Lääkkeet vesistöjen nykyuhka

31.1.2011

E-pillereiden yleisintä tehoainetta on vesistöissä niin huomattavia määriä, että se voi vaikuttaa koiraskalojen lisääntymiskäyttäytymiseen. Vaikka jätevedenpuhdistamot poistaisivat pääosan, loppuosakin voi olla kroonisesti haitaksi esimerkiksi kalojen alkioille. Silti aineiden kuormitus on hyväksytty, koska ne eivät aiheuta äkkikuolemien tapaista muutosta vesistöissä.

Aihepiiriä tutkiva Jyväskylän yliopiston ympäristötieteen professori Aimo Oikari kertoo, että kun lääkkeiden päästöihin  ruvettiin laajemmin kiinnittämään huomiota ympäri maailmaa, niin Jyväskylässä lähdettiin  mukaan tähän tutkimukseen tutkimalla vesieläinten todennettavaa altistumista niille luonnossa.

”Vesistöihin joutuvien lääkeaineiden pitkälliset vaikutukset ja ympäristöriskit ovat mielestäni Suomen Akatemian rahoittaman tutkimuksen arvoinen hanke. Tänä päivänä ei teollisuus sen enempää kuin yhdyskunnatkaan kuten kaupungit tai sairaanhoitopiirit  tee mitään sen yli mitä voimassa oleva ympäristölupa edellyttää. Terveys- ja ympäristötoimen budjetit eivät riitä edes jo sovittuihin tarpeisiin. Myöskään lupahallinto tai -valvonta ei sitä pyydä, vaikka asiantila olisi monessakin tieteellisessä raportissa kuvattu. Näyttö ja näkyvyys mediassa ei vakuuta, koska lääkeaineiden pienet pitoisuudet ovat etäällä  dramatiikasta eli nopeasti tappavista tasoista. Jälki ei vastaa satunnaista kalakuolemaa esimerkiksi sellutehtaan epäonnistuneen alasajon yhteydessä, mutta silti kuormitus ja altistuminen jatkuvat vuosikymmenestä toiseen. Tarvitaan tietoa usean sukupolven kokeista sekä todennettavista  altistumisista luonnossa”, korostaa Oikari.

Ikivanhatkin päästöt säilyvät vesistöjen pohjassa

Ennen lääketutkimusta Oikarin tutkimusryhmä on tutkinut erityisesti hartsihappojen vaikutusta vesistöihin. Niitä vapautuu veteen, kun sellumassaa pestään ennen sen valkaisemista.  Oikarin arvion mukaan puhdistamot poistavat ehkä reilut 50 prosenttia ja loppu tarttuu vedessä oleviin kiinteisiin aineisiin ja putoaa pohjaan. Jos pohja muuttuu hapettomaksi, hartsihappo muuttaa olomuotoaan haitallisemmaksi reteeniksi, joka on kalojen alkiokehitysmyrkky.

Hyvinkin vanhat, jopa satavuotiaat päästöt näkyvät järvien pohjasedimenteissä yhä. Esimerkiksi Lievestuoreen järvessä on mitattu reteenin maailmanennätys, joka oli kuusi milligrammaa grammassa sedimenttiä. ”Se oli todellinen alennustila, kyseenalainen maailmanennätys. Kanadalainen kollega jopa sanoi, että ainetta kannattaisi puhdistaa järvestä, koska se on niin kallis kemikaali”, kertoo Oikari. Lievestuoreen tehdas suljettiin 1984 ja sen päälle on tullut noin kymmenen senttiä uutta sedimenttiä. Järvessä on enää Lievestuoreen taajaman puhdistamon päästöjä.

Ekotoksikologian pitäisi olla Suomessa hyvässä kunnossa

Ekotoksikologia on Oikarin tarkempi tieteenala. Se on erikoistunut tutkimaan luonnossa esiintyviä ja sinne joutuvia myrkkyjä, sitä mihin ne siellä päätyvät  sekä niiden vaikutuksia kaikkiin eliöihin. Tutkimuskohteita ovat muun muassa raskasmetallien pitoisuuksien mittaaminen esimerkiksi vesistä ja eliöistä sekä orgaaniset ympäristömyrkyt. Ekotoksikologia eroaa toksikologiasta siinä, että toksikologiassa tutkitaan myrkkyjen vaikutusta yksilöihin, kun taas ekotoksikologiassa vaikutusta arvioidaan lisäksi populaatioihin ja ekosysteemeihin.  Esimerkiksi miten biogeokemialliset kierrot vaurioituvat.

” Ekotoksikologian pitäisi olla hyvässä kunnossa Suomessa, koska tämä on Euroopan kemikaaliviraston kotimaa. Meillä pitäisi olla kansallista ylpeyttä pitää tämä tieteenala sellaisena, ettei tarvitse hävetä. Kyllä se voisi paremmassakin kunnossa olla”, arvioi Oikari. Hän kuitenkin kertoo, että metsäteollisuuden päästöt on erittäin hyvin dokumentoitu, siltä osin kuin ympäristöluvat  vaativat sitä.

”Meidänkin tutkimuksiamme on käytetty Etelä-Saimaalla hyödyksi, mutta eihän päästöluvan myöntäjältä tule mitään palautetta eivätkä yhtiöt paljon kehuskele tai kiitä meitä. Tuloksethan ovat vapaan tutkimuksen tuomaa ja kaikkien hyödynnettävissä. Metsäteollisuus ei kuitenkaan enää rahoita yliopiston avointa tutkimusta, koska jos lisääntymisen häiriöt nousevat esille, on se hyvin epämiellyttävää tietoa niille. Haastan metsäteollisuutemme osoittamaan, että lisääntymishäiriöt kaloissa ovat historiaa. Mikä pr-voitto se teollisuudelle olisikaan!”

Vesistöjen suojelu on tehonnut

Suomalaisen vesistöjen suojelun menestystarina alkoi 1970-luvulla, kun vesihallinnon organisaatio pystytettiin. ”Ympäristö ei enää olisi elinkelpoinen, ellei silloin oltaisi herätty. Silloin puhuttiin, että luonnosta voidaan uhrata tietty osa ilman, että ihminen tarvitsee sen käyttökelpoisuutta. Alueita kutsuttiin  kuolleiksi vyöhykkeiksi. Kuolleet vyöhykkeet tulivat hiljalleen takaisin elontilaan eivätkä kuolleet. Mutta jäljelle jäivät esimerkiksi lisääntymishäiriöt. Tosin nekin ovat vähentyneet, mutta kaikkia ei ole saatu pois. Ei täysin haitatonta päästöä tule mistään tehtaasta tänäkään päivänä, koska ympäristöluvat sallivat ne.”

Oikarin mukaan ympäristöluvissa kiinnitetään eniten huomiota ravinteisiin, koska ihmistä inhottaa eniten rehevöityminen. Luvissa säädellään myös kemiallista hapenkulutusta ja vastaavia summamuuttujia, joissa on mukana kymmeniä ja satoja ekotoksikologisesti aktiivisia yhdisteitä. ”Tutkijat kyllä pystyvät osoittamaan, mitä näistä tulisi ensisijaisesti vähentää.  Tarve ymmärtää seosvaikutuksia on samalla kokenut renessanssinsa”, hehkuttaa Oikari.

Teksti ja kuva: Leena Vähäkylä

Kuvituskuva: Pixmac