Tutkimus vaikuttanut päättäjiin vanhuspalvelujen kehittämiseksi

15.08.2011

Väestörakenteen muutos ja pitkäikäisyyden yleistyminen luovat uusia haasteita sosiaali- ja terveyspalveluille. Tampereen yliopiston tutkimusprojektissa tuotetaan uutta tietoa palvelujen kehittämiseksi ja vanhuusiän elämänlaadun parantamiseksi. Tutkimusryhmä selvittää viimeisten elinvuosien palvelujen käyttöä, käyttöä määrittäviä tekijöitä sekä yksilöllisiä hoitopolkuja ja niiden kustannuksia.

Vuonna 2004 alkaneen, Suomen Akatemian rahoittaman COCTEL-tutkimusprojektin tulokset ovat herättäneet huomiota julkisuudessa. Niihin on vedottu muun muassa sosiaali- ja terveysministeriön työssä vanhuspalvelujen kehittämiseksi. ”Tulokset ovat selvästi vaikuttaneet päättäjien ajatuksiin siitä, mihin suuntaan vanhuspalveluja olisi muutettava”, tutkimusta johtava gerontologian professori Marja Jylhä sanoo.

COCTEL yhdistää gerontologian, terveydenhuoltotutkimuksen ja terveystaloustieteen näkökulmia. Projektissa on kaksi isoa asetelmaa. Ensimmäinen suuri kysymys on, määrittääkö palvelujen käyttöä enemmän kuoleman läheisyys vai ikä. Mikäli kuoleman läheisyyden vaikutus on suuri, ei palvelujen tarve kasva samassa mitassa väestörakenteen muutoksen kanssa. Toinen keskeinen kysymys on, miten viimeisten elinvuosien palvelujen käyttö muuttuu ajan kuluessa.

Iän ja kuoleman läheisyyden vaikutusta palvelujen käyttöön on tutkittu jo aiemmin, mutta tutkimuksissa on harvoin kyetty ottamaan huomioon jatkuvasti muuttuva väestödynamiikka. Väestörakenteen muutos on tällä hetkellä hyvin nopeaa. Väestön vanhenemisen lisäksi olennaista on se, että pitkäikäisyys lisääntyy, todella vanhojen osuus kasvaa ja kuolema siirtyy yhä vanhempaan ikään. Tämä vaikuttaa palvelujen tarpeeseen sekä yleisesti että ennen kuolemaa. ”Tarvitaan erilaisia palveluita eri tavalla toteutettuna”, Jylhä kiteyttää.

Tutkimuksen aineisto on muodostettu yhdistämällä tietoja useista kansallisista väestöä ja hoitoa kuvaavista rekistereistä. Tällä hetkellä rekisterissä on mukana kaikki vuosina 1998‒2008 yli 70-vuotiaina kuolleet suomalaiset, yhteensä yli 320 000 henkilöä. ”Suomi on ainutlaatuinen maa tämänkaltaisen tutkimuksen tekemiseen, sillä täällä rekisteritiedot ovat saatavilla. Monissa maissa kattavia hoitorekistereitä ei ole olemassa”, Jylhä toteaa.

Dementoituneiden hoito vaatii selvittämistä

Tutkimuksen mukaan sekä ikä että kuoleman läheisyys vaikuttavat palvelujen käyttöön, mutta suhde vaihtelee eri palvelumuotojen ja ikäryhmien mukaan. Mitä vanhempi ryhmä on kyseessä, sitä suuremmaksi iän vaikutus kasvaa. ”On myös eri asia tutkia sairaalapalveluita kuin pitkäaikaishoitoa. Sairaalapalveluita on tutkittu kansainvälisesti paljon enemmän, ja jatkossa aiommekin keskittyä erityisesti pitkäaikaishoitoon”, Jylhä kertoo.

Yksi tutkimuksen yllättävimmistä tuloksista on Jylhän mukaan se, että elämän loppuvaiheessa hoitopaikasta toiseen tehtävien siirtojen määrä on erittäin suuri. Toistaiseksi tutkimusryhmä on joutunut tyytymään arvailuun siirtymien syistä, mutta asiaa halutaan jatkossa selvittää tarkemmin. ”Jaksottaishoito selittää vain pienen osan siirtymistä. Voidaankin esittää kysymys siitä, onko pitkäaikaishoitolaitoksissa tarpeeksi osaamista elämän loppuvaiheen hoitoon. Periaatteena tulisi olla, että esimerkiksi vaikeasti dementoitunut ihminen voisi viettää elämän loppuvaiheen samassa paikassa”, Jylhä sanoo. Ennakoimaton siirtely aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia, ja se vaikuttaa sekä iäkkäiden että heidän omaistensa elämänlaatuun.

Jylhän mukaan siirtymiin saattaa vaikuttaa myös Suomessa vahvana vallalla oleva kotona asumisen ideologia, jonka mukaan iäkkään tulisi asua kotona niin kauan kuin mahdollista. ”Johtaako tämä vahva kansallinen tavoite tilanteeseen, jossa järjestelmä on vastahakoinen etsimään iäkkäälle, huonokuntoiselle ihmiselle hoitopaikkaa? Onko tulkinta siitä, mikä on niin kauan kuin mahdollista liian pitkälle venytetty? Tutkimuksessa on käynyt ilmi, että kotona asuu ihmisiä, jotka tuntevat olonsa varsin turvattomaksi. Koti voi olla näille ihmisille vankila”, Jylhä toteaa.

Dementiaa sairastava käyttää tutkimuksen mukaan vähemmän sairaalapalveluita kuin muuten samalla tavalla sairas ihminen, jolla ei ole dementiaa. ”Tulosta voi tulkita kahdella tavalla”, Jylhä pohtii. ”Voi olla, että dementiaa sairastavien muita vaivoja kyetään hoitamaan siinä hoitopaikassa, missä he jo ovat. Toisaalta on mahdollista, että järjestelmä ei ole tarpeeksi herkkä havainnoimaan dementiaa sairastavien muita vaivoja. Jälkimmäinen vaihtoehto on myös kenttätyöntekijöiden kokemus”, hän kertoo. ”Tuloksesta ei voi tehdä muita johtopäätöksiä kuin, että asiaa täytyy selvittää lisää.”

”Pitkäaikaishoidon järjestäminen on parhaillaan radikaalissa muutoksessa. Kunnat haluavat yhä enemmän ostaa palveluita kolmannelta sektorilta ja yksityisiltä palveluntarjoajilta. Vanhainkotikonsepti muuttuu palveluasumiseksi, jossa asukkaan asema ja oikeudet ovat erilaiset. Tärkeä kysymys on, mitä se tuottaa hoidossa olemiselle ja siirtymille. Onko siirtymiä enemmän erilaisesta hoitopaikasta lähtiessä ja ovatko erilaiset paikat eri tavalla varustautuneita hoitamaan vanhoja?” Jylhä kysyy.

Talouden logiikka ohjaa vanhenemiskeskustelua

Jylhän mukaan talouden logiikka määrittää nykyisin väestön vanhenemisesta käytävää keskustelua. ”Kun ikääntymiskeskustelu on ennen kaikkea talouskeskustelu, lähdetään väärästä päästä liikkeelle. Keskustelussa tulisi ennemmin lähteä siitä, millä tavalla kansalaisille järjestetään kohtuullisen ja ihmisarvoisen elämän edellytykset. Väestön vanheneminen on suuri haaste suomalaiselle yhteiskunnalle, mutta on paha väärinkäsitys nähdä se yksiselitteisesti kauhistuttavana ongelmana. Suomalainen määrätietoinen terveyspolitiikka on koko vuosisadan ajan tähdännyt siihen, että ihmiset eivät kuolisi liian nuorina. On täysin absurdia nähdä ongelmana se, että tavoite on saavutettu”, Jylhä pohtii.

Professorin mukaan väestön vanhenemisen haastetta pitäisikin oppia ajattelemaan monipuolisemmin. ”Väestön vanhenemisella on paljon seurauksia, joista osa on luonteeltaan myönteisiä, osa kielteisiä ja osa neutraaleja. Julkisuus ja monet yhteiskunnan alueet ovat vastahakoisia näkemään vanhenemisesta mahdollisesti syntyvää hyvää. Olennaista olisi selvittää, miten saavutetaan yhteiskunta, jossa ikää kysellään vähemmän. On harvoja yhteiskunnallisen toiminnan kenttiä, joilla ikä sinänsä on tärkeä, jos sitä ei keinotekoisesti sellaiseksi tehdä. Ei voi olla niin, että vanhat ihmiset uhkaavat meitä ’varsinaista väestöä’. Onneksi iän ja vanhuuden kuva tiedotusvälineissä on viime aikoina muuttunut ja monipuolistunut”, Jylhä toteaa.

Toiminnan aika on nyt

Jylhä on toiminut myös kahden Suomen Akatemian rahoittaman ikääntymisen tutkimusohjelman johtajana. ”Ohjelmat ovat olleet hyvin tärkeitä, saattaneet monien alojen ihmisiä vuorovaikutukseen ja tehneet vanhenemistutkimusta näkyväksi ja tunnetuksi.” Professorin mukaan suomalainen vanhenemistutkimus on nyt aivan toisella tolalla kuin 1980-ja 1990-luvuilla. Myös Euroopassa on viimein ymmärretty, että aiheen tutkimukseen pitää panostaa.

COCTEL-projekti jatkuu Akatemian myöntämän lisärahoituksen turvin. ”Mielestäni riittävä saavutus tutkimuksellemme olisi, jos kykenisimme sanomaan järjestelmän kehittäjille perustellusti paremmin, miten kannattaa toimia nyt kun hyvin vanhoja on yhä enemmän”, Jylhä sanoo. ”Suomi on nyt hyvin tärkeässä vaiheessa, ja on mahdollisuus tehdä sellaisia perusinvestointeja, jotka maksavat itsensä takaisin sekä rahana että ihmisten elämänlaatuna. Nyt on aika toimia. Ei voi ajatella, ettei ole varaa järjestää asioita uusiksi, koska se maksaa kohta. Tutkimusryhmämme tunnistaa mahdollisia ongelmakohtia järjestelmässä, ja tavoitteenamme on kyetä puhumaan päättäjien ja alan asiantuntijoiden kanssa ongelmista ja toimenpiteistä”, Jylhä kiteyttää.

Teksti: Heidi Blomqvist

Kuvat: Heidi Blomqvist ja Pixmac