Roolipelaaminen on luovaa fantasiaa

27.08.2010

Luovaa fantasiaa, toveruutta, uusia ystävyyssuhteita, hyppy toiseen maailmaan. Roolipelaaminen voi olla kaikkea tätä. Näistä tekijöistä koostuu myös lajin jatkuvasti kasvava suosio. Merja Leppälahti, kansanperinteen, fantasian ja uskomusolentojen tutkija avaa ovia roolipelaamisen maailmaan niille, jotka eivät ole aiemmin aiheeseen tutustuneet.

Leppälahti tutustui harrastukseen 90-luvulla, jolloin roolipelaaminen nähtiin kummallisena marginaali-ilmiönä. ”Erityisesti larppaamisen suosio on kasvanut koko ajan ja nyt harrastajat kehtaavat jo puhua lajista julkisemminkin. Mukaansatempaavan touhun parista löytyy monen ikäisiä ihmisiä. Suurin osa pelaajista on 10-40-vuotiaita.”



Millaisia pelityyppejä tästä joukosta erottuu?

”Liveroolipelaajat eli larppaajat pukeutuvat roolihahmokseen. Pöytäroolipelaaminen tapahtuu pelkästään puhumalla. Fantasiapelit, jotka sijoittuvat kuvitteelliseen keskiaikaan, ovat varsin suosittuja. Fantasialla tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä, että peliin kuuluu monenlaisia arkimaailman ulkopuolisia henkilöhahmoja tai yliluonnollisia kuvioita. Varsinaiset historiapelit, joissa pyritään autenttisuuteen, voivat sijoittua mihin aikaan hyvänsä.”



Oletko itse pelannut?

”Olen osallistunut muutamiin peleihin, mutta en pidä itseäni varsinaisesti pelaajana vaan tutkijana.”

Miten larppaaminen eroaa esimerkiksi harrastajateatterista?

”Siinä ei ole yleisöä ja juonen käänteet, pelin kulku hahmottuu vapaammin, kuin näytelmäesitys. Pelaajat esittävät asiat itselleen ja toisille pelaajille, eivät yleisölle. Rooli on ainutkertainen, eikä se toistu, vaikka sen olisi saanut valmiinakin. Monet larppaajat harrastavat kyllä myös näyttelemistä.”

Kuinka kallista lystiä larppaaminen on?

”Pelaajat hankkivat itse vaatteet ja varusteet. Suurin osa koluaa ullakoita ja kirpputoreja. Kamppeisiin saa halutessaan menemään myös paljon rahaa, jos niitä alkaa tilailemaan esimerkiksi netistä.”

Miten peli etenee?

”Tyypillinen roolipeli kestää muutamasta tunnista pariin päivään, esimerkiksi fantasialarppi suunnitellaan usein pelattavaksi viikonloppuna. Pelinjohtaja kirjoittaa juonirungon. Siinä määritellään alkutilanne, henkilöhahmot, näiden roolit ja tavoitteet. Peli voi alkaa vaikka niin, että kokoonnutaan johonkin neuvonpitoon tai juhlaan. Sinne tulee monen tyyppisiä henkilöitä. Jokaisella hahmolla on oma historiansa ja omat tavoitteensa. Pelissä ei ole voittajia tai häviäjiä, pelaaminen sinänsä on hauskaa, ei lopputulos. Tietysti pelaaja voi iloita lopussa siitä, että hänen edustamansa hahmo onnistui saavuttamaan tavoitteensa.”

Teksti: Marja Nousiainen
Kuvat: Merja Leppälahti ja Pixmac.fi