Kirsi Salonen Vatikaanissa, synnin pauloissa ja rikosten poluilla

31.08.2010

Vatikaanin arkistojen uumenista kaivetaan ensimmäistä kertaa tietoa suomalaisten rikoksista keskiajalla. Pioneerityöläisenä toimii akatemiatutkija Kirsi Salonen, joka on perkannut arkistoa yli kymmenen vuotta. Kiinnostuksen kohteena ovat katolisen kirkon oikeuden asiakirjojen suomalaiset. Mitä he olivat tehneet ja keitä he olivat?

Keskiaika tässä tapauksessa tarkoittaa Suomen katolista aikaa piispa Henrikistä uskonpuhdistukseen. Puhutaan siis pyöreästi vuosista 1150-1525. Aika saattaa tuntua kaukaiselta. Rikokset ja oikeuskäytäntö ovat kuitenkin muuttuneet vuosisatojen kuluessa yllättävän vähän, rangaistukset ovat kyllä lieventyneet. Tuolle vuosivälille mahtuu sukupolvia myös yllättävän vähän: jos sukupolven uusiintumisaika on noin 25 vuotta, ainoastaan 20 sukupolvea erottaa meitä 1500-luvulla eläneistä esivanhemmistamme.

Keskiaika tätä päivää väkivaltaisempi

”Oikeuspöytäkirjojen perusteella näyttää siltä, että Pohjola oli keskiaikana väkivaltaisempi kuin nykyään. Esimerkiksi Tukholman väkivaltarikokset olivat noin satakertaiset asukaslukuun suhteutettuna. Puukko kulki kaikkialla mukana ja siihen myös tartuttiin herkästi koska se oli sopivasti käsillä”, pohtii Salonen.

Rikosten muuttumista vuosisatojen saatossa ei ole varsinaisesti tilastoitu. Päärikokset voidaan jakaa keskiaikana samoin kuin tänäänkin.

”Omaisuusrikoksia sekä väkivalta-ja henkirikoksia tehtiin eniten. Seksuaalirikosten määrä oli keskiajallakin suhteessa pienempi”.
 
Mustelman tuottaminen maksoi keskiaikana piian vuosipalkan verran

Rangaistukset olivat kovia, mutteivät siitä huolimatta estäneet rikoksia. ”Rangaistusvalikoimaan kuuluivat kuolemantuomio, ruumiinrangaistukset ja sakot. Häpeärangaistukset olivat yleisiä. Yhteisön sääntöjen rikkomisesta saattoi seurata pysyvä merkki – korvan leikkaaminen tai arvet raipaniskuista.”



Varkauksista saatettiin tuomita kuolemaan, mustelman tuottaminen toiselle maksoi 1500-luvun Suomessa 3 markkaa, piian vuosipalkan verran. Valtiolla ja kirkolla oli omat oikeuslaitoksensa. Samaa rikosta voitiin käsitellä vain yhdessä laitoksessa. Molemmissa oli oikeushierarkia kuten nykyäänkin. Tuomioonsa tyytymätön saattoi valittaa ylempään oikeusasteeseen. Kirkon heiniä olivat esimerkiksi seksuaali- tai pyhäpäivärikkomukset. Maallinen oikeus jakoi tuomioita kirkon piiriin kuulumattomista asioista.

Syytetyn oikeusturva oli keskiaikana mainettaan parempi. ”Esimerkiksi maanlaissa oli määrätty tarkkaan se, miten oikeudenkäynnissä ja todistajanlausuntojen kanssa piti menetellä. Lautamiesten esteellisyydestä oli myös omat sääntönsä. Kaiken kaikkiaan lain kirjaimen mukaan syytettyä piti kohdella reilusti”, Salonen pohtii.



Teksti: Marja Nousiainen
Kuvat: Kirsi Salonen ja Pixmac.fi