Spice Girls -fanius - tyttöyden tekoja, vapautta, vastarintaa
Spice Girls -tyttöbändi oli vuosituhannen vaihteen ilmiö. Se nähtiin feminismin uutena aaltona, populaarifeminisminä, joka julisti positiivista, ylpeää tyttöidentiteettiä, voimafantasioita ja tyttömäisten juttujen, kauniiden vaatteiden ja tanssimisen hauskuutta. Toisaalta sen katsottiin kieltävän feminismin tarpeellisuuden, koska girl poweria riittää ilmankin. Spice Girls saarnasi tyttöjen välistä ystävyyttä, mutta sen epäiltiin levittävän individualistista ja liberalistista ajattelua, jonka mukaan jokainen on oman onnensa seppä. "Kuka tahansa voi olla tähti, kunhan vain tarpeeksi uskoo itseensä", näinhän Spice Girls neuvoi fanejaan.
Folkloristiikan dosentti Helena Saarikoski on tutkinut Spice Girls -ilmiötä fanien kokemuksena: miten tytöt kokivat faniuden ja mitä merkityksiä mediaviesti on saanut fanien elämässä. Mitä uutta ja erityistä spaissarisukupolven tyttöydessä oli?
Me tytöt!
- Ylpeys tyttöydestä, girl power, tosiaankin näyttää erottavan spaissaritytöt edeltävistä sukupolvista, Saarikoski kertoo.- Siinä missä tytöille oli ennen kunniaksi päästä osallistumaan poikien leikkeihin, olivat spaissaritytöt avoimesti ylpeitä "omasta jutustaan".
Spice Girls ei keksinyt me tytöt -ylpeyttä, mutta kylläkin hyödynsi tyttökulttuurissa kytenyttä mentaliteettia. Spaissareihin liittyy aivan keskeisesti tyttöjen välinen ystävyys. - Tässä tapauksessa fanius ja sen teot toteutuivat nimenomaan ystävyyssuhteissa. Niiden avulla rakennettiin faniutta ja faniuden käytännöt muodostivat tyttöjen lojaalien verkostojen ja tunneyhteisöjen toiminnan sisällön.
Saarikoski tyrmää etenkin nuorten tyttöjen muotivillityksiin ja faniuteen liitettävän stereotypian, jonka mukaan sitä ohjailtaisiin markkinointistrategioiden mukaan. - Tytöt toteuttivat faniutta omista tarpeistaan ja omiin tarpeisinsa, ei median määräyksestä tai tiukasti sen ohjeiden mukaan. Tyttöyden teot olivat Spice Girls -fanien tapauksessa leikkejä, tanssiesityksiä ja keräilyä.
Tanssien tähtiin
- Stereotypian mukaan fani sulautuu tai katoaa idoliinsa, mutta tällainen yksisuuntaisuus on kaukana nokkelaa improvisaatiota tihkuvista esimerkeistä, joissa idolilta on lainattu vain nimi, Saarikoski kertoo. - Leikki ja tanssi ovat kulttuurissa alueita, jotka generoivat luovan fantasian vapautta.
Tyttöjen leikkien tarinat muodostavat jatkumon, jonka toisessa päässä on vapaa improvisointi ja toisessa mediakertomuksen kautta tutuksi tulleita elementtejä.
Roolileikit on stereotyyppisesti nähty harjoituksena tulevia aikuisrooleja varten. Spice Girlsit miellettiin myös seksipimuiksi, jotka maksimoivat seksuaalisen viehätysvoimansa.
Saarikosken mukaan seksipimuina esiintyminen kuvastaa huonosti suomalaisten spaissarityttöjen leikkejä. - Kun faneja on haastateltu, on ihan selvää, että keskeisintä on tanssiminen ja esiintyminen, Saarikoski toteaa. - Tytöt harjoittelivat oikeasti ja halusivat kehittyä tanssissa.
Koulubileistä kaikkien olohuoneisiin
- Tanssiesitysten avulla tämän sukupolven tytöt valtasivat julkisen tilan itselleen, Saarikoski tähdentää. Yksityinen sfääri on kulttuurissa perinteisesti mielletty naisille ja tytöille, julkinen tila miehille ja pojille. - Esimerkiksi 1990-luvulla kulovalkean tavoin ja kansainvälisesti levinneet tyttöjen taputusleikit olivat jo taitoa vaatinut tyttöjen oma juttu, jossa he valtasivat itselleen pienen, koulun pihan julkisuuden. Mutta Spice Girls -tanssiesityksillä noustiin isommille estradeille, yleisön eteen ja myös mediajulkisuuteen.
Käsi pystyyn, kenellä meistä riittäisi päättäväisyyttä ja rohkeutta puvustaa, suunnitella ja harjoitella koulutovereille esitettävä tanssiesitys, joka kiinnostaa jopa valtakunnallisia medioita?
Suosittuun Spice Girls -ilmiöön liittyi tietenkin kaupallinen aspekti. - Nähtiin, että ilmiö on rakennettu tietoisesti markkinointistrategoioita hyödyntäen tuotteeksi, joka on tarkoitettu nuorten tyttöjen ostettavaksi.
Keräily on kulutusyhteiskunnan harjoittelua
Keräily on sallittua pojille, mutta tyttöjen ei sopisi tuhlata rahojaan hajukumeihin, tarratikkareihin ja muuhun "krääsään". Nuorten tyttöjen muotivillityksiin lyödään helposti huonon maun ja roskakulttuurin leima.
- Vieläkö tyttöjä yritetään sosiaalistaa säästäväisiksi perheenemänniksi, jotka ostavat vain välttämättömiä hyödykkeitä? Saarikoski kysyy. - Ei ymmärretä, mitä arvostettavaa voi olla siinä, että rahat tuhlataan arvottomaan roskaan. Jopa tytöillä voi olla varaa ylellisyyksiin.
Saarikoski esittää, että spaissaritavaroiden keräilyllä oli itse asiassa tyttöjä kulutusyhteiskunnan toimintaan valmentava merkitys. - Keräily tuottaa kulutuskapitalismin rakenteita ja kuluttajan identiteettiä. Talousjärjestelmään liittyminen, keräily ja muotiin osallistuminen on kulutusyhteiskunnan kansalaisuuden rakentamista. Miksi sitä paheksutaan ja pyritään kieltämään?
Saarikoskea kuunnellut Art goes Kapakka -yleisö kertoi omia tuntemuksiaan bändin lopettamisesta ja fanituksen merkityksestä omaan aikuistumiseensa.
Avointa ja julkista vastarintaa
Lastenkulttuurille vastarinta on tyypillistä, koska se on keino erottua omaksi ikäryhmäksi. Se on kuitenkin yleensä ollut salaista siinä mielessä, että "ei kerrota aikuisille". Spaissaritytöt myös asettuivat provokatiivisesti ja avoimesti aikuisten ja poikien valtarakenteita vastaan, jotka tuomitsivat fanityttöyden teot. Avoin ja julkinen vastarinta ja provosointi ovat laajempana ilmiönä harvinaista - etenkin tytöiltä.
- On valtakulttuurin vastaestetiikkaa, että tytöt arvostivat kauniina ja ihanana sellaista, jota valtakulttuuri piti huonona makuna, Saarikoski sanoo. - Lapset itse asettuivat avoimesti ennakkoluuloja vastaan. Spaissaritytöt olivat julkisesti ja rohkeasti juuri sitä, mitä olivat.
Teksti: Nina Mäki-Kihniä
Kuvat: Marjo Aaltomaa
