Pienten lukujen maantiede elää maaseudulla

28.02.2011

Syrjäisen maaseudun matkailuarvoja ei pidä katsoa prosentteina kunnan kokonaistyöllisyydestä. Absoluuttiset luvut ovat paljon tärkeämpiä: kuinka monta työpaikkaa matkailun palvelut tuottavat ja missä ne sijaitsevat. Esimerkiksi Lieksan matkailukylissä matkailu työllistää 200 ihmistä. Luonnonsuojelu ja luontomatkailu ovat muuttaneet kylien luonnetta mutta samalla auttaneet niiden elinvoimaisena säilymisessä.

Maaseutusosiologi Pertti Rannikko Itä-Suomen yliopistosta on lähes koko tutkijanuransa ajan pyrkinyt edistämään väestökadosta kärsivien syrjäseudun kylien asemaa. Hänen mukaansa kylät ovat muuttuneet pistäytymispaikoiksi, mutta ovat edelleen olemassa. Virkistys ja luonnonsuojelu ovat tulleet metsätyöammattien tilalle.

Rannikko puhuukin pienten lukujen maantieteestä. Hän ottaa esimerkiksi Lieksan Nurmijärven  kylän. Siellä on kolme matkailuyritystä, baari ja kyläkauppa. Aiemmin kylä on metsurikylä, jossa oli metsähallituksen rivitalojakin metsätyömiehille. Nyt kylä on muuttunut luontomatkailukyläksi. Samoin on käynyt Ruunaalle, jossa metsurien tilalle ovat tulleet koskia laskevat turistit. Koli taas on yksi Suomen vanhimmista luontomatkailukohteista.

”Metsätyö on koneellistunut eikä puun myyntituloja syrjäkyliin juuri jää, sillä esimerkiksi Lieksan metsäpinta-alasta yli 40 prosenttia on valtion omistamaa. Metsätaloudesta ei enää hyödytä. Metsäkoneyrittäjät saattavat tulla kaukaakin. He pistäytyvät kaatamassa puut muutamassa päivässä ja sitten rekat vievät ne pois. Siksi kyläläiset hyötyvät nykyään enemmän matkailusta kuin metsätaloudesta. Siksi myös luonnonsuojelu on tullut hyväksytymmäksi”, arvioi Rannikko.

Sivakassa talot sijaitsivat metsän keskelle raivattujen pienten peltotilkkujen äärellä. Kuvan ottamisen jälkeen pellot ovat metsittyneet ja metsästyksen harrastajat ovat ostaneen talon.

Maaseutu muuttunut pistäytymismaaseuduksi

Rannikko käyttää syrjäisen maaseudun nykytilanteesta nimeä pistäytymismaaseutu. Yksi hänen tutkimuskohteistaan ovat jo vuosia olleet Sivakan ja Rasimäen kylät Valtimon kunnassa Pohjois-Karjalassa. ”Siellä liikkuu tuhansia ihmisiä: retkeilijöitä, metsästäjiä, kesämökkiläisiä ja kalastajia. Alue on löytänyt uuden tehtävän yhteiskunnallisessa työnjaossa. Lisäksi metsillä on keskeinen tehtävä biodiversiteetin eli luonnon monimuotoisuuden kannalta. Ne ovat myös tärkeä hiilivarasto. Leipäpuusta on tullut virkistäytymispaikka.”

Rannikko on pitkän tutkijanuransa aikana seurannut maaseudun muutosta. Jo hänen aloittaessaan 1970-luvun loppupuolella oli rakennemuutos pitkällä. Hän ennusti, että syrjäkylät tulevat kuolemaan. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaikka väkiluku monessa syrjäkylässä putosikin jopa alle kymmenesosaan.

Pertti Rannikko hoitaa ympäristöpolitiikan professuuria Itä-Suomen yliopistossa. Hän on poikkeuksellinen tutkija siinä suhteessa, että hän ei arvosta kovinkaan korkealle pisteiden keruuta kansainvälisissä tieteellisissä lehdissä. Paljon tärkeämpänä hän pitää kansantajuisempien kirjojen kirjoittamista ja puhumassa kiertämistä. Lisäksi hän kirjoittaa paljon sanomalehtiin. Niiden kautta hän on pyrkinyt muun muassa vaikuttamaan siihen, että Lieksaan saataisiin avattua rajanylityspiste Venäjälle, mikä lyhentäisi huomattavasti matkaa lähellä rajaa olevaan Repolaan. Nyt sinne pitää mennä Kostamuksen kautta ja edestakainen matka vie kaksi päivää. Repolasta on vanhastaan kuljetettu puuta Suomen puolelle, jopa koko Neuvosto-ajan mutta puutullien takia tuonti on tyrehtynyt. Matkailijat eivät ole saaneet käyttää samaa rajanylityspaikkaa. Nyt eri puolilla rajaa sijaitsevien kylien yhteistyön avulla pyritään luomaan painetta avata raja-asema myös ihmisille.

Pertti Rannikko tapasi rajantakaisella Repolan matkallaan moskovalaisia luontomatkailijoita, jotka ovat tulleet Lieksanjärven maisemiin melomaan.

Tutkijajoukon ääntä tarvitaan

Rannikko on pyrkinyt tuottamaan kirjoja kaikista hankkeistaan. Viimeisimpiä ovat tutkijaryhmän tekemä Kylän paikka, uusia tulkintoja Sivakasta ja Rasimäestä vuodelta 2008 ja Tapio Määtän kanssa toimitettu Luonnonvarojen hallinnan legitimiteetti vuodelta 2010. Kirjoja lukevat sekä ammattilaiset että opiskelijat ja tavalliset kyläläiset.

Puhumassa kiertäminen on hänestä aiheellista siksi, että tutkijoiden äänen on tärkeätä kuulua. Hän kuitenkin muistuttaa, että yhden tutkijan ääni ei riitä vaan tarvitaan tutkijayhteisön kannanottoja. Hän pitää vinoutuneena nyky-yliopiston tuottavuusmittareita, jotka ohjaavat  tutkijoita liian yksipuolisesti tekemään vain tieteellisiä artikkeleita. ”Nykyään ei oikein rohkaista keskusteluun”, hän harmittelee. Samalla pienenee tutkimuksen vaikuttavuus, joka erityisesti ympäristöongelmia tutkittaessa on tärkeää.

Rannikko näkee yhteiskunnallisen vaikuttamisen kulttuurisena tehtävänä. Kirjat ovat olennainen osa sitä, keskustelu on toinen.  Uusimmassa Suomen Akatemian rahoittamassa HirSu-tutkimuksessa selvitetään hirven, suden ja ihmisen vuorovaikutteisuutta. Siinä kehitetään muun muassa työpajaa, jossa petoihin ja hirviin liittyviä ristiriitoja voidaan ratkaista. Myös tästä tutkimuksesta tehdään kirja, joka käsittelee peto- ja riistapolitiikkaa.

Rannikko kokee olevansa sekä perus- että soveltavaa tutkimusta tekevä. Perustutkimukseksi hän käsittää käsitejärjestelmät ja jäsennystavat, joita hänen tutkimushankkeissaan on luotu. Sovellutukset ja vaikuttavuus syntyvät, kun tutkijat osallistuvat yhteiskunnalliseen keskusteluun ja toimintaan. Pertti Rannikko valittiin vuoden tieteentekijäksi vuonna 2008.

Teksti: Leena Vähäkylä
Kuvat: Leena Vähäkylä, Eero Vatanen ja Jukka Jänis