Systemaattinen arkiliikunta osaksi ikääntyvien elämää

15.06.2012

Väestön ikääntyminen on yksi Suomen Akatemian nimeämistä suurista tutkimuksellisista haasteista. Erityisesti Suomessa kehitys on poikkeuksellisen nopeaa. Elämme maailmassa, jossa yhtä aikaa saattaa olla elossa jopa viisi sukupolvea. Terveysliikunnan professori Raija Korpelainen näkee arkiliikunnan lisäämisen parannuksena moneen vaivaan ja yhtenä vastauksena ikääntymisen tuomiin haasteisiin.

Korpelainen sai runsaasti kansainvälistä huomiota tutkimuksella, jossa osoitettiin ensimmäistä kertaa koko maailmassa, että lonkkamurtumia voi ehkäistä harjoittelemalla. Liikunnan vaikutus ikääntyvien terveyteen ja elämän mielekkyyteen on suuri ja sitä ei ole Korpelaisen mielestä systemaattisesti huomioitu. Tällä hetkellä hän on mukana projektissa, jossa kartoitetaan kutsuntaikäisten nuorten terveyttä ja liikuntatottumuksia. Professori haluaa tarkastella liikkuvaa ihmistä läpi elämän, lapsuudesta vanhuuteen.

Ympäristön arvot kovat lapsille ja vanhuksille

Aktiivinen elämäntapa syntyy jo varhaislapsuudessa. Korpelainen kannustaa miettimään, mistä syntyvät positiiviset liikuntakokemukset sen jälkeen. ”Miten liikkumisen ilo saadaan säilymään läpi kouluvuosien ja murrosiän?” Hänen mielestään lapsia ja vanhempia syyllistetään liikaa liikunnan varjolla.

”On turha sanoa, että meillä on laiska sukupolvi pullajalkoja, jos ympäristön arvot ja asenteet tai yhteiskunnan rakenteet eivät kannusta liikkumaan", Korpelainen kovistelee.

Nimenomaan lasten ja vanhusten kohdalla yhteiskunnan arvot ja asenteet ovat kovat ja arkiliikunnan aktivointi on ollut vähäistä, kaikkia ei kannusteta liikkumaan. Lasten ja nuorten luontaista liikkumista omassa ympäristössään ei ymmärretä tai se koetaan hankalaksi ja vaaralliseksi. Puissakiipeily voi olla luvatonta, pihojen leikit häiritsevät ja niistä tulee helposti sanomista. Lasten pitää istua paikoillaan ja olla hiljaa. Sitten ihmetellään, miten heistä tulee niin passiivisia. Samalla menetelmällä kotiin säilötyt vanhukset rapistuvat. Kukaan ei kannusta liikkumaan.

”Pitkään on panostettu pelkkään huippu-urheiluun ja arkiliikkujat on pantu marginaaliin, vaikka meitä arkiliikkujia on paljon enemmän. ”.

Kokemus yksinäisyydestä yhteydessä liikkumattomuuteen

”Ikääntyvien naisvanhusten suuri ongelma on yksinäisyys. Kokemus yksinäisyydestä voi syntyä, vaikka sosiaalinen verkosto ympärillä olisi hyvä. Meidän pitäisi alkaa enemmän tukea esimerkiksi yhteisöllisyyttä asumisessa. Pakkoko kaikkien on asua yksin jossakin kotterossa”, Korpelainen kyselee.

Vanhusten ongelmana Korpelainen näkee myös sen, että terveydenhuolto ei tunne tarpeeksi vanhusten elämää ja ilmiöitä. Vanhuksiin ei haluta erikoistua, heitä lääkitään liikaa silloinkin, kun vaivat voidaan parantaa aivan muilla menetelmillä.

”Meillä on olemassa esimerkiksi liikunnan käypähoitosuositukset. Niitä käytetään aivan liian vähän. Ihminen voi tehdä itse paljon ja ammattilainen voi vieressä kannustaa. Koskaan ei ole liian vanha aloittamaan liikuntaa”.

Hyvinvointiteknologiatutkimus etenee pitkillä harppauksilla. Ikääntyville siitä on selkeää apua. ”Kotona selviämistä voidaan tukea koko ajan paremmin ja kodin turvallisuuteen saadaan uusia vempeleitä. Vaarana voi olla, että ikääntyvät suljetaan yksin koteihin erilaisten teknisten apuvälineiden kanssa. Tämä pitää estää, sosiaalinen verkosto on niin tärkeä. Yhteys toiseen ihmiseen pitää säilyttää koko elämän”.

Teksti: Marja Nousiainen
Kuvat: Marja Nousiainen (Korpelaisen kuva) sekä Pixmac.fi