Voiko tieteessä saavuttaa varmoja vastauksia?

Nimimerkki Petex kysyy: Voiko tieteessä tulla eteen tilanne jossa kaikki joka on varmasti todistettua, tiedetään? Mitä sen jälkeen tapahtuu tieteelle?

Tutkijatohtori Petteri Niemi Jyväskylän Yliopiston Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitokselta vastaa:

Ensinnäkin on todettava, ettei tiede itse anna suoraan vastausta tällaisiin kysymyksiin. Esimerkiksi fyysikot puhuvat nyt kvarkeista, leptoneista ja bosoneista pienimpinä alkeishiukkasina, mutta he eivät voi muuta kuin arvailla vastauksia sellaisiin kysymyksiin, kuin ”löytyykö vielä pienempiä hiukkasia” ja ”löytyykö aina vain pienempiä hiukkasia loputtomiin”. Mitkään kuviteltavissa olevat empiiriset kokeet, havainnoinnit, kyselyt, haastattelut jne. eivät siis vastaa suoraan, joten joudumme tässä väistämättä tieteenfilosofian spekulatiivisimmille alueille. Kohdistamme tällöin katseen tieteen historiaan, etsimme sieltä kehitystrendejä ja pohdimme, kuinka todennäköiseltä vaikuttaa, että ne jatkuvat myös tulevaisuudessa. Keskustelemme myös eri tieteenalojen teoreettisista lähtökohtaoletuksista. Mitä eri tieteenalat ja tutkimusohjelmat olettavat tietämisen mahdollisuuksistaan joko piilevästi tai avoimesti? Nämä taustaoletukset voivat parhaimmillaan saada epäsuoraa tukea ko. tieteenalan varsinaisten tutkimusten yhteydessä, mutta hyvin epäsuorasta ja epävarmastakin tuesta on kysymys.

Kurkistettaessa tieteen historiaan ei vaikuta siltä, että kaikki tiedettävissä oleva tieto on kohta hallussamme. Pikemminkin vaikuttaa siltä, että mitä enemmän tiedämme, sitä enemmän nousee esille myös uusia kysymyksiä. Tiedettä onkin verrattu laajenevaan palloon: mitä suurempi tiedon pallo on, sitä enemmän löytyy myös uusia tuntemattomia alueita sen reunoilta. Tässä täytyy myös muistaa se tieteen historian opetus, että varmimpinakin pidettyjä teorioita ja tutkimustuloksia on myöhemmin saatettu kumota. Tieteelliset vallankumoukset saattavat pahimmillaan lähes nollata aikaisemman tutkimustiedon, tosin näin suuret kumoukset ovat harvinaisia.

Tiede on luotettavin tiedon hankinnan kanavamme, mutta edes se ei voi tarjota täysin varmaa tietoa. Voimme olla suhteellisen varmoja sellaisista asioista kuin ”Edessäni on nyt tietokoneen näyttöruutu”, mutta tällaisenkin tiedon voi kyseenalaistaa. Ehkä kyse onkin unesta tai hallusinaatiosta? Noin yleisesti ottaen tällainen tieto on luotettavaa eikä sitä ole mielekästä kyseenalaista kokonaisuudessaan, mutta tiede on tyypillisesti tekemisissä paljon monimutkaisempien tutkimuskohteiden kanssa. Tieteellistä tutkimusta tarvitaan eniten juuri monimutkaisten ja vaikeasti tavoitettavien kohteiden tapauksessa, ja suhde tällaisiin tutkimuskohteisiin on usein erilaisten teorioiden ja tulkintojen välittämä. Tällöin myös niitä koskeva tieto on epävarmempaa.

Tieteellisen tiedon erehtyväisyyden myöntäminen on itse asiassa tärkeä tieteellisen asenteen tunnusmerkki. Jos joku tutkija katsoo teoriansa lopulliseksi totuudeksi, kyse on pikemminkin uskosta kuin tieteellisestä asenteesta. Tieteelliseen asenteeseen kuuluu tiedollinen nöyryys ja avoimuus, valmius avata varmimpinakin pidettyjä oletuksia sekä valmius kulkea sinne minne todistusaineisto ja argumentaatio vievät, vaikka ne johtaisivatkin aikaisemmin mahdottomina pidettyihin suuntiin.