Valokuvasta tullut uudenlainen hyödyke
Valokuva on muuttunut uudenlaiseksi markkinavälineeksi. Kun aiemmin tulot tulivat lähinnä filmeistä ja kuvien kehittämisestä, nyt sosiaalinen media käyttää kuvia viestinä siitä, millaista markkinointia käyttäjiin kannattaa suunnata. Sekä Google että Facebook keräävät tietoa käyttäjistään ja käyttävät sitä hyväkseen hankkiessaan kohdennettua mainontaa omille sivuilleen.
Tutkijatohtori Risto Sarvas HIIT:stä eli Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteisestä tietotekniikan tutkimuslaitoksesta tutkii näppäilyvalokuvauksen tulevaisuutta, miten kulttuuri, ihmisten käyttö, teknologia ja liiketoiminta vaikuttavat siihen digitalisoinnin ja internetin jälkeen. Hänen mielestään valokuva sosiaalisena ilmiönä pohjautuu vankasti vanhoihin perinteisiin. Kun nykyään kuvia laitetaan Facebookiin ja IRC-galleriaan, ennen niitä kerättiin albumeihin. Samoin muotokuvilla on aina ollut tiukat normistot, mutta niin on nykyäänkin esimerkiksi nuorison internetissä käyttämissä kuvissa.
|
Sarvas näyttää vanhoja valokuvia: ”Tässä on 1880-luvulta oleva valokuvakansio. Tämä on vähän kuin Facebook aikanaan. Näitä potretteja ei myyty yksitellen vaan niitä piti ostaa puoli tusinaa tai tusina. Sen takia niitä alettiin vaihdella. Kavereiden ja sukulaisten lisäksi vaihtokauppojen mukana saattoi olla julkkisten kuvia, jotka päätyivät albumiin rinnan tuttujen ja perheenjäsenten kanssa. Osa potreteista painettiin suoraan postikorteiksi, jotta niitä saattoi lähettää tutuille. Koko kuvan tarkoitus oli sen sosiaalinen ulottuvuus, kun sen lähettämällä vahvistettiin tai luotiin uusia suhteita.” Sarvaksen mielestä tässä on kyse ihan samasta kuin nykyisessä sosiaalisessa mediassa, jossa tosin tekniikka on aivan toinen. |
Risto Sarvas esittelee kaikkien aikojen suosituinta kameramallia, Polaroidin heti kehittävää kameraa. |
Digitalisoituminen muuttanut kuvaamisen entistä kalliimmaksi
Myös internetin markkinavoimat ovat huomanneet tämän ulottuvuuden. Kun ennen yritykset tekivät tuloksensa filmien myynnillä tai valokuvien kehittämisellä, nyt näitä tuloja ei enää ole ja monet valokuva-alan yritykset ovatkin menneet konkurssiin. Tilalle ovat tulleet muun muassa Google ja Facebook, jotka hallinnoivat miljardeja ihmisten valokuvia ja samalla myyvät kohdennettuja mainoksia hyödyntämällä käyttäjiensä henkilökohtaisia tietoja.
”Joka kerta kun klikkaamme Googlea ja etsimme jollakin hakusanalla kuvia, tieto menee palveluun ja se muutetaan tiedoksi mainostajille, jotta saadaan myytyä kohdennettuja mainoksia. Facebookissa se on vielä helpompaa, koska ihmiset usein kertovat ihan suoraan asuinpaikkansa, poliittisen kantansa tai tykkäyksen kohteensa. Myös sitä seurataan, keille kuvia jaetaan ja millaisia linkkejä sitä kautta syntyy. Käyttäjätiedon hyödyntäminen mainonnassa on näiden kahden keskeisen it-yrityksen liiketoimintamalleja.”
Vaikka valokuvaus nähdään yleensä ihan viattomana ihmisten harrastuksena, silti voidaan miettiä onko sen nykytoimintatavoille ja -teknologioille vaihtoehtoja. Nykyisinhän harrastus vaatii kameran lisäksi käytännössä kotitietokoneen, kourallisen ohjelmistoja ja nettipalveluita, kotona olevan laajakaistayhteyden, tai kameran tilalle kännykkäkameran ja siihen liityntäsopimuksen. Nämä kaikki vanhenevat muutamassa vuodessa ja vaikka tekniikka kestäisikin, vaihtoon tulee usein sosiaalinen pakko. Näihin tekijöihin Sarvas etsii vaihtoehtoja kestävästä kehityksestä. Hänen mielestään valokuvauksessa ja muun sosiaalisen median voidaan nostaa esille neljä kriittistä kysymystä:
- Kuinka pitkäikäistä nykyteknologia on? Ovatko meidän tämänhetkisen elämämme digitaaliset muistot tallella vielä 50 vuoden kuluttua? Voimmeko luottaa netin palveluihin pitkällä aikavälillä?
- Onko ihmisten näppäilykuvauksen linkittyminen mainostamiseen sellaista kehitystä, jota haluamme? Haluammeko, että tulevat sukupolvet tottuvat mainontaan tavallisena osana kuvallisia muistoja ja vuorovaikutusta?
- Valokuvauksen tietotekniikan jatkuva uusiutuminen uhkaa tasa-arvoa. Kuinka käy esimerkiksi vähätuloisten ja kouluttamattomien perhevalokuvauksen, kun pitäisi ostaa valtava laitteisto ja hallita kuvien tekemiseen ja jakamiseen vaadittavat ohjelmat? Puskeeko nykyinen kehitys esimerkiksi vanhukset pois valokuvauksen ääreltä, jos kukaan ei opeta heille uusimpien laitteiden käyttöä?
- Yksittäisillä suuryrityksillä on valokuvien ja muun sosiaalisen median kautta pääsy sellaiseen henkilökohtaiseen tietoon, jota ei aina ole edes valtioilla. Pitäisikö meidän huolestua siitä, että kuvalliset muistomme sekä tietoa tuttavaverkostoistamme ja mieltymyksistämme ovat muutaman suuryrityksen hallussa, joiden päätöksentekoon meillä on kovin vähän vaikutusvaltaa?
Sarvas on kerännyt kokoelman vanhoja kameroita. Suurin osa on ostettu Englannista.
Valinnanvapaus on vaarantunut
Vaikka nykyään peräänkuulutetaankin helppokäyttöisyyttä, se ei aina tarkoita käyttäjäystävällisyyttä. Teknologiaa myyvän yrityksen tavoitteena voi olla esimerkiksi pakottaa kamerakännykän ostajat käyttämään saman valmistajan sovellus- tai musiikkipalvelua estämällä laitteen yhteensopivuus kilpailijoiden vastaavien palveluiden kanssa. Vaikka teknologia olisi kuinka helppokäyttöistä, niin ei käytön rajaaminen yhteen palveluun ole käyttäjäystävällistä. Käyttäjien valinnanvapaus onkin yksi Sarvasta huolestuttava seikka. Hän näkee sosiaalisen median takana myös valtarakenteisiin liittyvää kontrollia: ”Kuka päättää minkälaista teknologiaa alun perinkään lähdetään rakentamaan?” Sarvas kysyy.
Sarvas näkee sosiaalisessa mediassa myös erittäin paljon hyvää. Ihmiset voivat olla yhteydessä tuttaviin ja sukulaisiin entistä useammin ja sosiaalisen median avulla voi syntyä uusia ihmissuhteita. Sosiaalinen media on myös näyttänyt kyntensä tärkeänä kanavana politiikan ja päätöksenteon tuomisessa julkiseen keskusteluun. Sosiaalisen median riemukulkua on julistettu kuitenkin niin paljon, että Sarvas näkee tarvetta myös kriittiselle ajattelulle – erityisesti teknologian kehittämisen ja innovaatiotoiminnan parissa.
Tietotekniikka voi haitata ihmisten vuorovaikutusta
Vaikka ihmiset kokevat valokuvauksen lähinnä harrastukseksi, sillä on silti runsaasti yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Yksi ulottuvuus on jo aiemmin mainittu uhka tasa-arvolle teknistymisen myötä.
”Sosiaalinen vuorovaikutus on lisääntynyt, ja tietotekniikka on lisännyt sen mahdollisuuksia. Tietotekniikka kuitenkin rajaa pois ne ihmiset, jotka eivät hallitse sitä. Sosiaalinen vuorovaikutus on ihmisen perusoikeus, jonka pitäisi olla kaikkien ulottuvilla. Se tarkoittaa sitä, että meidän, jotka suunnittelemme tulevaisuuden teknologiaa, tulee olla tietoisia mistä päätämme.”
Risto Sarvas tekee parhaillaan aihepiiristä kirjaa yhdessä englantilaisen Surreyn yliopiston professorin David Frohlichin kanssa. Tämä on tunnettu näppäilyvalokuvauksen tutkija. Sarvas innostui valokuvauksen tutkimisesta tehtyään väitöskirjansa kamerakännyköistä, miten niissä päästiin jakamaan kuvia muille. Oltuaan 2000-luvun alussa Kaliforniassa tutkijanvaihdossa hän innostui myös itse kuvaamaan mutta pitää itseään lähinnä näppäilijänä. Tietotekniikan ja yhteiskuntatieteellisen ulottuvuuden yhdistäminen on saanut hänet niin innostumaan alan tutkimuksesta, että hän tuskin lopettaa aiheen tutkimista tähän kirjaan, onhan niiden yhdistäminen vielä aika harvinaista.
Teksti ja kuvat: Leena Vähäkylä
