0 kommenttia
0 pidän 0 en pidä

Matti Äyräpään palkinto akatemiaprofessori Heikki Joensuulle

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin vuoden 2012 Matti Äyräpään palkinto (20 000 euroa) myönnetään akatemiaprofessori Heikki Joensuulle. Hän on edistänyt suomalaista syövän diagnostiikkaa ja hoitoa jo yli 25 vuoden ajan. Helsingin yliopiston syöpätautien klinikalla työskentelevä Joensuu on tehnyt merkittävää tutkimusta erityisesti suolistosyövän ja rintasyövän saralla.

Heikki Joensuu valmistui syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäriksi Turun yliopistosta vuonna 1987. Vuonna 1988 hänet nimitettiin kokeellisen onkologian ja vuonna 1990 kliinisen onkologian dosentiksi. Helsingin yliopiston syöpätautien ja sädehoidon professori hänestä tuli 1994. Vuodesta 2010 alkaen Joensuu on toiminut akatemiaprofessorina.

Joensuun tutkimusten pääaiheita ovat olleet GIST-kasvaimet, eli ruuansulatuskanavan tavallisimmat sarkoomat (eräs syöpätyyppi) sekä rintasyöpä. Näiden lisäksi hän on tutkinut paljon myös pään ja kaulan alueen syöpää. Tutkimuksissaan Joensuu on keskittynyt erityisesti syöpien syntymekanismien ja ennusteellisten tekijöiden selvittämiseen.

Viime vuosina Heikki Joensuu on ollut myös mukana kehittämässä syöpiin uudenlaisia täsmähoitoja. Hän on tieteellisenä johtajana uutta BNCT-hoitoa kehittävässä tutkimuksessa. Kyseessä on uudentyyppinen pään ja kaulan alueen syövän täsmäsädehoito, jossa syöpäsoluja tuhoava säteily syntyy syöpäkasvaimen sisällä, kun kasvainkudokseen erityisen kantaja-aineen avulla saatetut booriatomit halkeavat neutronisäteilyn vaikutuksesta. Näin kasvaimeen saadaan annettua korkea sädeannos terveen kudoksen paljolti säästyessä säteilyltä.

Joensuu on lisäksi ensimmäisenä yhdessä kollegoidensa kanssa maailmassa tutkinut mahdollisuutta antaa trastutsumabi-nimistä täsmälääkettä rintasyöpäpotilaille lyhyenä hoitona sytostaattihoidon yhteydessä. Jatkotutkimuksena on käynnissä kansainvälinen satunnaistettu tutkimus, jonka päätutkija Heikki Joensuu on.

Lisäksi hänet on valittu ensimmäisenä suomalaisena kliinikkona European Academy of Cancer Sciences -yhdistyksen jäseneksi. Arvovaltaiseen eurooppalaisten syöpäkliinikoiden ja -tutkijoiden joukkoon on valittu aiemmin ainoastaan kolme suomalaista jäsentä. Eurooppalaisen syöpäakatemian tehtäviin kuuluu välittää tietoa syövästä ja neuvoa puolueettomasti syöpää koskevissa kysymyksissä kansallisella, eurooppalaisella ja maailmanlaajuisella tasolla.

Lähde: Duodecimin tiedote

Bookmark and Share


A propos | Suomen Akatemian verkkolehti

Suomen Akatemia © 2008

Hakaniemenranta 6
00531
Helsinki
Päätoimittaja Riitta Tirronen
riitta.tirronen@aka.fi
p. (09) 7748 8369
Toimittaja Anita Westerback
anita.westerback@aka.fi
p. (09) 7748 8306