Mistä johtuu, että urheilutulokset aina vain paranevat? Eikö inhimillistä rajaa milloinkaan saavuteta?

Vastaaja emeritusprofessori Paavo Komi, Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian laitos:

Klassinen esimerkki urheilutulosten parantumisesta ja nykyurheilijoiden paremmuudesta on verrata Veikko Hakulisen olympiavoittoa nykyhiihtäjien saavutuksiin. Hakulinen voitti Oslossa vuonna 1952 viidenkympin hiihdon legendaarisella ajalla 3.33.33, mutta nykyään matkasta selvitään alle parin tunnin.

Urheilutulosten parantuminen ei kuitenkaan liity pelkästään inhimilliseen suorituskykyyn. Tuloksiin vaikuttavat hyvin monet tekijät, kuten välineet, suorituspaikat, urheilijamateriaali ja doping. Esimerkiksi juoksukengät ja juoksualustat ovat kehittyneet valtavasti vuosien varrella ja tulevat todennäköisesti vielä kehittymään, ja siltä osin parantamaan tuloksia. Tiedämme nykyään myös tarkasti, millaisia fysiologisia ja biomekaanisia ominaisuuksia urheilijalta vaaditaan tietyssä lajissa ja tiede on mukana valinnoissa.

Urheilutulosten parantumisesta voi vielä sanoa, että eivät ne itse asiassa ole aina parantuneet. Hyviä esimerkkejä ovat naisten ja miesten kuulantyöntö, korkeushyppy ja sadan metrin juoksu, joissa huipputulokset ovat tasaantuneet 1990-luvulla. Aika todennäköinen selitys on, että doping-valvonta on purrut eikä sitä käytetä kuten ennen.
 
Näiden ulkopuolisten tekijöiden vuoksi on aivan turha laskea eri lajeille sellaisia haamurajoja, joita ei enää kukaan pystyisi ylittämään. Lisäksi on erittäin vaikeaa tutkia tieteellisesti, onko inhimillinen suorituskyky todella parantunut aikaa myöten vai johtuvatko saavutukset pelkästään näistä muista syistä. Emme edelleenkään tiedä, ovatko saman perimän omaavat urheilijat pystyneet parantamaan tietyssä lajissa tuloksiaan vuosien kuluessa.

Tieteellisen tutkimuksen ongelmana on, että meidän pitäisi tehdä jatkuvaa pitkittäisseurantaa tietyillä menetelmillä. Menetelmät kuitenkin parantuvat koko ajan, eivätkä uudet ja vanhat tulokset ole vertailukelpoisia. Voi olla, että emme koskaan onnistu tutkimaan tätä asiaa tieteellisesti.
 
Vaikka tieteellinen näyttö puuttuu, oma oletukseni on, että urheilijat ovat lajispesifisesti parempikuntoisia kuin ennen. Esimerkiksi laitoksemme seurannassa mäkihyppääjien ponnistustehokkuudessa on tapahtunut selvää paranemista viimeisten 25-30 vuoden aikana koko joukkueen tasolla. Vastaavia testejä ei ole yhtä systemaattisesti tehty muissa lajeissa.
 
Uskon, että inhimillistä suorituskykyä on tutkimuksen keinoin mahdollista vielä lisätä, sillä vielä on paljon tutkittavaa ja harjoitusmenetelmiä voidaan yhä kehittää eteenpäin. Ihmisessä on osia, joita voidaan kehittää paremmiksi. Osalla ihmisistä lihasjännekompleksi on sellainen, että se antaa paremmat mahdollisuudet hyödyntää elastista energiaa. Kenguru on jo kehittänyt taidon huippuunsa. Se pystyy hyppimään elastisen energian avulla siten, että energian kulutus ei lisäänny juoksunopeuden funktioon nähden tiettyyn rajaan saakka. Myös neuraalista energiaa eli lihasten ohjaus ja käskytystä voidaan vielä parantaa.