Luiden kertomaa
17.09.2012
Markku Niskanen tiesi jo koulun ensimmäisellä luokalla, että haluaa tutkia vanhoja ihmisluita. Kouluaineista biologia, historia ja maantiede kiinnostivat häntä. Miehestä tulikin isona antropologi!
Tutkija Markku Niskanen, 49, opiskeli Yhdysvalloissa antropologiksi. Yhdysvalloissa kuopiolaiselle Niskaselle tarjoutui mahdollisuus opiskella juuri sitä, mistä hän oli kiinnostunut. Lisäksi kyseessä oli myös tavallaan suvun perinne: Niskasen monet sukulaiset, muun muassa isoukki, ovat asuneet vuosia Yhdysvalloissa ja osa heistä on jäänyt sinne pysyvästi. Ensimmäiset neljä vuotta (B.A.) Niskanen opiskeli antropologiaa yleisesti, jolloin opintoihin sisältyi kaikkia neljää antropologian osa-aluetta: kulttuuriantropologiaa, arkeologiaa, antropologista kielentutkimusta ja biologista/fyysistä antropologiaa. Maisterin (M.A.) tutkintoa varten hän erikoistui biologiseen antropologiaan, eli ihmisen biologisen variaation ja evoluution tutkimukseen. Myös Niskasen tohtorinväitös (Ph.D.) edusti biologista antropologiaa.
Niskanen kehuu opiskeluaikaansa työteliääksi, mutta mukavaksi ajanjaksoksi: ”Ensin minun tuli tietysti oppia englannin kieli hyvin. Lisäksi opiskelutahti oli tiukempi kuin Suomessa, opintosuorituksia oli pakko saada aikaan.”
Yhdysvalloissa Niskanen tapasi myös vaimonsa Karenin, jonka kanssa hän muutti Eurooppaan post-doc-tutkijapestinsä ansiosta. Pari asui Kreikassa, Ateenassa vuoden 1995 kesästä vuoden 1996 syksyyn. Tämän jälkeen he muuttivat Suomeen. Täällä ei tuohon aikaan vielä tunnettu biologista antropologiaa, joten Niskanen halusi tuoda alansa tänne. Oulussa se onnistui hyvin, koska tuolloin arkeologian professuurista vastaava Milton Nunez oli itse kiinnostunut alasta.
Niskanen kiitteleekin nyt eläköityvää Nunezia ennakkoluulottomuudesta: ”On hyvin pitkälti hänen ansiotaan, että sain kaikki opintoni Yhdysvalloissa suorittaneena antropologina akateemisen lokeron suomalaisessa yliopistomaailmassa.”
Tutkimusalueena koko Eurooppa
Viiden vuoden ajan Niskanen on tutkinut viimeisen 30 000 vuoden aikana tapahtuneita muutoksia eurooppalaisten ruumiin koossa, ruumiin muodossa ja luuston jykevyydessä. Tutkimusta on rahoittanut Suomen Akatemian lisäksi Kansallinen tiedesäätiö (National Science Foundation, NSF).
”Minulla on oma tutkimusryhmä, johon kuuluu akateemisen uransa eri vaiheissa olevia tutkijoita, kuten gradun tekijöitä, väitöskirjan tekijöitä ja jo väitelleitä nuoria post doc-tutkijoita. Olen mitannut, röntgenkuvannut ja CT-skannannut valtavan määrän ihmisluita yhdessä amerikkalaisten, tsekkiläisten ja itävaltalaisten kollegojen ja heidän johtamiensa tutkimusryhmien kanssa. Tutkimusalueena on koko Eurooppa. Tutkittavat ihmisluut ovat pääosin arkeologisilta kaivauksilta, mutta osa on anatomisille laitoksille tai muille instituuteille testamentattuja.”
Kulttuurissa ja elinympäristössä tapahtuvat muutokset vaikuttavat ihmisen biologiaan
Niskanen haluaa selvittää, kuinka kulttuuri ja elinympäristö sekä niiden muutokset ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat ihmisen biologiaan. Tässä keskeisessä osassa ovat suuret kulttuurin muutokset, etenkin siirtyminen metsästyksestä ja keräilystä maanviljelyyn, mutta myös suuret teknologiset muutokset, kuten vaikkapa kiviteknologian korvaantuminen metalliteknologialla.
”Elannonhankinnan muutos on johtanut muutokseen ruokavaliossa ja täten yksilöiden kasvuun sekä kehitykseen. Teknologiset muutokset taas ovat vaikuttaneet fyysisen rasituksen määrään niin, että elämästä on tullut fyysisesti helpompaa.”
Niskasen mukaan ympäristön muutoksista merkittäviä ovat olleet ilmaston muutokset. Esimerkiksi viimeisen jääkauden maksimi noin 20 000 vuotta sitten ja niin sanottu pieni jääkausi, etenkin 1600-luku, vaikuttivat ihmisten elämään. Suuret muutokset ravinnon saannissa heijastuivat myös ihmisten kasvuun ja kehitykseen. Varsinkin pienen jääkauden aikana eläneet ihmiset olivat kitukasvuisia. Niinpä viimeisen 100 vuoden aikana tapahtunut keskipituuden lisäys on ollut pitkälti palautumista tästä episodista. Nykyiset eurooppalaiset nuoret aikuiset ovat keskimäärin vain noin 2 cm pitempiä kuin 35 000-20 000 vuotta sitten, jääkauden puolivälissä eläneet, eurooppalaiset.
Mitä me sitten voimme oppia vanhoista luista? Niskasen tutkimustulokset auttavat selvittämään muun muassa osteoporoosin historiaa. Fyysisen kuormituksen määrän voi osoittaa korreloivan luiden vahvuuden kanssa. Yksinkertaista teknologiaa käyttävät ja fyysisesti aktiiviset edeltäjämme olivat paljon vahvaluisempia kuin nykyiset eurooppalaiset.
Tutkimusaineisto osaa myös yllättää
Kolmisen vuotta sitten Niskanen hämmästyi havaittuaan merkittävät erot Skandinavian eteläosien, eli Etelä-Ruotsin ja Tanskan viimeisten metsästäjä-keräilijöiden ja heidän kanssaan samaan aikaan samalla seudulla eläneiden varhaisten skandinaavisten maanviljelijöiden ruumiin mittasuhteissa.
”Yllätyin, koska lähes kaikki arkeologit väittivät siirtymisen maanviljelyyn tapahtuneen kulttuuridiffuusion välityksellä Skandinaviassa. Erot ruumiin mittasuhteissa kuitenkin tuntuivat osoittavan kahta geneettisesti erillistä ihmisväestöä. Nyt tuolle yllättävälle löydökselle on kuitenkin löytynyt selitys. Näistä noin 5000 vuotta vanhoista luista äskettäin saadut DNA-näytteet osoittavat, että kyseessä on todellakin kaksi geneettisesti erillistä väestöä. Maanviljelijät tai heidän esivanhempansa olivat tulleet eteläisemmästä Euroopasta, ja paikalliset metsästäjä-keräilijät ovat alueen alkuperäistä väestöä.”
Vanhan harrastuksen pariin omien ratsuhevosten myötä
Töiden ohessa Niskanen pitää huolta kunnostaan juoksemalla, hiihtämällä, uimalla sekä harrastamalla karatea. Kuntosalikin on tullut tutuksi.
”Nykyisin ratsastus, tallityöt ja hevosten kanssa touhuaminen vievät kuitenkin valtaosan vapaa-ajastani. Minulla on kaksi omaa ratsuhevosta.”
Alun perin Niskanen aloitti rakkaan harrastuksensa jo 40 vuotta sitten, mutta aktiivisuus sen suhteen on vaihdellut aina elämäntilanteiden mukaan. Esimerkiksi opiskelija-aikana hänen ei tullut ratsastettua juuri lainkaan.
Tallikärpäsen uuden puraisun myötä myös Niskasen kilpailuvietti on nostanut päätään: ”En ole vielä kisannut ratsastuksessa, mutta tämä asia korjaantuu varmaan kahden oman hevosen myötä. Esteratsastus ja kenttäratsastus kiinnostaisivat kisaamismielessä eniten.”
Ajatustyö ei katso kelloa
Niskasen mukaan tutkijan työ ei ole, eikä saisikaan olla sidoksissa tiettyihin kellonaikoihin.
”Kyseessä on ajatustyö. Hyvät ideat voivat syntyä mihin kellon aikaan tahansa, lähes missä tahansa. Pelkästään työpöydän ääressä istuminen ja tietokoneen näytön tuijottaminen tuottaa harvoin tulosta. Tietokonetta joutuu kyllä käyttämään erittäin paljon.”
Niskanen itse kertoo innostuvansa suurista määristä tutkimusaineistoa sekä niiden tarjoamista löydöksistä.
Niskanen viisivuotinen työ akatemiatutkijana päättyi heinäkuun lopussa. Elokuun alusta lähtien hän on ollut yliopistotutkija: ”Teen pitkälti samaa työtä kuin akatemiatutkijana, mutta nyt olen suoraan sidoksissa yliopistoon. Minulla on siis enemmän luentoja tiedossa, vaikka työskentelenkin pääasiassa tutkijana. Työn alla ovat jo uudet rahoitushakemukset niin Akatemialle kuin Kansalliselle tiedesäätiöllekin.”
Teksti: Terhi Loukiainen
Kuvat: Markku Niskanen, Lilja Niskanen , Juha Sarkkinen ja Rosa Vilkama
