Huumeiden tie eteni Suomessa lääkinnällisistä tarpeista päihdekäyttöön

06.10.2009

Suomessa on yleensä puhuttu huumeiden käytöstä varsin uutena yhteiskunnallisena ongelmana. Harva tietää, ettei kyse ole aivan tuoreesta ilmiöstä - Suomessa on käytetty huumeita jo 1700-luvulta lähtien. Suomen Akatemian ohjelmapäällikkö, FT Mikko Ylikangas kertoi Akatemian Tiedekahvilassa 2.10. huumeiden historiasta Suomessa.

1700-luvulla huumeista ensimmäisenä rantautui Suomeen oopiumi. Eipä aikaakaan, kun Kokkolan kirkkoherra Anders Chydenius ehdotti Suomen Talousseuralle, että tämän tulisi edistää kotimaisen unikon viljelyä ja valmistamista oopiumiksi. Chydenius halusi turvata kotimaisen oopiumin tuotannon, koska sen tuontihinta oli korkea. Oopiumi oli tärkeä lääkeaine moneen vaivaan, kuten yskään, koleraan ja punarokkoon. Suomen Talousseura ei kuitenkaan lämmennyt Chydeniuksen ehdotukselle. Talousseuran mukaan oopiumin tuotantoa ei tullut opettaa koko Suomen kansalle, koska sitä oltaisiin voitu käyttää paitsi myrkkynä, myös salamurhan välineenä.

Aluksi huumeita käytettiin siis valtaosin lääkityksellisiin tarkoituksiin. Hiljalleen sen rinnalle nousi kuitenkin huumeiden käyttö päihdetarkoituksessa. Oopiumin jälkeen päihdekäyttöön löysi tiensä 1830-luvulla morfiini ja hieman myöhemmin kokaiini. Yleinen mielikuva huumeista muotoutui lähinnä lehtiartikkeleiden perusteella, niin hyvässä kuin pahassa. 1800-luvun alussa huumeilla oli myyttinen maine, ja niiden käyttö Suomessa tuntui vieraalta. 1850-luvun puolivälissä huumeiden käyttöön liittyi edelleen eksotiikkaa, mutta yhä enemmän alkoi ilmetä myös niiden käytöstä seuraavia haittavaikutuksia. Haittoja ei kuitenkaan pidetty vielä uhkana, koska ne eivät koskeneet eurooppalaisia. Koettiin, että väärinkäyttöä tapahtui lähinnä itämailla.

1890-luvun alussa tapahtui selkeä muutos, kun huumeiden päihdekäyttö alkoi levitä valkoisen väestön keskuudessa Yhdysvalloissa, etenkin Länsirannikolla. Noin 20 vuotta sisällissodan päättymisen jälkeen Yhdysvalloissa oli jo erittäin vakava huumeongelma. Raittiusliike nousi sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Yleisen mielikuvan mukaan huumeiden käyttö oli pahasta, ja kaivattiin henkistä ja moraalista ryhdistäytymistä. 1900-luvun alussa valkoiset naisetkin nähtiin jo polttamassa oopiumia ja tämä tulkittiin koko yhteiskunnan moraalisen selkärangan murtumiseksi, täydelliseksi rappioksi. Todettiin, että jos naisten huumeongelmaa ei saada kuriin, niin naiset ajautuisivat turmioon ja koko yhteiskunta joutuisi lopullisesti hunningolle. Raittiusliike painosti ankarasti ja samoihin aikoihin otettiin kansainvälisen huumekontrollin ensiaskeleet. Ns. Shanghain sopimuksella yritettiin estää Aasian huumeongelman leviäminen Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan.

Tekniset innovaatiot ja standardisoidut patenttilääkkeet edistivät huumeiden käyttöä



1850-luvulla tehty tekninen innovaatio, lääkeruisku, edisti huumeiden käyttöä huomattavasti. Ruiskun avulla morfiinia voitiin ruiskuttaa suoraan lihakseen tai suoneen. Aiemmin morfiinia oli nautittu suun kautta, joka ei ollut läheskään yhtä tehokasta. Yhdysvaltojen sisällissodan seurauksena huumeet levisivät laajaan käyttöön yleisille markkinoille ja kotihoitoon tarkoitetut tuotteet tulivat saataville kauppoihin, apteekkeihin jne. Kuka tahansa saattoi ostaa niitä ja lääkitä itse itseään. Suomessakin otettiin uudet innovatiiviset aineet nopeasti käyttöön. Esimerkiksi Wienissä kokeiltiin 1884 silmän kokaiinipuudutusta hyvin tuloksin ja pian tämän jälkeen kokaiinia käytettiin myös Suomessa paikallispuudutukseen silmäleikkauksissa.

Kokaiinitippoja lasten hammassärkyyn

USA:n sisällissodan jälkeen lääketeollisuus erottui omaksi alakseen ja kaupasta saattoi ostaa valmiita lääkkeitä ja hyödyntää niitä kotihoidossa 1900-luvun alusta lähtien. Esimerkiksi jo vuonna 1885 markkinoitiin kokaiinitippoja lääkkeeksi lasten hammassärkyyn. Suomessa valmistettiin lääketuotteita 1910-luvun alkuvuosiin asti apteekkien laboratorioissa ja niitä myytiin lääkinnällisiin tarkoituksiin. Kokaiinin käyttöä pidettiin aluksi täysin vaarattomana, sen käytön aiheuttamista vaaroista ei tiedetty. Duodecim-lehti kirjoitti myös uudesta heroiinilääkkeestä vielä vuonna 1901: ”Mitään pahoja sivuvaikutuksia ei ole huomattu, vaikka sitä paljon on käytetty sekä lapsille että vaikeasti sydänvikaisille.” Vasta myöhemmin alettiin puhua kokaiinin ja heroiinin käytön aiheuttamista vaaroista ja siitä, että niiden käyttö aiheuttaa riippuvuutta.

Suomessa alkoi olla käytöstä riippuvaisia heroinisteja 1910-luvulla. Vielä 1920-luvulla kokainistien ja morfinistien vieroitusoireiden lievittämiseen saatettiin käyttää heroiinia, samaan tapaan kuten tänä päivänä käytetään metadonia.

Svengijengin puolihyväksytty huvi

Nuoren Suomen taiteellinen älymystökin alkoi käyttää huumeita päihdekäyttöön. Esimerkiksi eräs Tulenkantajien keskushahmoista, Olavi Paavolainen käytti 1920-luvulla oopiumia ja kokaiinia. Myös Mika Waltari tunsi selvästi kokaiinin ja kokeili mahdollisesti myös oopiumia. Kokaiini näyttäytyikin ensin puolihyväksyttynä svengijengin huumeena, joka kuului asiaan hauskaa pidettäessä.

1920-luvulla poliisi kuitenkin totesi, että huumeiden käyttö on karannut Suomessa käsistä. Aiheesta kirjoitettiin useita lehtiartikkeleita. Kokaiinikauppa oli rehottanut erityisesti pääkaupunkiseudulla. Huumeriippuvaisten hoidon tarve lisääntyi jyrkästi. Yleensä hoito tapahtui mielisairaaloissa ja hoitopaikoista oli pulaa. Huumeriippuvaisia hoidettiin mm. Kammion sairaalassa Helsingissä, Töölössä. Tavallisesti hoito kesti neljästä kuuteen viikkoa ja mm. päivittäiset pitkät kylvyt olivat olennainen osa hoitoa. Monesti potilaat päästettiin ulos ns. hikisinä, eli heidän vieroitusoireensa olivat loppuneet, mutta heidän riippuvuutensa oli edelleen päällä. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että he olivat taas pian uuden hoidon tarpeessa. Parempien piirien väki taas suosi kotihoitoa ja hoitoa ulkomailla. Kieltolain voimaantulon seurauksena suomalaisten alkoholinkäyttö lisääntyi ja alkoholistit veivät valtaosan hoitopaikoista.

Otteet kiristyvät huumeidenkäyttäjiä vastaan

1920-luvulla huumeita myytiin lääkärien vastaanotoilla ja salakapakoissa. Tällöin nousi yleinen keskustelu mahdollisesti lakien kiristämisestä, jotta ongelma saataisiin kuriin: väärinkäyttö ei tässä vaiheessa nimittäin ollut rikollista. Kokoomuksen kansaedustaja Siviä Ruotzi ja Etsivän keskuspoliisin (EK) päällikkö Esko Riekki ryhtyivät toimeen tilanteen parantamiseksi. Eduskunta ei silti innostunut uuden lain asettamisesta asiaan liittyen. 1920-luvulla suhtautuminen  huumeisiin kiristyi ja poliisi otti käyttöönsä mm. salakuuntelun ja valeostot huumekaupan kitkemiseksi.

Sota-aikana rintamalla käytettiin paljon huumeita, mutta valtaosin ne menivät asianmukaisesti hoidollisiin toimenpiteisiin, kuten kivun lievittämiseen. Esimerkiksi heroiinia käytettiin yleislääkkeenä särkyyn, kolotukseen ja yskään. Sota demokratisoi huumeiden käyttöä niin meillä kuin muuallakin. Rintamalla tutustuttiin huumeiden käyttöön ja niiden vaikutuksiin. Kotirintamalla niitä taas käytettiin paljon etenkin tehdastöissä.

Suomalaisten heroiinin suurkulutus aiheutti kansainvälisesti paheksuntaa

Heroiinin kulutus oli Suomessa huomattavan suurta muuhun Eurooppaan verrattuna 1940-luvun loppuun asti. Heroiini oli todettu tehokkaaksi lääkeaineeksi erityisesti yskään. Viranomaiset olivat lähinnä tyytyväisiä, että käytössä oli näin tehokas ja halpa lääkeaine, eli sen käyttöön suhtauduttiin myönteisesti.

1940-luvun lopulla Suomea arvosteltiin kansainvälisesti maamme huomattavasta heroiinin käytöstä ja painostettiin vähentämään sen käyttöä. Sodan hävinneenä maana Suomelle oli tärkeää kiillottaa kilpeään ja suostuttiin erilaisiin kompromisseihin. 1950-luvulle tultaessa heroiinista luovuttiin lähes kokonaan. Tämä onnistui siten, että Lääkintöhallitus määräsi lääkäreille tiukat ohjeet siitä, miten reseptejä kirjoitetaan.

Klassisten huumeiden tilalle synteettiset huumausaineet

Morfiini oli yleisin käytetty huume 1950-luvun alkuun asti. Kun heroiinin käyttö vedettiin alas, niin sen käyttäjät siirtyivät morfiiniin, toiseen opiaattiin. Pian myös morfiini käyttö vedettiin alas. Tämä tapahtui samalla tavoin kuin heroiininkin kohdalla eli kiinnitettiin enemmän huomiota siihen, miten lääkärit kirjoittavat reseptejä. Entiset morfinistit ja heroinistit alkoivat osaksi käyttää oopiumia. Toiseksi vaihtoehdoksi nousi metadoni, joka tuli Suomen markkinoille apteekkeihin vuonna 1951. Metadonia käytettiin ensin vieroitukseen, mutta sitten käyttäjiä koukuttui siihenkin. Kun ns. klassiset huumeet ajettiin alas 1950-luvulla, niin tilalle tulivat uuden ajan synteettiset huumausaineet metadoni ja amfetamiini. Amfetamiini tuli Suomeen Ruotsista, jossa sitä oli ensin käytetty mm. piristeenä. 1960-luvulla huumeet olivat Suomessa jo arkipäivää ja niistä keskusteltiin vapaammin, huumeet saattoivat päästä jopa Muumilaakson sarjakuvaversioon!

Mikäli haluat lukea lisää huumeiden historiasta Suomessa, voit tutustua Mikko Ylikankaan tuoreeseen tietokirjaan ”Unileipää, kuolonvettä, spiidiä - Huumeet Suomessa 1800-1950”.

Suomen huumehistoriasta kiinnostunutta yleisöä Suomen Akatemian juhlasalissa

Teksti: Terhi Loukiainen
Kuvat: Marjo Aaltomaa ja Pixmac