ILO-sopimus No. 169, oikeus maihin, vesiin ja perinteisiin elinkeinoihin – ei kuitenkaan Suomessa

23.02.2012 

Onko alkuperäiskansoilla oikeus maihin ja vesiinsä? Keitä ovat siinä tapauksessa ne alkuperäiskansoihin laskettavat ihmiset, joilla oikeuksia on ja millä perusteilla heitä määritellään? Millaisia käytännön esimerkkejä maailmalta löytyy, kun alkuperäiskansoja koskevaa Kansainvälisen Työjärjestön ILOn sopimusta No. 169 aletaan soveltaa? Tanja Joonan väitöstyö etsii vastauksia mm. siihen, mitä sopimuksen ratifiointi tarkoittaisi Pohjoismaissa perinteisten elinkeinojen, kuten poronhoidon kannalta. Miten sopimusta on sovellettu käytäntöön muualla maailmassa?

Kysymys alkuperäiskansojen omistusoikeudesta maihinsa ja perinteisiin elinkeinoihin on yksi kansainvälisesti merkittävän ILO-sopimuksen kulmakivistä. Suomi ja Ruotsi eivät ole sopimusta allekirjoittaneet. Norja ja Tanska ovat. Asia on nostettu esille Suomessa useissa hallitusohjelmissa, mutta se on jäänyt säännöllisesti pöydälle. Sopimukseen liittyminen voisi avata oven Suomelle esimerkiksi YK:n turvallisuusneuvostoon. Miksi Suomi ei ole allekirjoittanut sopimusta, tutkija Tanja Joona?

Kyse koko poronhoitoalueesta?

”Suomessa vallitsevan näkemyksen ja ILO-sopimuksen sisällön välillä näyttää olevan kuilu. Meillä on myös katsottu, että nykyinen lainsäädäntömme ei täytä ILO-sopimuksen maaoikeusartikloiden velvoitteita. Yhtenä ongelmana voi nähdä sen, että meillä ei ole määritelty ILO-sopimuksen tarkoittamia alueita. On ajateltu itsestäänselvyytenä, että ILO-sopimus koskisi vain Suomen kolmea pohjoisinta kuntaa ja Sodankylän pohjoisosaa. Sopimuksen tulkinta tarkoittaisi, että alueet tulisi määritellä tarkemmin ILO-sopimuksen sanamuoto ja kansalliset näkökohdat huomioiden.”

Näin tulkiten alkuperäiskansojen maa-alue laajenisi. Ruotsissa ilo-sopimusta koskevassa lainvalmistelussa on lähdetty siitä, että kysymys on koko poronhoitoalueesta, joka on noin kolmasosa maan pinta-alasta.

”Suomessa pitäisi tarkastella asiaa enemmän suhteessa Ruotsiin. Meillä on pitkä yhteinen lainsäädäntöhistoria. Ruotsissa ja Norjassa ILO-sopimuksen ratifioinnin lähtökohtana on ollut poronhoito-oikeuden vahvistaminen, Suomessa poronhoitoon liittyvät kysymykset eivät ole saaneet samanlaista huomiota”, Joona pohtii.

Joonan tutkimuksessa on kaksi teemaa. Ensimmäinen liittyy ILO-sopimuksen maaoikeusartikloihin, joita on kaikkiaan seitsemän. Mitä Artiklan 14 käsite omistus- ja hallintaoikeus tarkoittaa ja millaisia tulkintoja artiklasta on esitetty? Toinen teema käsittelee sitä, kenellä (henkilöllä)  ILO-sopimuksen mukaan on maaoikeuksia.

Kuka on alkuperäiskansaa?

”Suomessa on lähdetty siitä, että ILO-sopimus koskisi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon merkittyjä n. 9000 saamelaista. Tämä on ongelmallista, sillä ihmisillä voi olla erilaisia syitä kuulua tai olla kuulumatta vaaliluetteloon. Esimerkiksi Norjassa on arviolta 75 000 - 100 000 saamelaista. Vain 13 000 heistä kuuluu saamelaiskäräjien vaaliluetteloon.” Henkilön oikeudet suhteessa ILO-sopimukseen eivät voi Joonan mukaan olla kiinni siitä, onko hänet merkitty vaaliluetteloon vai ei. Näin asiaa on tarkasteltu erityisesti Ruotsissa, mutta myös useissa muissa maissa.

ILO-sopimuksen mukaan alkuperäiskansaan kuuluu ihminen, joka polveutuu alueen alkuperäisestä väestöstä, käyttää maata perinteisellä tavalla ja on säilyttänyt kulttuurisia erityispiirteitään. Lisäksi hän mieltää itsensä alkuperäiskansaan kuuluvaksi.

”Esimerkiksi Itä-Lapista löytynee ihmisiä, jotka täyttävät nämä kriteerit. Toisaalta Helsingissä asuvien saamelaisten yhteys maahan ja perinteiseen elinkeinoon on saattanut katketa jo useita sukupolvia sitten. He ovat toki ILO-sopimuksen muiden oikeuksien suojelun piirissä, mutta on vaikea nähdä, että heillä olisi oikeuksia Lapin maihin ja vesiin. On haaste valtiolle, miten tämä kysymys ratkaistaan ihmisoikeuksia kunnioittaen.”

Mihin Suomi sitoutuisi allekirjoituksellaan?

ILO-sopimus on allekirjoitettu monessa Etelä- Amerikan valtiossa ja suuriakin maa-alueita on sen jälkeen palautettu takaisin alkuperäisille omistajilleen. Maaoikeuksien parantaminen on usein edellytys muiden oikeuksien toteutumiselle, vaikka näissä maissa perusihmisoikeudet voivat olla heikoissa kantimissa. Merkittävä asia on myös se, että ILO-sopimuksella on haettu suojaa isoja maankäyttöhankkeita vastaan, sillä hyvin usein nämä sijoittuvat alkuperäiskansojen perinteisesti asuttamille alueille.

Kansainvälisten sopimusten allekirjoittaminen tarkoittaa monenlaisia muutoksia käytäntöön ja lainsäädäntöön kansallisella tasolla. ILO-sopimus on joustava ja haluaa huomioida kunkin maan erityisolosuhteet. Millä tavalla sen mahdollinen allekirjoittaminen Suomea velvoittaisi?

”Juuri sitä olen selvittänyt ja toivon, että tämä tutkimus voisi toimia pohjana, kun asiassa tehdään päätöksiä. Tutkijana toivon, että työni antaa välineitä oikeudenmukaisille ratkaisuille”, Joona kiteyttää. 

Teksti: Marja Nousiainen
Kuvat: Arto Vitikka, Marja Nousiainen ja Pixmac.fi