Oppiminen uusiksi ja koulut nykyaikaan

03.06.2013

Koulukurikeskustelu velloo kiivaana. Pitääkö kuria olla enemmän vai vähemmän? Mikä on vikana kun ilmainen, maailman ykkösluokkaa oleva perusopetus ei kelpaa osa porukasta kapinoi koulua vastaan? Kirsti Lonka, kasvatuspsykologian ja oppimisen pitkän linjan tutkija puhuisi kuria mieluummin siitä, kuinka koulujen arki muutetaan nykypäivän oppimiskäsitysten mukaiseksi. Silloin koulujen viihtyvyys lisääntyy, oppimistulokset paranevat ja lapset innostuvat koulusta enemmän.

Uno Cygnaeus perusti kansakoulut Suomeen 1800-luvulla. Koulurakennukset ovat muuttuneet reilussa sadassa vuodessa vain vähän ja koulua haukutaan monesti siitä, että sen arki jäi Cygnaeuksen aikaan.  ”Itse asiassa Cygnaeus oli näkemyksiltään monella tavalla hyvin edistyksellinen. Hän sanoi muun muassa, että hyvä opettaja on sellainen, että hän puhuu vähemmän kuin oppilas. Sillä perusteella mitattuna emme ole vielä yltäneet edes Cygnaeuksen aatteiden tasalle”, Lonka naurahtaa ja toteaa koulun olevan muuttumassa. Sen myös pitää muuttua vastaamaan nykyaikaa ja käsitystä oppimisesta.

Yhden puhujan tilalle monta ääntä

Yhtenä koululaitoksen suurista ongelmista hän pitää juuri sitä, että edelleen yksi puhuu ja muut kuuntelevat. Siitä huolimatta, että oppimistutkimukset näyttävät tehokkaan oppimisen tapahtuvan aivan muilla tavoilla. ”Yhteisöllisyys ja oppiminen ovat sidottuja toisiinsa. Lapset oppivat parhaiten toisiltaan. Oppiminen voidaan järjestää ongelma- ja ilmiölähtöisesti. Silloin opettaja on edelleen asiantuntija, mutta enemmän yhteistyössä oppilaiden kanssa. Kaikki etsivät tietoa ja jakavat sitä keskenään. Myös opettaja oppii, koska tieto kehittyy ja muuttuu jatkuvasti.”

Pitkän aikaa on tiedetty, että yksi parhaita tapoja oppia on opettaa asia muille. Siitä huolimatta meillä touhutaan pääasiassa niin, että opettaja, jonka oletetaan tietävän, opettaa niitä, jotka eivät tiedä.

”Ongelmalähtöistä oppimista esiteltäessä tulee vastaan monesti se, että opettajia saattaa ahdistaa ajatus omasta tietämättömyydestään. Sitä ei haluta tunnustaa, se koetaan jotenkin hankalana ja puutteellisena ammattitaitona. Toisella puolella oppilas voi kokea hyvin palkitsevana sen, että hän tietää jostakin asiasta enemmän kuin opettaja. Se rakentaa itsetuntoa. Toki opettajalla on työstään kokonaisnäkemys, jonka avulla hän pystyy ohjaamaan oppimista järkevään suuntaan. ”, Lonka pohtii.

Enemmän toimintaa, vähemmän ongelmia

Kouluissa on parhaillaan käynnissä iso sukupolvenvaihdos, jonka Lonka näkee myös hyvänä. ”Ajattelu muuttuu, uudet opettajat ovat todella kiinnostuneita siitä, mitä koulussa tapahtuu ja miksi. Toisaalta eri sukupolvet voivat oppia toisiltaan.”

Koulujen ongelmia voisi ennaltaehkäistä niin, että koulut suunnitellaan toiminnallisemmiksi. Ne pitää saada paremmin vastaamaan oppimisen tarpeisiin ja haasteisiin. Suuri osa koulurakennuksista on suunniteltu muiden kuin käyttäjien tarpeisiin. ”Suomessa on vasta muutamia kouluja, jotka on rakennettu käyttäjien ja uusien oppimistutkimusten näköisiksi. Siinä asiassa olemme alkutaipaleella.”

Suurissa luokkahuoneissa, suorissa riveissä oppilaat ovat istuneet vuosikymmenet kuuntelemassa hiljaa, kun opettaja puhuu. Jos oppimisesta halutaan toiminnallisempaa, koulupäivistä aktiivisempia ja yhteisöllisempiä, pitää fyysisen ympäristön muuttua siten, että ne tukevat mielekkäitä sosiaalisia käytäntöjä.

”Kaikki lapset ovat motivoituneita, mutta eivät välttämättä niistä asioista, joista opettaja haluaisi. Ja jos oppilas ei koe opetettavaa asiaa tärkeäksi, ei ehkä osaa, hän turhautuu ja keksii helposti muuta tekemistä. Hän alkaa esimerkiksi häiriköidä.” Vain 20 % suomalaislapsista syttyy viikoittain oppimiselle. Luku pitää saada muutettua.  Oppiminen ei ole helppoa, eikä siitä ole tarkoitus tehdä viihdettä.  Sen sijaan se voi olla kiinnostavaa, innostavaa ja motivoivaa.



Kuva: Oulun normaalikoulun tilat on suunniteltu yhteistyössä oppimisen tutkijoiden kanssa. Niiden toteutuksessa on huomioitu uudenlaiset käsitykset oppimisesta. Koulun tilat ovat muunneltavat, joustavat ja monipuoliset. Valot, pulpetit ja tuolit, akustiikkamatot, värit ja pienryhmätilat tukevat oppimista parhaalla mahdollisella tavalla. Normaalikoulun tilaratkaisut kiinnostavat myös maailmalla, sillä koululla käy jatkuvasti vierailijoita tutustumassa uuden aikakauden oppimisympäristöön.

Tutkimuskohteena diginatiivit

Lonka johtaa tutkimusryhmää, joka tutkii parhaillaan niin sanottujen diginatiivien mielen ja aivojen kehitystä. Diginatiivilla tarkoitetaan nuoria, jotka ovat syntyneet keskelle uutta teknologiaa ja tietoverkkoja. Lonka näkee, että meillä on syntymässä kuilu aikaisempien sukupolvien ja digiajan lasten ja nuorten välille. Oppimiskäsitykset ovat muuttuneet, teknologia on mullistunut ja työelämä vaatii aivan toisenlaisia taitoja kuin esimerkiksi 50 vuotta sitten. ”Meidän on kehitettävä uudenlaisia oppimismenetelmiä. Mutta tähän tarvitsemme jatkuvasti tutkimustietoa”, vakuuttaa Lonka.

Akatemiarahoitteinen tutkimushanke starttasi tammikuussa ja parhaillaan on menossa aineiston keruu. Tutkimukseen osallistuu noin 45 koulua ja ainakin 1600 kuudesluokkalaista. Mind the Gap-tutkimus haluaa auttaa meitä ymmärtämään uuden sukupolven tapaa suhtautua oppimiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Uusi sukupolvi, uudet työt ja työtavat

”Diginatiivien ja koulun käytäntöjen välillä on oletettavasti kuilu. Uusi sukupolvi toimii maailmassa eri tavalla kuin edeltäjänsä. Sillä on entistä vähemmän halua ja valmiuksia istua hiljaa paikallaan ja kuunnella kun opettaja puhuu.” Tietotekniikka soveltuisi Longan mukaan erityisen hyvin yhteisöllisen oppimisen välineeksi, mutta sitä käytetään siihen vielä hyvin vähän. Tieto-ja viestintätekniikan käyttö opetuksen luontevana osana ei ole vielä koulun arkea. Tyypillistä on, että koulussa on tietokoneluokka, jonne mennään erikseen. ”Se tuntuu kummalliselta oppilaasta, joka ei ’mene’ tietokoneelle erikseen  vaan on digitaalisessa maailmassa  kaiken aikaa.”

Lonka harmittelee myös sitä, että meillä tuudittaudutaan koulukeskustelussa helposti hyvien Pisa-tulosten tarjoamaan harhaan siitä, että mitään ei tarvitsisi kehittää. ”Monissa tutkimuksissa on osoitettu, että suomalaiset koululaiset pitävät koulua tärkeänä ja hyödyllisenäkin, muttei erityisen kiinnostavana. Edelleen monissa hyvinvointitutkimuksissa on osoitettu, että koulussa voidaan huonosti. Näitä huomioita ei pyyhitä pois Pisa-tuloksilla. Niiden perusteella pitää toimia. Oppimista ja koulua pitää jatkuvasti kehittää, paikallaan oleminen tarkoittaisi taaksepäin menemistä.”


Teksti: Marja Nousiainen
Kuvat: Marja Nousiainen, Veikko Somerpuro ja Pixmac.fi

Kirsti Lonka

  • Lisätietoja: https://blogs.helsinki.fi/mindthegap/
  • meneillään oleva tutkimushanke kuuluu Suomen Akatemian Ihmisen mieli-tutkimusohjelmaan ja siinä ovat mukana myös professorit Kimmo Alho, HY (aivot, tarkkaavuus ja muisti), Kai Hakkarainen, Turun yliopisto (teknologian välittämä yhteisöllinen oppiminen) ja Katariina Salmela-Aro, Jyväskylän yliopisto (nuorten kehitys ja hyvinvointi)
  • Ihmisen mieli -tutkimusohjelma
  • TEDx-luento: Kirsti Lonka - Kuilu?