Ulkopolitiikan tutkija Mika Aaltola: Useita mahdollisia syitä Suomen YK-turvallisuusneuvostotappioon

26.10.2012

Kymmenen vuotta kovaa työtä ja lobbausta. Poliitikot, isot ministeriöt ja kolme presidenttiä painoivat menemään hiki hatussa. Ja sitten. Kisa käytiin, tulos varmistui. Hävisimme Luxemburgille ja Australialle. Ulkopolitiikasta tuli välittömästi sisäpolitiikkaa ja syyllisten nimeäminen alkoi. Miksi meitä ei huolita mukaan isojen poikien kerhoon? Ulkopolitiikan tutkija Mika Aaltola katsoo kysymystä, ei hetken politiikan, vaan tutkimuksen pitkällä perspektiivillä.

Aaltola näkee hyvin suomalaisena ilmiönä sen, että ulkopolitiikka kääntyy helposti sisäpolitiikaksi ja syyllisten etsiminen alkaa. Turvaneuvostoa käytetään toisten lyömiseksi ja syyllisiä nimetään poliittisista syistä. Ei siksi, että tutkimus kertoisi asioista jotakin. Millaisia kansainvälisiä kuvioita tutkijan kamarista sitten hahmottuu?

Suomen teemat suppeat ja pohjoismaiset

”Kampanja paneutui liikaa Suomi-kuvan Pohjoismaiselle mallille. Tämä tarkoittaa sitä, että siinä ratsastettiin rauhanrakentamisella ja naisten oikeuksilla.” Nämähän ovat hyviä asioita, mikä niissä voisi olla vikana?

Suomen teemat olivat liian suppeat ja pohjoismaiset. Kampanjateemojen pitää olla sellaisia, että ne koskettavat mahdollisimman monta maailman 200 valtiosta. 

”Sodan ja rauhan kysymykset ovat perinteisesti olleet suurvaltojen kysymyksiä. Yhdysvallat on käytännössä ainoa suurvalta tällä hetkellä.” Ihmeellistä kyllä, mutta naisten oikeudet eivät kiinnosta suurta osaa maailmaa. Eiväthän ne kiinnosta täällä kotikylilläkään kaikkia. Niitä ei rummuteta mitenkään erityisesti Afrikan valtioissa, Lähi-idässä niiden markkinointi tyssää uskontoon. Moni teollisuusmaa pitää naisten oikeuksia hieman menneen maailman asiana.

Toisilla parempi taktiikka

Australia oli hionut taktiikkansa kuntoon paremmin. Sillä oli monia teemoja, joista yksi oli pienten valtioiden painoarvon lisääminen maailmanpolitiikassa. Pieniä valtioita on noin 150. Kannattajakuntaa oli siis helppo saada. Australialla ja Luxemburgilla oli globaalistrategia. Tukijoita haalittiin mahdollisimman laajalta rintamalta. Suomi keskittyi liian suppean joukon lobbaamiseen.

”Meidän pitää olla valmiita hoitamaan hyviä suhteita koko ajan kaikkiin maailman valtioihin, ei ainoastaan joihinkin”, muistuttaa Aaltola.

Suomi luulee olevansa esimerkki

”Lähtökohta oli huono. Meillä ajatellaan helposti, että olemme jonkin kehityksen huipentuma, esimerkin kaltainen valtio. Muut eivät näe meitä niin”, Aaltola analysoi. Olemme omien mielikuviemme vankeja, keskellä taikapiiriä, omaa todellisuutta, joka näyttää ulkopuolelta toisenlaiselta. ”Tämä on tappion lähtökohta, iso kehys, josta asiaa voisi tarkastella analyyttisesti.”

Toinen suuri kysymys on se, että kampanjan omistajuutta ei ollut kellään. Suuri joukko ihmisiä teki työtä 10 vuoden ajan. Prosessia ei ehkä viety tarpeeksi määrätietoisesti yhteen ja samaan suuntaan. Uudet virkamiehet ja poliitikot estradille astuessaan luulivat ehkä, että homma on hoidossa, asia on valmis. Johto puuttui.

Säästötoimien väärä ajoitus

Kymmenen kampanjavuoden aikana sattui kaikenlaista pientä, jolla on ollut vaikutusta aina johonkin valtioryhmään kerrallaan.

”Eurooppapolitiikka, se ettei olla solidaarisia, on voinut vaikuttaa Etelä-Euroopan maissa. Lähetystöjen sulkeminen Venezuelassa, Pakistanissa ja Filippiineillä on vaikuttanut luultavasti kyseisten maiden ja niiden naapureiden suhtautumiseen”, Aaltola purkaa.

Kun tavoitteena oli turvallisuusneuvosto, viisaampaa politiikkaa olisi ollut sulkea lähetystöt säästösyistä vasta äänestyksen jälkeen. ”Sama virhe tehtiin Nicaraguan kehitysavun kanssa. Ajoitus turvaneuvoston kannalta oli väärä kun tukea leikattiin.”

Suomi liian pieni kielialue

Kielikysymys nousee yhtenä syynä taustalta. Kokonaan tai osittain ranskankielisiä maita on maailmassa noin 50. Luxemburg sai niistä tuen. Englanninkieliset maat valitsivat Australian. NATO-maissa NATO-kysymys vaikutti kantaan, muuten se oli vähäarvoinen. Suurempi merkitys oli sillä, ettemme osallistuneet operaatioon Libyassa.

Liian vähän osallisuutta ja vastuuta

”Suomi on kääntynyt sisäänpäin suhteessa kansainväliseen yhteisöön. Suomi ei ole ollut näkyvästi mukana kansainvälisissä operaatioissa ja osallistumisemme rauhanturvatehtäviin on vähentynyt.”

Pienenä tuloksentekijänä voi nähdä myös sen, ettei Suomi ole vielä ratifioinut alkuperäiskansojen oikeuksiin liittyvää ILO 169 –sopimusta.

”Joillekin alkuperäiskansoista kiinnostuneille maille ja sopimuksen allekirjoittajille tämä on viesti Suomen haluttomuudesta sitoutua globaaliin vastuuseen. Osallisuus, vastuu ja näkyvämpi kansainvälinen toiminta. Niistä syntyy kelvollinen, tosipohjainen Suomi-kuva."

Liian vähän rahaa?

Australia kävi kampanjaa neljä vuotta ja rahaa kului 20 miljoonaa. Suomen kampanja vei kymmenen vuotta ja neljä miljoonaa.

”Tahtotila oli voimakas, mutta se ei näkynyt resursseissa. Rahapula ei selitä kaikkea. Liiallinen voitonvarmuus on voinut haitata antautumista täysillä työhön”, harmittelee Aaltola. Ajateltiin, ettei tähän tarvitse satsata, Suomella on hyvä maine ja virkamiehet kyllä vievät homman virkatöinään kotiin.

Aaltola pitää tärkeänä, että tämän tappion syyt tutkitaan tarkoin ja ennen kaikkea niistä otetaan opiksi. Tutkija myös toivoo, että asiasta ei tule median päiväperhoa. Päivä vaihtuu ja aihe ei kiinnosta enää ketään. Vaikka siitä pitäisi puhua.

Teksti: Marja Nousiainen
Kuvat: Ulkopoliittinen instituutti ja Pixmac.fi