Taidehistorioitsija löytää radikaaliutta yllättävistäkin paikoista

19.11.2012

Akatemiatutkija Tutta Palin Turun yliopistosta tutkii 1900-luvun alkupuolen kuvataidetta Suomessa, erityisesti häntä kiehtoo tuon ajan maalaustaide. Palinista tutkimus on yksi tapa yrittää ymmärtää maailmaa sekä ihmisten tapoja toimia. Tutkimus suhtautuu kriittisesti itsestään selvinä pidettyihin asioihin ja antaa välineitä toisin ajattelemiseen ja epäkohtien korjaamiseen.

1900-luvun alussa Suomessa elettiin suurten kulttuuristen ja yhteiskunnallisten muutosten aikaa. Esimerkiksi suurlakko, yleinen äänioikeus, itsenäistyminen, sisällissota, kieliriidat, talvi- ja jatkosota mahtuvat kaikki tähän ajanjaksoon. Moderni elämä tarjosi konflikteja ja uhkakuvia, mutta myös suuria lupauksia. Niinpä eri elämänalueilla tehtiin monenlaisia kokeiluja. Palinia kiinnostavat erityisesti kuvataidemaailman tavat reagoida näihin jännitteisiin ja kimmokkeisiin.

”Samalla kun ollaan hyvin tietoisia vaikkapa vuosisadan ensi vuosikymmenellä aikaansaadun eduskuntauudistuksen radikaaliudesta, saman ajan suomalaista kulttuuria ja taidetta ajatellaan helposti jälkijättöisenä Manner-Euroopan metropoleihin verrattuna. Kuvataiteessa tämä perustuu erityisesti abstraktille ja ei-esittävälle taiteelle myöhemmässä taidehistoriankirjoituksessa annettuun erityisasemaan yksioikoisena edistyksellisyyden merkkinä.”

Esittävä taide jatkoi kukoistustaan niin Suomessa kuin useimpien Euroopan maiden valtakulttuurissa. Feministinen tutkimus on osoittanut, että taiteellista muotokieltä uudistanut abstraktismi saattoi hyvin liittyä patriarkaaliseen ja autoritääriseen toimintakulttuuriin. Samaan aikaan näennäisen vanhahtavaa taidetta tuottavat taiteilijat saattoivat kuitenkin tehdä rohkeita elämäntapakokeiluja ja suhtautua ennakkoluulottomasti esimerkiksi 1920-luvun uudenlaiseen mediajulkisuuteen.

”Yksi mielenkiintoinen esimerkki ovat ne porvaristaustaiset taiteilijanaiset, jotka jo taiteilijaksi ryhtymällä esittivät oman manifestinsa. Myös heidän intohimoisella otteella maalaamansa omakuvat tai kukkamaalaukset saattoivat virittää kiihkeitä mielipiteenvaihtoja, jotka tuovat näkyviin odottamattomiakin näkemyksiä sukupuolesta, yhteiskuntaluokasta ja niihin kytkeytyvästä kielipolitiikasta.”

Keski-ikäinen, korkeakulttuuria harrastava humanisti ei välttämättä ole konservatiivinen

Palin tutkii tätä ajanjaksoa, koska juuri silloin muokattiin voimallisesti yhteiskuntajärjestystä ja visioitiin uudenlaisia kansalaisuuden muotoja ja sosiaalisia identiteettejä.

”Osa näistä kehityskuluista katkesi toiseen maailmansotaan, emmekä enää tunne niitä. Radikaaliutta voi silti löytyä tuon ajan maailmasta yllättävistä paikoista ja tilanteista. Minusta tuolloisten mahdollisuuksien ja unelmien esiin nostaminen voi auttaa kohtaamaan tämän päivän uhkakuvia ja ratkomaan konflikteja sekä suhtautumaan myönteisemmin tulevaisuuteen.”

Palinista on myös hyvä huomata, kuinka sisäisesti ristiriitaisia yhden ja saman henkilön tai toimijatahon pyrkimykset ja toimintatavat voivat olla. Erilaisia kulttuuri-ilmauksia tutkittaessa joko-tai -tyyppinen ajattelu on harvoin hedelmällistä. Kulttuuriset prosessit ja ihmiset niissä ovat monimutkaisia ja yllättäviä: ”Ei pidä esimerkiksi päätellä, että minun kaltaiseni keski-ikäinen, vanhakantainen humanisti, jolla ei ole ajokorttia ja joka harrastaa korkeakulttuuria, on automaattisesti joka suhteessa konservatiivinen!”

Palin maailmankongressin ekskursiolla Baijerissa heinäkuussa 2012.

Taidehistoria lähinnä sydäntä

Palin on valmistunut ja väitellyt taidehistoriasta kotikaupunkinsa Turun yliopistossa. Hän aloitti kirjallisuustieteen opinnoilla, mutta vaihtoi pääaineensa myöhemmin taidehistoriaan.

” Jälkikäteen olen ymmärtänyt vastanneeni tunnettua stereotypiaa kotikaupunkiinsa voimakkaasti leimautuvista turkulaisista. Valitsin taide- ja kulttuuriaineeni paikallisen suomenkielisen yliopiston harkitsematta vakavasti muihin yliopistoihin pyrkimistä.”

Sittemmin Palin on asunut Riihimäellä ja työskennellyt Helsingin yliopistossa. Jatko-opintovaiheessa hän työskenteli tutkijana monitieteisessä naistutkimuksen tutkijakoulussa. Viime vuosina naistutkimusta on alettu kutsua sukupuolentutkimukseksi: ”Tällaisilla uusilla tieteidenvälisillä aloilla on rajoja rikkova ja mukaansatempaava henki. Monialaisuudesta on hyötyä myös tutkimustyössä.”

Palinin mukaan monilla humanisteilla on itsenäinen kirjoittajan työ ja jopa tutkijuus mielessä opintoja aloittaessaan. ”Itselleni oli kuitenkin opiskeluaikana epäselvää, millaisia yliopiston työurat ovat. Epäilin, että tutkijaksi voi olla vaikeaa päästä. Siksi opiskelin sivuaineena myös englantilaista filologiaa ja mietin, voisiko kaunokirjallisuuden suomentamisella tulla toimeen.”

Koulu- ja opiskeluaikana Palin koki itsensä ujoksi ja arveli sen vuoksi sopivansa parhaiten itsekseen kirjoituspöydän ääressä tehtävään työhön.

”Valmistuttuani pääsin työskentelemään yliopistolle tuntiopettajana ja assistenttina. Huomasin pitäväni opiskelijoiden kanssa työskentelystä ja olevani varsin sosiaalinen. Yliopistolla tutkimustyöhön liittyy yleensä opetusta ja ohjaustehtäviä, joten kumpaakin ominaisuutta tarvitaan: pitkäjänteisyyttä ja kykyä vetäytyä oman tutkimuksen pariin, toisaalta halukkuutta vuorovaikutukseen työyhteisön ja myös yleisön kanssa. Tutkijan työ on monipuolista ja vaihtelevaa, ja olen osallistunut kurssikirjojen kääntämiseenkin.”

Tutkimuskohde on nähtävä paikan päällä

Taidehistorioitsijan on tärkeää nähdä tutkimuskohteensa paikan päällä, missä ne sitten sijaitsevatkin. Välillä tieto löytyy helposti julkisen kokoelman digitaalisesta tietokannasta ja teosta voi mennä katsomaan museon varastoon. Eräät kuvataiteen lajityypit ovat kuitenkin sellaisia, että teokset löytyvät enimmäkseen yksityiskodeista.

”Tehdessäni väitöskirjaa 1800-luvun lopun naturalistisista muotokuvamaalauksista vierailin monessa kartanossa. Sukumuotokuvia ei mielellään myydä eteenpäin tai lahjoiteta edes museoille. Myös 1900-luvun alkupuolen naispuoliset taiteilijat ovat usein julkisissa kokoelmissa huonosti edustettuja, koska heidän teoksiaan ei niihin aikoinaan juuri hankittu. Samoin kirjallisia aineistoja, kuten taiteilijan kirjeenvaihtoa ja valokuvia, saattaa olla hajallaan yksityiskodeissa. Tällöin niitä joutuu tiedustelemaan erilaisten johtolankojen perusteella. Ilahduttavaa on, että tutkija otetaan lähes aina hyvin ystävällisesti vastaan. Vaikutelmani on, että tutkimustyötä arvostetaan.”

Lisäksi Palin on istunut yliopistokirjastojen lukusaleissa, lukemassa muun muassa vanhoja sanoma- ja aikakauslehtiä, joita ei lainata ulos kirjastoista. Viime aikoina tällaisia lähdeaineistoja on onneksi  alkanut ilmestyä digitoituina kirjastojen nettisivuille.

Kevääksi Lontooseen

Palinin syksyyn on mahtunut kurssiopetusta yliopistolla, artikkelien viimeistelyä, aineistotyötä, esitelmöintiä Tukholmassa taidehistorian konferenssissa ja yleisöluentoja Turun sekä Helsingin museoissa. Marraskuulle osuu myös vastaväitös Helsingin yliopistossa.

Palin odottaa jo kovasti kevättä, jolloin hän matkustaa Englantiin tutkijavierailulle.

”Vietän koko kevätlukukauden Kingstonin yliopistossa, Lontoossa. Teen siellä tutkimustyötäni hyödyntäen paikallisia kirjastoja ja museoita sekä tutustun sikäläiseen yliopistoelämään.”

Todennäköisesti intohimoinen kulttuurinharrastaja ehtii vapaa-ajallaan osallistua myös paikallisiin kulttuuririentoihin, joita suurkaupungissa riittänee!

Kiinnostuitko? Lue lisää Palinin vuonna 2007 julkaistusta teoksesta "Modernin muotokuvan merkit". Kirja kertoo muotokuvan historiasta, muotokuvasta kansallisena projektina ja muotokuvan popularisoinnista sekä sen modernisaatiosta. Kirjan samannimisissä luvuissa pohditaan myös "taitelijan omakuvaa lajin tihentymänä" ja "näköiskuvan lumovoimaa". Esimerkkeinä on suurimmaksi osaksi käytetty Taidekoti Kirpilän kokoelmaan kuuluvia taitelijoiden omakuvia sekä muita muotokuvia 1800- ja 1900-luvuilta.

Teksti: Terhi Loukiainen
Kuvat: Tutta Palin, Miika Nyyssönen ja Johanna Rosenqvist