Pahalaatuisia veritauteja aiheuttavan ”hot-spotin” rakenne selvitetty
Suomalainen tutkimusryhmä on yhteistyössä amerikkalaisten tutkijoiden kanssa selvittänyt yleisten veritautien syntymekanismin takana olevan proteiinirakenteen. Uusi tieto mahdollistaa parempien tautikohtaisten hoitomuotojen kehittämisen.
Suomen Akatemian osittain rahoittamassa tutkimuksessa onnistuttiin määrittämään verisolujen tärkeän proteiiniosan mutaation aiheuttama rakennemuutos. Kyseinen mutaatio aiheuttaa yleisimmät pahalaatuiset verisairaudet. Näitä ovat muun muassa liiallisista punasoluista johtuva polysytemia vera, sekä myelofibroositaudit, joissa luuydin tuhoutuu.
Selvitetyn proteiiniosan, eli JAK-kinaasien pseudokinaasiosan rakenteen määrittäminen on ollut johtavien akateemisten laboratorioiden ja lääkeyhtiöiden tavoitteena jo lähes vuosikymmenen, sillä kyseinen proteiiniosa on ”hotspot” veritauteja aiheuttaville mutaatioille.
Professori Olli Silvennoisen tutkimusryhmän tuloksia voidaan käyttää hyväksi kehitettäessä tehokkaampia tautikohtaisia hoitomuotoja.
Tutkimus on tehty yhteistyössä New Yorkin ja Columbian yliopistojen kanssa ja julkaistu alan arvostetuimmassa Nature Structural & Molecular Biology –julkaisusarjassa.
Lue tiedote aiheesta täältä.