaan. Valintalautakunta päättää oikeuden myöntämisestä kuultuaan asianomaista oppiainetta. Sähköinen hakemus on jätettävä 3.4.2013 klo 16.15 mennessä. Sähköinen hakulomake julkaistaan valtiotieteellisen tiedekunnan sivuilla 4.3.2013.
Sähköisen hakemuksen lisäksi on tiedekunnan opintotoimistoon (Unioninkatu 37) toimitettava:
- kopio palkitusta työstä
- kopio Suomen Akatemian päätöksestä
Mikäli kilpailutyö on laadittu kahden lukiolaisen muodostamana työparina, tulee hakijan itsenäinen osuus olla erotettavissa.
Mikäli hakija ei saavuta korkeakoulukelpoisuutta opiskelupaikan vastaanottamisajankohtaan mennessä, oikeus jää voimaan ehdollisesti ja se on voimassa kolme vuotta päätöksen antamisesta lukien.
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO
Humanistinen tiedekunta
Viksu-kilpailussa palkitut voivat hakea opinto-oikeutta humanistiseen tiedekuntaan (esimerkiksi kirjallisuus, ruotsin kieli). https://www.jyu.fi/hum/opiskelijavalinta/paavalinta
Lisätietoja antaa: Amanuenssi Tellervo Keto, tellervo.keto(a)jyu.fi tai puhelin 0400 248 149.
Informaatioteknologian tiedekunta
Tietojärjestelmätiede
Ylioppilastutkinnon tai kilpailumenestyksen perusteella hyväksytään tietojärjestelmätieteen opiskelijaksi ainakin kaikki hakijat
- joiden ylioppilastutkinnosta saama valintapistemäärä on vähintään 52. Ylioppilastutkinnosta annettavat pisteet ovat oheisessa taulukossa. Lisäksi tällä perusteella voidaan hyväksyä alle 52 pisteen jääneitä hakijoita paremmuusjärjestyksessä siten, että tutkintopisteillä valittavien määrä ei nouse yli 30:n kevään haussa ja yli 12:n syksyn haussa.
- jotka ovat Matemaattisten Aineiden Opettajien Liiton MAOLin järjestämässä tietotekniikkakilpailussa tai Suomen Akatemian tiedekilpailussa sijoittuneet 10 parhaan joukkoon ja ovat suorittaneet ylioppilastutkinnon tai vastaavan tutkinnon. Hakemukseen on liitettävä oikeaksi todistettu jäljennös kilpailumenestyksen osoittavasta todistuksesta.
Hakuaika 4.3.-3.4.2013; syksy 2013
Hakulomake: yliopistohaku.fi, asiasanahaku: "tietojärjestelmätiede"
Tietotekniikka
Tietotekniikkaan valitaan opiskelijoita jatkuvassa haussa myös kilpailumenestyksen perusteella. Varsinaista hakuaikaa ei ole, vaan hakija voi lähettää hakemuksen käsiteltäväksi milloin tahansa.
Opiskelijoiksi hyväksytään kaikki sellaiset hakijat, jotka
- ovat sijoittuneet Matemaattisten Aineiden Opettajien Liiton (MAOL) järjestämässä kansallisessa matematiikan tai tietotekniikan kilpailussa avoimen sarjan 20 parhaan joukkoon ja suorittaneet ylioppilastutkinnon tai vastaavan tutkinnon
- on palkittu Suomen Akatemian tiedekilpailuissa matemaattis-luonnontieteellisen alan (sis. tietotekniikka) kilpailutyöllä ja suorittaneet ylioppilastutkinnon tai vastaavan tutkinnon
- ovat sijoittuneet Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan ja tietotekniikan laitoksen lukiolaisille järjestämässä tietotekniikan, matematiikan tai fysiikan osakilpailussa kolmen parhaan joukkoon ja suorittaneet ylioppilastutkinnon tai vastaavan tutkinnon.
Haku tapahtuu hakulomakkeella, johon liitetään oikeaksi todistettu jäljennös ylioppilastutkintotodistuksesta, lukion päättötodistuksesta ja kilpailumenestyksen osoittavasta todistuksesta. Hakemus liitteineen toimitetaan informaatioteknologian tiedekunnan toimistoon:
Informaatioteknologian tiedekunta
Opintoasiat
PL 35 (Agora)
40014 Jyväskylän yliopisto
Opintojen aloitusaikataulu sovitaan laitoksella henkilökohtaista opintosuunnitelmaa laadittaessa.
Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
Fysiikka
- Opiskelijaksi hyväksytään ylioppilas, joka on sijoittunut kymmenen parhaan joukkoon Matemaattisten Aineiden Opettajien Liiton MAOL ry:n järjestämässä kansallisen matematiikan kilpailun avoimessa sarjassa.
- Opiskelijaksi hyväksytään ylioppilas, joka on sijoittunut Suomen Akatemian järjestämässä tiedekilpailussa kymmenen parhaan joukkoon matemaattis-luonnontieteelliseltä alalta olevalla kilpailutyöllä.
- Opiskelijaksi hyväksytään ylioppilas, joka on sijoittunut Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan järjestämässä Keski-Suomen maakunnan ja sen lähialueiden lukioiden matematiikkakilpailussa viiden parhaan joukkoon.
- Kevään hakuaika on 4.3.-3.4.2013 klo: 16.15 saakka, jolloin yliopistojen sähköisen hakujärjestelmän (yliopistohaku.fi) lomakkeen on oltava perillä. Opiskelijoita voidaan ottaa opiskelijaksi hakuajan ulkopuolella edellyttäen, että laitoksella on vapaita opiskelupaikkoja ja että opiskelija täyttää valintaehdot. Haku tapahtuu vapaamuotoisella hakemuksella, joka osoitetaan matemaattis-luonnontieteelliselle tiedekunnalla (Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, PL 35 (YK), 40014 Jyväskylän yliopisto).. Hakemukseen tulee liittää kopiot lukion päättötodistuksesta ja ylioppilastutkintotodistuksesta.
Kemia
- Opiskelijaksi hyväksytään ylioppilas, joka on sijoittunut kymmenen parhaan joukkoon Matemaattisten Aineiden Opettajien Liiton MAOL ry:n järjestämässä kansallisen matematiikan kilpailun avoimessa sarjassa.
- Opiskelijaksi hyväksytään ylioppilas, joka on sijoittunut Suomen Akatemian järjestämässä tiedekilpailussa kymmenen parhaan joukkoon matemaattis-luonnontieteelliseltä alalta olevalla kilpailutyöllä.
- Opiskelijaksi hyväksytään ylioppilas, joka on sijoittunut Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan järjestämässä Keski-Suomen maakunnan ja sen lähialueiden lukioiden matematiikkakilpailussa viiden parhaan joukkoon.
Hakuaika on 4.3.-3.4.2013 klo: 16.15 saakka, jolloin yliopistojen sähköisen hakujärjestelmän (yliopistohaku.fi) lomakkeen on oltava perillä.
Matematiikka ja tilastotiede
- Opiskelijaksi hyväksytään ylioppilas, joka on saanut ylioppilaskirjoituksissa matematiikan pitkän oppimäärän kokeesta laudaturin tai eximia cum laude approbaturin.
- Opiskelijaksi hyväksytään ylioppilas, joka on sijoittunut kymmenen parhaan joukkoon Matemaattisten Aineiden Opettajien Liiton MAOL ry:n järjestämässä kansallisen matematiikan kilpailun avoimessa sarjassa.
- Opiskelijaksi hyväksytään ylioppilas, joka on sijoittunut Suomen Akatemian järjestämässä tiedekilpailussa kymmenen parhaan joukkoon matemaattis-luonnontieteelliseltä alalta olevalla kilpailutyöllä.
- Opiskelijaksi hyväksytään ylioppilas, joka on sijoittunut Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan järjestämässä Keski-Suomen maakunnan ja sen lähialueiden lukioiden matematiikkakilpailussa viiden parhaan joukkoon.
Kevään hakuaika on 4.3.-3.4.2013 klo: 16.15 saakka, jolloin yliopistojen sähköisen hakujärjestelmän (yliopistohaku.fi) lomakkeen on oltava perillä.
Matemaattisten tieteiden kandidaatti –koulutusohjelma
Koulutusohjelman opiskelijat (enintään 13) valitaan syksyllä niistä opiskelijoista, jotka on aikaisemmin hyväksytty matematiikan ja tilastotieteen pääaineryhmään. Valituksi tulee hakija, joka on suorittanut jonkin seuraavista:
- on saanut ylioppilaskirjoituksissa pitkän matematiikan kokeesta arvolauseen laudatur
- on saanut ylioppilaskirjoituksissa pitkän matematiikan kokeesta arvolauseen eximia cum laude approbatur ja luonnontieteen reaalikokeesta arvolauseen laudatur
- on sijoittunut Matemaattisten Aineiden Opettajien Liiton (MAOL) järjestämässä kansallisessa matematiikan tai tietotekniikan kilpailussa avoimen sarjan 10 parhaan joukkoon
- on sijoittunut Suomen Akatemian tiedekilpailussa kymmenen parhaan joukkoon matemaattis-luonnontieteellisen (sis. tietotekniikka) alan kilpailutyöllä
- on sijoittunut Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan lukiolaisille järjestämässä matematiikan, fysiikan tai tietotekniikan osakilpailussa kolmen parhaan joukkoon
- on saanut valintakokeesta vähintään 50/60 pistettä.
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta
Suomen Akatemian tiedekilpailu Viksussa palkitut lukion oppimäärän ja ylioppilastutkinnon tai vastaavan tutkinnon suorittaneet hyväksytään suoraan yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan pääaineisiin lukuun ottamatta psykologiaa, jossa heidät hyväksytään suoraan soveltuvuuskokeisiin edellyttäen, että palkitun työn aihe liittyy psykologiaan.
Yhteiskuntatieteiden ja filosofian hakukohteessa (filosofia, sosiologia, valtio-oppi ja yhteiskuntapolitiikka) sekä psykologiassa hakeminen tapahtuu normaalisti yliopistojen sähköisessä hakujärjestelmässä (YSHJ) 4.3- 3.4.2013 klo 16.15. Hakija toimittaa YSHJ:n ohjeiden mukaisesti oikeaksi todistetun kopion kilpailumenestyksen osoittavasta todistuksesta yliopistolle.
Sosiaalityö (yhteisvalinta)
Hakijaa pyydetään ottamaan yhteyttä yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan (040-8053103)
hyvissä ajoin ennen hakuajan päättymistä (3.4.2013 klo 16.15).
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO
Suomen Akatemian järjestämässä VIKSU-tiedekilpailussa luonnontieteellisillä aloilla menestyneille lukiolaisille voidaan myöntää hakemuksesta opiskeluoikeus tekniikan kandidaatin ja diplomi-insinöörin tutkintoon ilman valintakoetta heidän suoritettuaan hyväksyttävästi lukion oppimäärän ja ylioppilastutkinnon vuonna 2012 - 2013. Valinta perustuu koulutusohjelmalta pyydettävään lausuntoon kilpailutyön soveltuvuudesta opiskelualalle. Vain yksilötyön laatineet huomioidaan tässä valinnassa.
Vuoden 2013 hakulomake
Hakuaika alkaa 4.3.2013 ja päättyy 3.4.2013 klo 16.15, jolloin hakemuksen on oltava perillä LUT:n hakupalveluissa.
OULUN YLIOPISTO
Suomen Akatemian tiedekilpailussa hyvin menestyneet voivat hakea DI-koulutukseen teknilliseen tiedekuntaan. Hakuaika päättyy 3.4.2013 klo 15.00.
Hakulomake
SVENSKA HANDELHÖGSKOLAN
De bästa i Viksu och Ekonomiguru-tävlingarna kan ansöka om en studieplats utan att delta i inträdesförhöret. Utan inträdesprov kan du bli antagen till Hanken om du klarat dig utmärkt i följande tävlingar. Det förutsätter dock att du gjort en ansökan via www.universitetsansokan.fi inom ansökningstiden 4.3-3.4.2013 och uppger att du söker baserat på ditt resultat i tävlingarna.
Studierätt utan inträdesprov beviljas sökande som placerat sig i Finlands Akademis vetenskapstävling för gymnasieelever bland de sju bästa i gymnasiegruppen och de sju bästa i gruppen för elever som skriver IB- eller motsvarande examen (totalt 14 elever). Sökande bör även uppfylla högskolans krav på kunskaper i svenska.
Om du ansöker på basis av resultatet i Finlands Akademis vetenskapstävling VIKSU skall du ange det i din ansökan och skicka in bestyrkt kopia av Finlands Akademis beslut och en kopia av det belönade arbetet.
TAMPEREEN TEKNILLINEN KORKEAKOULU
Valtakunnallisissa luonnontieteellisissä lukiolaiskilpailuissa menestyneet voivat hakea yliopistoon erillisvalinnassa. Hakijoille ei järjestetä valintakokeita. Hakijat voivat hakea yhteen diplomi-insinöörihakukohteeseen.
Hakija voi hakea opiskelijaksi seuraavien kilpailujen ja valintakriteerien perusteella:
- MAOL eli Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto ry järjestää valtakunnalliset lukuvuoden 2012 - 2013 matematiikka-, fysiikka-, kemia- ja Datatähtikilpailut. Kilpailujen kymmenen parasta voidaan hyväksyä opiskelijoiksi.
- Suomen akatemian tiedekilpailussa (VIKSU) palkitut voidaan hyväksyä opiskelijoiksi.
Hakuaika on 4.3. - 3.4.2013. Haku tapahtuu sivulla www.yliopistohaku.fi. Vaadittavat liitteet on palautettava 12.4.2013 mennessä TTY:n opintotoimistoon.
Hakijoiden on toimitettava kirjalliset todistukset kilpailumenestyksestään sekä osallistumisestaan ylioppilaskokeisiin. Hakijoiden hyväksymisen edellytyksenä on lukion täyden oppimäärän ja ylioppilastutkinnon suorittaminen.
TAMPEREEN YLIOPISTO
Biolääketieteellisen teknologian yksikkö
Suomen Akatemian lukiolaisille järjestämässä tiedekilpailussa (VIKSU) seitsemän parhaan joukkoon sijoittunut ylioppilas voidaan hyväksyä suoraan kandidaatin ja maisterin tutkintoon, mikäli tutkinto-ohjelman johtaja katsoo, että palkittu tutkimustyö on bioteknologian opintoja vastaavalta alalta. Hakeminen tapahtuu erillisvalinnassa omalla paperisella hakulomakkeella. Hakemukseen on liitettävä oikeaksi todistettu jäljennös sijoittumistodistuksesta ja kopio kilpailutyöstä. Hakuaika on pe 15.3.2013 - ma 15.4.2013. Hakuaika päättyy klo 16.15. Kilpailumenestykseen perustuvan valinnan tulokset julkistetaan ti 7.5.2013.
Informaatiotieteiden yksikkö
Suomen Akatemian lukiolaisille järjestämässä tiedekilpailussa (VIKSU) seitsemän parhaan joukkoon sijoittunut ylioppilas voidaan hyväksyä suoraan kandidaatin ja maisterin tutkintoon, mikäli tutkinto-ohjelma katsoo, että palkittu tutkimustyö on vastaavalta alalta kuin hakukohde. Hakeminen tapahtuu erillisvalinnassa omalla paperisella hakulomakkeella. Hakemukseen on liitettävä oikeaksi todistettu jäljennös sijoittumistodistuksesta ja kopio kilpailutyöstä.
Hakuaika on 15.3.–15.4.2013. Hakuaika päättyy klo 16.15. Kilpailumenestyksen (VIKSU, MAOL) perusteella hakeneiden tulokset julkistetaan 7.5.2013.
Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma
Suomen Akatemian lukiolaisille järjestämässä tiedekilpailussa (VIKSU) palkittu ylioppilas voidaan hyväksyä suoraan kandidaatin ja maisterin tutkintoon, mikäli tutkinto-ohjelma katsoo, että palkittu tutkimustyö on soveltuvalta alalta. Valinnassa otetaan huomioon sekä nykyisen että edellisen vuoden kilpailussa menestyneet hakijat. Hakeminen tapahtuu erillisvalinnassa omalla paperisella hakulomakkeella, jonka voi tulostaa osoitteesta www.uta.fi/opiskelu/lomakkeet. Hakemukseen on liitettävä oikeaksi todistettu jäljennös sijoittumistodistuksesta ja kopio kilpailutyöstä.
Hakuaika on 15.3.–15.4.2013. Hakuaika päättyy klo 16.15. Tulokset julkistetaan 7.5.2013.
Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelma
Suomen Akatemian tiedekilpailussa (VIKSU) palkitulle hakijalle voidaan myöntää opinto-oikeus edellyttäen, että palkitulla työllä on selkeä yhteys haettavaan tieteenalaan. Valinnassa otetaan huomioon sekä nykyisen että edellisen vuoden kilpailussa menestyneet hakijat. Hakeminen tapahtuu erillisvalinnassa omalla paperisella hakulomakkeella, jonka voi tulostaa osoitteesta www.uta.fi/opiskelu/lomakkeet/. Hakemukseen on liitettävä oikeaksi todistettu jäljennös sijoittumistodistuksesta ja kopio kilpailutyöstä.
Hakuaika on 15.3.–15.4.2013. Hakuaika päättyy klo 16.15.Tulokset julkistetaan 7.5.2013.
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö
Suomen Akatemian tiedekilpailussa (VIKSU) palkitulle hakijalle voidaan myöntää opiskeluoikeus edellyttäen, että palkitulla työllä on selkeä yhteys haettavaan tieteenalaan. Valinnassa otetaan huomioon sekä nykyisen että edellisen vuoden kilpailussa menestyneet hakijat. Psykologian tutkinto-ohjelmaan valitaan vuosittain korkeintaan yksi hakija tästä ryhmästä.
Hakeminen tapahtuu erillisvalinnassa omalla paperisella hakulomakkeella. Hakemukseen on liitettävä oikeaksi todistettu jäljennös sijoittumistodistuksesta ja kopio kilpailutyöstä. Hakuaika on 15.3.-15.4.2013. Hakuaika päättyy klo 16.15. Erillisvalinnan tulokset julkistetaan viimeistään tiistaina 7.5.2013. Ilmoitus valinnan tuloksista lähetetään kirjeitse kaikille hakijoille.
TURUN YLIOPISTO
Turun kauppakorkeakoulu
KTK/KTM-tutkinto-oikeus voidaan myöntää ilman valintakoetta enintään kahdelle Suomen Akatemian Viksu-tiedekilpailussa kymmenen parhaan joukkoon sijoittuneelle ylioppilaalle. Palkitun kilpailutyön tulee selkeästi liittyä talousalaan. Lopullisen päätöksen valinnasta tekee Turun kauppakorkeakoulu tapauskohtaisesti.
Viksu-tiedekilpailun perusteella hakevan tulee täyttää erillisvalinnan hakulomake, jossa hän ilmoittaa hakeeko hän hakukohteeseen kauppatieteet Turku vai kauppatieteet Pori. Hakemukseen liitetään asiakirja Suomen Akatemian tiedekilpailun tuloksista ja jäljennös palkitusta kilpailutyöstä. hakuaika päättyy 3.4.2013 klo 16.15, johon mennessä myös postitse lähetettyjen hakemusten on oltava perillä Turun kauppakorkeakoulussa. Myöhästyneitä hakemuksia ei huomioida valinnassa. Erillisvalinnan hakulomake liitteineen toimitetaan osoitteeseen:
Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Opintotoimisto
20014 Turun yliopisto
Valinnan tulokset julkistetaan viimeistään 16.7.2013. Hakija saa tiedon opiskelijavalinnan tuloksesta postitse.
VAASAN YLIOPISTO
Teknillinen tiedekunta
Lukuvuonna 2012–2013 järjestettyjen valtakunnallisten matematiikka-, fysiikka- ja kemiakilpailujen toisen vaiheen kymmenelle parhaalle kussakin aineryhmässä, Datatähti-tietotekniikkakilpailuissa menestyneille sekä Suomen Akatemian Viksu-tiedekilpailun palkituille voidaan myöntää opiskeluoikeus tekniikan kandidaatin ja diplomi-insinöörin tutkintoihin ilman valintakoetta. Hyväksymisen edellytyksenä on lukion oppimäärän ja ylioppilastutkinnon suorittaminen viimeistään lukuvuonna 2012–2013. Valinta perustuu laitoksen lausuntoon hakijan kilpailutyön soveltuvuudesta opiskelualalle.
Hakuaika kilpailumenestyksen perusteella alkaa 4.3. ja päättyy 3.4.2012. Hakulomakkeen on oltava tallennettuna hakuajan päättymispäivänä viimeistään klo 16.15.
Koulutukseen haetaan täyttämällä sähköinen hakulomake osoitteessa www.yliopistohaku.fi, kohdassa "Yliopistokohtaiset erillisvalinnat": "VY:n valinta kilpailumenestyksen perusteella".
Hakemuksen liitteet
- Tulostettu hakulomake yliopistohaku.fi -sivulta
- Vapaamuotoinen motivaatiokirje opinto-oikeuden hakemiseksi
- Kilpailumenestyksen perusteella hakevat liittävät hakemukseensa todistuksen kilpailussa menestymisestä.
Tulokset julkistetaan 2.7.2013
ÅBO AKADEMI
Finlands Akademi ordnar en vetenskaplig tävling för gymnasister kallad "Viksu". Vinnare i "Viksu" ges företräde framom övriga sökande. De kan alltså antas till den utbildning som de placerar i första preferens utan ytterligare prövning, förutsatt att de är behöriga för universitetsstudier. Undantag utgör ämnena psykologi och logopedi, rättsnotarieutbildningen samt Pedagogiska fakultetens utbildningar.
De bör också uppfylla de krav på språkkunskaper i svenska som gäller för antagning till Åbo Akademi. Intyg över mottaget pris bör sändas till Åbo Akademi, studentexpeditionen, Tavastgatan 13, 20500 Åbo senast 5.6.2013 kl. 16.15. Ansökan bör göras inom utsatt tid.