Palanen saamelaisten historiaa on valmiina
15.10.2012
Veli-Pekka Lehtolan teos Saamelaiset suomalaiset–kohtaamisia 1896-1953 on ensimmäinen yleisesitys saamelaisten historiasta Suomessa 1900-luvulla. Giellagas-instituutin professori kirjoittaa tavallisista ihmisistä. Millainen oli yksittäisten virkamiesten vaikutus ihmisten elämään yli puolen vuosisadan aikana? kuinka saamelaiset rakensivat suhteitaan suomalaisiin? Oliko Suomessa kolonialismia ja miten se ilmeni?Yleisesitys saamelaisten historiasta Suomessa 1900-luvulla ei ulotu nykypäivään saakka. ”Koko vuosisadan kuvaaminen olisi ollut kova urakka. Toisaalta en halunnut tuoda kerrontaa nykypäivään. En halua tehdä rinnastuksia menneen ja nykyisen välille, niillä yksinkertaistetaan asioita.”
Miksi valitsit juuri tuon ajanjakson tarkastelun kohteeksi? ”Suomalaishallinnon vahvistaminen alkoi pohjoisessa 1800-luvun lopulla. Ja jälleenrakennuskausi loppui 1953. Siinä oli kaksi luontevaa rajapyykkiä.”
Lehtola, itse juuriltaan sekä suomalainen että saamelainen, pitää teosta omana päätyönään. Kirjan sivuilta heijastuu rauhallinen, sovitteleva ja monia osapuolia ymmärtävä näkökulma.
Isäntiä ja änkyrälappalaisia
Kirjan nimi on kohtaamisia. Kuka siinä kohtaa ja kenet? Lehtola naureskelee, että alkuperäinen nimi oli suhteita. ”Kyllähän se kommunikointi oli monesti sellaista ohipuhuntaa. Virkamiehet toimivat omista lähtökohdistaan kuin isäntämiehet, jotka olevinaan tiesivät, mikä oli parhaaksi saamelaisille. Saamelaiset käyttivät kaksoiskommunikointia. Omalle väelle puhuttiin eri tavalla, eri asioita omalla kielellä kuin suomalaisille virkamiehille.” Kysymys oli saamelaisten puolelta valitusta strategiasta, joka Lehtolan mukaan seurasi vallan puutteesta keskinäisessä suhteessa.
Saamelaiset olivat monimuotoinen porukka niin kielellisesti kuin suhteessaan suomalaisiin. ”Suhtautumistavoissa näkyi monia asenteita. Virkamiehet puolestaan käyttivät hyväkseen stereotypioita riitelevistä änkyrälappalaisista.” Jos toiset suhtautuivat suomalaisiin vihamielisesti ja toiset halusivat suomalaistua, virkamiehet halusivat nähdä tilanteen suurena eripurana. Mielipiteiden vaihto tulkittiin riitelyksi.
Tavallisen ihmisen, ei komiteoiden historiaa
Yksi tutkimuksen pääasioista on tehdä oikeutta ihmisille, joiden elämää ja toimintaa Lehtola kuvaa kirjassaan. Menneisyyttä luetaan helposti valtioiden, hallitusten ja komiteoiden kautta. Hallitus teki sitä ja komitea teki tätä. Lehtola haluaa korostaa henkilöitä ja esitellä ihmisiä päätösten takana. ”Komiteassakin istuu ihmisiä. Lait eivät ole objektiivisia vaan niitä tulkitaan, sovelletaan ja toimeenpannaan hyvin vaihtelevilla tavoilla. Lain tulkinta riippuu siitä ihmisestä, joka sitä on lukemassa. Toinen soveltaa ja toinen noudattaa kaikkea kirjaimelleen.”
Historiantutkijan velvollisuus on tuoda esille ne monet vaihtoehdot, joita oli olemassa. Ja selittää sitä, miksi yhtä linjaa lähdettiin noudattamaan. Lehtola pystyy tuomaan hienosti esille aivan tavallisia ihmisiä. Juurevia, ihanteellisia, isänmaallisia, opportunistisia, aivan tavallisia. Ihmisiä, joiden elämä ja teot jäävät helposti historian kirjoissa suurmiesten ja valtioiden jalkoihin.
Toinen kirjan läpi kulkeva teema on saamelaisten oma aktiivisuus suomalaisten keskuudessa. Saamelaisten kansallispoliittisen toiminnan henki näkyy vahvana. ”Ruotsissa ja Norjassa saamelaiset alkoivat liikehtiä poliittisesti kansana jo 1900-luvun alussa. Perustettiin yhdistyksiä ja lehtiä saamelaisten tueksi. Suomessa tämä kehitys alkoi vasta 1940-luvulla.” Suomen tilanne oli naapureihin verrattuna toinen, saamelaisilla oli vahva asema suomalaisessa hallinnossa.
Nurinkurista tasavertaisuutta
Millaista oli suomalainen kolonialismi Lapissa? ”Se ei ollut tietoista sulauttamista kuten Norjassa vaan enemmän isäntä-ajattelua. Saamelaisiin suhtauduttiin kuin lapsiin, heidän ei annettu keskustella itse siitä, mikä on heille hyväksi. Sitä keskustelua kävivät muut.” Suomessa haluttiin taata saamelaisille samat oikeudet kuin muille. Sen pohjalta torjuttiin saamen kielen ja kulttuurin kehittäminen. Samat oikeudet kuin muille tarkoitti siis nurinkurista tasavertaisuusajattelua, samoja oikeuksia suomen kielellä.
Tyypillistä oli myös, että hyvien tarkoitusten seuraukset saattoivat olla huonot. Esimerkiksi muutos oppivelvollisuuteen 1947 takasi Lapin lapsille tien kouluun ja työelämään. Tämä oli edistystä. Pitkien välimatkojen vuoksi lapsi joutui kuitenkin usein asumaan poissa kotoaan, erossa suvustaan ja omasta kulttuuristaan. Suomenkielinen opetus viimeisteli sen, että siteet omaan kieleen löystyivät hiljalleen.
Humaani ja ymmärtäväinen asenne koskettaa lukijaa. Kirjoittaja ei ota kantaa, hän tuo asiat esille, muttei syyttele turhaan tai lietso mitään vastakkainasetteluja.
”Menneisyyttä ei voi eikä sitä pitäisi koskaan tulkita nykypäivän näkökulmasta ja lähtökohdista. Siitä huolimatta minulle oli yllätys, että jo vuosisadan alussa monet tavat keskustella kansojen asioista olivat nykyaikaisia. Ihmisoikeudet tai kielelliset oikeudet olivat käsitteinä käytössä.”
”Sekä julkinen että tieteellinen saamelaiskuva yksinkertaistaa vahvasti asioita. Kaikki tungetaan samaan muottiin. Enää ei onneksi törmää niinkään rotuteorioihin tai teorioihin ylemmistä ja alemmista kulttuureista. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö ennakkoluuloja saamelaisia kohtaan olisi edelleenkin.”
Lehtola toivoo teoksen olevan samalla yhteenveto ja avaus. Tutkimus olleesta ja menneestä, mutta myös alku uusille ja raikkaille keskusteluille suomalaisten ja saamelaisten yhteisestä tiestä.
Lisätietoja:
Teksti: Marja Nousiainen
Kuvat: Marja Nousiainen (Lehtolan kuva) ja Pixmac.fi
