”Kasvibiotekniikka yksi ratkaisu 2000-luvun ympäristöhaasteisiin”
24.07.2008
”Ihmiskunnan hyvinvointi nousi 1900-luvulla ratkaisevasti. Mutta tällä hyvinvoinnin kasvulla on kääntöpuolensa. Se on räjähdysmäinen väestönkasvu. Väestönkasvuun liittyy lukuisia ympäristöön ja turvallisuuteen vaikuttavia haasteita kuten ilmaston muutoksen hallinta, ruoan ja vesiresurssien riittävyys sekä energian saatavuus”, sanoi Oxfordin yliopiston professori Sir David King esityksessään ESOF2008-tiedetapahtumassa Barcelonassa viikonloppuna.
Kingin mukaan myös biodiversiteetti, terveys ja koulutus sekä terrorismi ovat osa-alueita, joihin väestönkasvun räjähdys tämän päivän maailmassa heijastuu. Hänen mukaansa ilmastonmuutoksen vaikutusten vähentäminen edellyttää kollektiivisia, maailmanlaajuisia toimia erityisesti isoimmilta mailta.
”2000-luvun ympäristöhaasteisiin vastaaminen edellyttää tieteellisen tiedon ja teknologisen kehityksen yhdistämistä ja vaatii aktiivista osallistumista niin ekonomisteilta, poliitikoilta kuin yksityiseltä sektorilta ja suurelta yleisöltäkin.”
Ison-Britannian hallituksen ympäristöasioiden neuvonantajanakin toiminut Sir David King otti yhdeksi tieteellisen tiedon käytön esimerkiksi kasvibiotekniikan. Hänen mielestään GM-tekniikoiden käyttö on yksi ratkaisu ympäristö- ja ruokahuoltokysymyksiin.
”Euroopassa suhtaudutaan oudon kielteisesti muuntogeenitekniikoiden käyttöön. Myös EU-komissio on ollut varsin varovainen niiden käytön suhteen. Kasvibiotekniikan avulla pystytään kuitenkin tekemään paljon, kuten esimerkiksi kuivuuden kestävien lajikkeiden kehittäminen osoittaa.”
Kingin mukaan GM-tekniikoiden käyttäminen edellyttää hyvää sääntelykäytäntöä , mutta sääntöjen pitää olla rationaalisia. ”Ajatellaanpa vaikka rokotteiden käyttöönottoa. Voisiko GM-kasvien käytön kohdalla toimia samalla tavalla?”
Professori muistutti puheessaan lisäksi, että ilmastonmuutos vaikuttaa rankimmin niihin maihin, joilla on vähiten varaa siihen, toisin sanoen kehittyviin maihin Afrikassa ja Aasiassa.
Euroscience Open Forum ESOF on Euroopan laajin tieteidenvälinen konferenssi ja tiedemaailman eri toimijoiden kohtaamispaikka. ESOF2008-tapahtuma Barcelonassa kokosi paikalle 5000 tutkijaa, tiedepolitiikan asiantuntijaa ja tiedetoimittajaa. Lisäksi suurelle yleisölle oli suunnattu oma, kaikille avoin tiedetapahtumansa. ESOF järjestetään joka toinen vuosi, nyt kolmatta kertaa. Sen pääjärjestäjänä toimii EuroScience.
www.esof2008.org