Kiusaamistutkimuksen tulokset viety käytäntöön

29.11.2010

Kaikki tietävät, että kiusaamista esiintyy niin päiväkodissa, koulussa, ammattiopinnoissa kuin työelämässäkin. Aihetta on myös tutkittu kohtalaisesti, mutta aivan viime vuosina myös viestinnän näkökulmasta. Professori Maili Pörhölän johtamassa tutkimuksessa Jyväskylän yliopistossa on selvitetty, millaisissa vuorovaikutussuhteissa kiusaamista ilmenee ja mitä kiusaamisesta seuraa vuorovaikutussuhteille.  

Tutkimusta ei ole haluttu jättää pelkästään tieteellisiin julkaisuihin, vaan tuloksista on kerrottu myös erilaisille kohdeyleisöille suunnatuissa yleistajuisemmissa julkaisuissa sekä Suomessa että ulkomailla. Parhaillaan painossa on eri ympäristöissä esiintyvää kiusaamista käsittelevä yleistajuinen teos, jonka kustantaja haluaa julkaista sekä englanniksi, espanjaksi että katalaaniksi mahdollisimman laajan kohdeyleisön tavoittamiseksi.  

Lisäksi tutkimusryhmä on jalkautunut kertomaan tuloksistaan opettajille, oppilashuollolle, vanhemmille ja opiskelijajärjestöille. Suomen Akatemian rahoitus on mahdollistanut tämän. Tavoitteena on ollut, että tulokset muuttuvat käytännöksi ja kiusaaminen vähenisi.

”Meitä on kuunneltu hyvin vakavasti eri puolilla, mikä on ollut iloinen asia. Kiusaaminen on arkielämän ilmiö, jonka varmaan jokainen ihminen tiedostaa, vaikka ei olisikaan sitä itse kokenut. On tärkeätä päästä puhumaan niille ihmisille, jotka voivat käyttää ja levittää tutkimaamme tietoa. Tutkijoina meillä ei ole mahdollista mennä itse kouluihin tai työpaikoille ja alkaa korjata siellä kiusaamista.”

Valmiiden mallien antaminen kiusaamisen lopettamiseksi on vaikeata. Pörhölä uskoo, että tuloksilla on kuitenkin ollut vaikutusta muun muassa opiskeluterveydenhuoltoon perus- ja korkeakoulutuksessa. Samoin opettajilla on virinnyt konkreettisia ideoita siitä, miten aiheen voisi ottaa esille niissä oppiaineissa, joiden sisällä vuorovaikutustaitoja voitaisiin opettaa. Erityisesti uutta osaamista on sovellettu terveystietoon. Joissakin oppilaitoksissa on tutkimuksen innoittamana haluttu heti selvittää kyselyiden avulla oppilaiden vuorovaikutussuhteita.

Myös kiusaaminen on viestintää

Miksi ihmeessä kiusaamista sitten pitää tutkia viestinnän näkökulmasta?  ”Kiusaamisessa on aina kyse viestinnästä. Me tulkitsemme toistemme viestejä ja annamme niille merkityksiä. Sama viestinnän muoto ja sisältö saatetaan tulkita hyvin eri tavoin riippuen siitä, millaisissa vuorovaikutussuhteissa se esiintyy. Ajatellaan vaikka koululaisia, jotka saattavat haukkua toisiaan idiooteiksi tai homoiksi. Koetaanko haukkuminen kiusaamiseksi riippuu siitä, minkälainen vuorovaikutussuhde ja -historia osapuolilla on. Kaverisuhteessa nimittely voi olla hyväksyttyä mutta jonkun muun tekemänä loukkaamista tai kiusaamista.”

Toiset saattavat reagoida jopa kulmien kohotukseen tai hymyn häivähdykseen. Jos työpalavereissa on oppinut siihen, että mielipiteitä ei arvosteta, pienetkin merkit saatetaan kokea loukkaaviksi ja jopa tulkita kiusaamiseksi.

”Kiusaamisen seurauksena joku voi vetäytyä kuoreensa ja menettää motivaationsa osallistua. Lapset, jotka kokevat että heille nauretaan koulussa, lakkaavat viittaamasta, vastaamasta, jopa puhumasta. Joku toinen taas saattaa provosoitua ja päättää, että ei anna periksi vaan on valmis törmäyskurssille.”

Pörhölän mukaan tyypillisessä koetustilanteessa uusi ihminen tulee yhteisöön, jossa ryhmät ja kaveriporukat ovat jo valmiina. Uusi tulija joutuu etsimään paikkaansa.

Roolit voivat jatkua läpi elämän

Kiusaajan ja kiusatun roolit saattavat säilyä läpi elämän. Roolien pysyvyys voi Pörhölän mukaan johtua vaikeudesta kiinnittyä oman ikäistensä ryhmään eli vertaisyhteisöön.

”Kiusatut lapset ja nuoret eivät koe itseään pidetyiksi, arvostetuiksi tai hyväksytyiksi. Heillä ei usein ole ystäviä luokallaan. Myös kiusaajilla on vaikeuksia kiinnittyä vertaisyhteisöönsä. He käyttävät toisia oppilaita hyväksi , sulkevat toisia pois, loukkaavat ja vahingoittavat. Heillä saattaa olla muutama läheinen ystävä, jotka tukevat kiusaamista. Mitä ylemmälle luokalle edetään, sitä vähemmän heillä on myönteisiä kaverisuhteita. Kiusaajakin voi jäädä hyvin yksin.”

Pörhölä lohduttaa, että kaikki koulussa kiusatut eivät päädy kiusatuiksi korkeakoulussa tai työelämässä. Silti varsin suurella joukolla kiusaaminen seuraa läpi elämän. ”Juuri sen takia meidän pitäisi yhteiskunnassa pohtia keinoja, missä vaiheessa voidaan tulla väliin, mitä korjaavia toimia voitaisiin tehdä ja milloin niitä voitaisiin tehdä. Olen sitä mieltä, että ne pitäisi aloittaa jo ennen kouluikää, koska jo silloin esiintyy kiusaamista.”

Pörhölän mielestä tarvitaan systemaattista suunnitelmaa, miten lasten vuorovaikutustaitoja voidaan kehittää järjestelmällisesti eri ikäkausina. Erot vuorovaikutustaidoissa saattavat selittää sitä, miksi joku jää heikommalle. Hän ei pysty sanomaan takaisin tai ei onnistu luomaan ja ylläpitämään ystävyyssuhteita. Erityisen kriittisiä ovat siirtymävaiheet päiväkodista kouluun, alakoulusta yläkouluun ja niin edelleen. Vaikka kiusaaminen vähenee yläkoulun jälkeen, sitä esiintyy silti vielä korkeakoulussakin.

”Helposti ajatellaan, että välissä taulu pyyhittäisiin tyhjäksi niin, että nuori pääsisi aloittamaan vuorovaikutussuhteidensa luomisen alusta uudessa yhteisössä. Mutta todellisuudessa hän kantaa kaikkea sitä kokemustaakkaansa mukana, mitä hänellä on aikaisemmista yhteisöistä ja vertaissuhteista.”

Lapsi syyttää itseään

Lapsella on taipumus syyttää itseään kokemastaan kiusaamisesta. Aikuisten on helpompi nähdä kiusaaminen kiusaajan tai työyhteisön ongelmana. Lasta itseään syyllistävä ajattelu voi seurata läpi elämän. Koululaiset, jotka ovat pitkään kiusaamisen kohteena, alkavat pelätä tuttuja ja tuntemattomia vertaisiaan. Heillä ei Pörhölän mukaan välttämättä ole uskallusta puolustautua tai kostaa. Heidän vuorovaikutustaitonsa kehittyvät puutteellisesti tai vinoutuneesti, koska he eivät pääse harjoittelemaan niitä tasapainoisissa vertaissuhteissa. He saattavat ruveta välttelemään ikätovereidensa kohtaamisia.

Pörhölän ryhmä on tutkinut myös kiusaamisen seurauksia. Masennus, yksinäisyys ja terveysongelmat ovat yleisiä. Eniten tutkijat ovat kuitenkin kiinnittäneet huomiota vuorovaikutusongelmiin tutkimuksen aiheen mukaisesti.

Tutkimuksessa ilmeni, että suurin osa vanhemmista kuvittelee, että heidän lapsensa on joko kiusaamistilanteiden ulkopuolella tai auttaa kiusattua. Kukaan ei usko, että oma lapsi voisi kiusata muita. Kaikki kiusatutkaan eivät kerro vanhemmilleen. ”Vanhemmille ei uskalleta kertoa ehkä siksi, että kiusaaminen saatetaan kokea häpeällisenä ja omana syynä tai vanhempia halutaan säästää huolilta ja mielipahalta.”

Teksti: Leena Vähäkylä
Kuvat: Leena Vähäkylä ja Pixmac