0 kommenttia
0 pidän 0 en pidä

Kaatopaikka raaka-aineiden aarreaitta

08.09.2010

Tuotanto ja tuotteet vaikuttavat ympäristöön tuotteiden suunnittelusta raaka-aineiden hankintaan, valmistukseen, jakeluun, käyttöön ja käytöstä poistamiseen. Luonnonvarojen ehtyminen ja ympäristön tilan heikkeneminen vaikuttavat suoraan taloudelliseen kehitykseen.

”Teollisuus on liian riippuvainen perinteisistä luonnonvaroista, jotka ovat tulossa entistä kalliimmiksi ja harvinaisemmiksi. Niiden käyttöön liittyy nykyisin usein myös eettisiä ongelmia.  Vaikutuksensa ehtyvien luonnonvarojen käyttöön on myös sillä, kuka omistaa ja hallinnoi kulloinkin keskeisiä raaka-ainevaroja”, sanoo professori James Clark. Hän on kansainvälisesti tunnetuimpia kestävän tuotannon tutkijoita  ja yksi vihreän kemian isistä.  Hän puhui tiistaina Suomen Akatemian Kestävä tuotanto ja tuotteet -tutkimusohjelman loppuseminaarissa.

Kestävän tuotannon näkökulmasta yhteiskunnan on kyettävä hyödyntämään jo käytössä olleet materiaalit selvästi nykyistä paremmin. ”Jätettä ei saa ajatella jätteenä, vaan arvokkaina raaka-aineina.  Hyödynnämmekö riittävästi käytettyjä raaka-aineita?”, Yorkin yliopistossa työskentelevä Clark kysyy.

Kierrätykseen ja raaka-aineiden tehokkaampaan uusiokäyttöön on siirryttävä yksinkertaisesti siksi, että monet luonnonvarat ovat maailmasta loppumassa. Esimerkiksi kulta, hopea, sinkki , arseeni ja tina loppuvat 5-50 vuoden kuluessa, jos niiden kulutus jatkuu samaan tapaan kuin tähän mennessä.

Eri maiden kierrätysinnokkuudessa on kuitenkin edelleen suuria eroja. Saksa, Hollanti ja Tanska nousevat Euroopassa kärkeen kierrätystehokkuudessa, Suomi on viidentenä. ”Suomessa tehdään asian eteen paljon, mutta vieläkin enemmän voitaisiin tehdä. Isossa-Britanniassa voitaisiin tässä asiassa tehdä selvästi enemmän”, Clark muistuttaa. 

”Monissa maissa käytännössä istutaan arvokkaiden raaka-ainevarantojen päällä – niin paljon kaatopaikoille on kasattu käyttökelpoisia materiaaleja ja alkuaineita. Esimerkiksi elektroniikkalaitteissa on runsaasti arvokkaita materiaaleja, joita ei hyödynnetä uudelleen läheskään tarpeeksi.”

James Clark peräänkuuluttaakin nyt uusia ajatuksia ja näkökulmia materiaalien käyttöön ja tuotteiden elinkaaren tarkasteluun. Hänen mielestään meidän ei tarvitse nostaa tehokkuutta materiaalien käytössä kovinkaan paljon, kun jo saamme aikaan edistystä kestävässä kehityksessä. Clark uskoo, että kierrätysmateriaaleista valmistetaan tulevaisuudessa esimerkiksi huonekaluja.  ”Kemistien pitäisi tutkia erityisesti niitä materiaaleja, joita teollisuus ei pääosin halua. Mitä niistä löytyisi tutkimuksella?”

Lue lisää aiheesta:

www.aka.fi/ketju

http://www.york.ac.uk/chemistry/research/groups/green/contact/academicstaff/ 

 

Kuva: Marjo Aaltomaa, Suomen Akatemia

Bookmark and Share


A propos | Suomen Akatemian verkkolehti

Suomen Akatemia © 2008

Hakaniemenranta 6
00531
Helsinki
Päätoimittaja Riitta Tirronen
riitta.tirronen@aka.fi
p. (09) 7748 8369
Toimittaja Anita Westerback
anita.westerback@aka.fi
p. (09) 7748 8306