Presidentin tarina
14.12.2011
Viron tie Neuvostoliiton länsireunalla sijainneesta sosialistisesta neuvostotasavallasta moderniksi eurooppalaiseksi valtioksi on yksi lähihistorian kiehtovimmista menestystarinoista. Erityisen kiinnostava tämä tarina on suomalaisille, sillä olihan Suomi - ja varsinkin Suomen televisio - neuvostoaikana Virolle eräänlainen ikkuna länteen. Ruotsissa pakolaisperheeseen syntynyt ja Yhdysvalloissa koulunsa käynyt ja opiskellut Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves kertoo nyt näkemyksistään Virosta ja muista aiheista uutuuskirjassa Omalla äänellä.Teos on laaja, se käsittelee niin Ilveksen yksityiselämää kuin poliittisia ja muitakin mielipiteitä. Kirja on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen osa koostuu kattavasta haastattelusta ja toinen sisältää Ilveksen artikkeleita ja puheita vuosilta 1998-2011.
Omalla äänellä tarjoaa lukijalle mielenkiintoisen näkökulman muun muassa Viron menneisyyteen ja selvästi älyllisen entisen Radio Free Europen toimittajan ja diplomaatin ajatuksiin. Lukijalle selviää paitsi valaisevia asioita Viron poliittisesta historiasta, myös presidentistä itsestään.
Kirjaa on miellyttävä lukea. Iivi Anna Masson esittämät kysymykset ovat hyvin muotoiltuja ja presidentin vastaukset avartavia, vaikkakin paikoitellen ehkä hieman rönsyileviä. Presidentin eräänlainen tunnusmerkki on, että hän haluaa osoittaa näkemyksillään olevan vahvat älylliset perusteet, ja toisinaan nämä perustelut ovat hyvin pitkiä. Selitykset ovat kuitenkin loogisia ja useimmiten lukija näkee selvästi punaisen langan Ilveksen ajatuksissa.
Läpi kirjan Ilves tuo mielellään esiin hyvää yleissivistystään ja varsinkin valistuksen ajan filosofien tuntemustaan. John Locken filosofia on selkeästi lähellä presidentin sydäntä, ja hän viittaakin haastattelussa usein juuri Lockeen. Sivistystään hän tuo esiin myös muun muassa latinankielisten ilmaisujen satunnaisella käytöllä ja useilla viittauksilla historiaan. Ilves odottaa kenties syystäkin samankaltaista sivistystä ja tietoa perinteistä myös muilta, minkä huomaa varsinkin haastattelua lukiessa.
”Jos jokainen koulutettu ihminen tietää, mikä on et cetera, silloin ilmaisun omnia Gallia in tres partes divisa est (Koko Gallia on jaettu kolmeen osaan) ei myöskään pitäisi olla liian vaikea ymmärtää”, Ilves toteaa haastattelussa. Ilves ei kuitenkaan anna itsestään snobistista vaikutelmaa, eikä hän pyri osoittamaan olevansa lukijaa älykkäämpi tai haastattelijaa nokkelampi.
Visuaalisesti kirja on täysin perinteinen. Kirjan puolivälistä löytyy kuvaliite, joka avaa näkymän Ilveksen elämän eri vaiheisiin. Lukijalle on selvää, että Ilvekselle on tärkeää tuntea Viron historia ja muistaa sen kauhistuttavatkin osat, kuten neuvostoajan rikokset. Toisinaan lukija lähes unohtaakin, että Ilves on viettänyt suuren osan elämästään Viron ulkopuolella.
Omalla äänellä paljastaa myös, että Ilves haluaa tavallaan nähdä Viron enemmänkin Pohjoismaiden kaltaisena kuin varsinaisena Baltian maana. Hänelle on muutenkin eurooppalaisuus tärkeä asia, ja selvästi hänen mielipiteissään eurooppalaisuus tietyllä tasolla yhdistyy edistykseen, sananvapauteen ja sivistykseen, ei vain maantieteeseen. Ilveksen suhtautuminen Venäjään on terveen kriittistä mutta realistista. Hänestä uskonnosta puhuttaessa eurooppalaisuus nojaa nimenomaan katoliseen ja protestanttiseen perintöön. Hän katsookin Viron sivistyksellisen perinnön pohjautuvan ainakin osittain juuri niihin 700 vuoteen, joiden ajan Viroa hallitsivat saksalaiset. Nämä jättivät Viroon selkeän luterilaisen ajatusmaailman, johon kuului myös lukutaidon arvostaminen.
Omalla äänellä on erittäin avartava teos, jota kenenkään poliittisesta historiasta tai Virosta kiinnostuneen ei kannata sivuuttaa. On kiehtovaa lukea niinkin kokeneen poliitikon kuin Ilveksen mielipiteitä muun muassa demokratian piirteistä ja Suomenlahden takaisen naapurimaamme asemasta Euroopassa. Kirja olisi kyllä hankkimisen arvoinen, vaikka se käsittelisi vain Ilvestä ja hänen elämäänsä.
Kirja-arvion kirjoittaja Erik Immonen opiskelee Suomalaisen Yhteiskoulun lukiossa.
Kuvat: WSOY ja Pixmac.fi
