Uutiset
Geenivarojen suojelulla varaudutaan tulevaisuuden tarpeisiin
(22.5.13 11:57)
Monelle kansalaiselle geenivarat on vaikea käsite. Uusi GeeniVarat-tiedotuslehti edistää tietoisuutta kertomalla geenivarojen suojelun ja käytön merkityksestä maa- ja metsätaloudelle, ympäristölle ja kansalaisten hyvinvoinnille.
Miten kone tunnistaa ihmisääniä?
(21.5.13 10:13)
Äänimaailman ratkaisemattomat kysymykset innostavat tutkija Kalle Palomäkeä tutkimaan kuinka kone opetetaan tunnistamaan ihmisääniä ja millaisia sovelluksia äänen tunnistuksen ympärille voidaan kehitellä. Automaattinen puheentunnistus häviää vielä ihmisaivojen hienouksille.
WORK-tutkimusohjelma edisti tutkijaliikkuvuutta
(20.5.13 08:53)
WORK- eli Työn ja hyvinvoinnin tulevaisuus -tutkimusohjelma onnistui tavoitteissaan parhaiten tutkijakoulutuksen ja kansainvälisen tutkijaliikkuvuuden edistämisessä, arvioi ohjelman kansainvälinen arviointipaneeli.
Aivoverenkiertohäiriöstä toipuvien muistia testataan pelien avulla
(8.5.13 14:52)
Hyksin neurologian kuntoutuspoliklinikalle on avattu uusi koetila aivoverenkiertohäiriöistä toipuvien potilaiden diagnosointiin ja kuntoutukseen. Aalto-yliopiston tutkijoiden kehittämässä koetilassa potilaat pääsevät pelaamaan pelejä, jotka testaavat heidän kognitiivisia kykyjään, esimerkiksi muistia ja tarkkaavaisuutta. Tilan erikoisuutena on se, että potilaan on kyettävä käsittelemään monia...
Sähkömagneettinen laite paljastaa kehonsisäisen rasvan
(8.5.13 14:47)
Sisäelinten ympärille kertyvä rasva lisää riskiä sairastua metaboliseen oireyhtymään, joka on yhteinen tekijä monille kroonisille sairauksille. Tutkijat ovat kehittäneet laitteen, joka paljastaa sisäelimiä ympäröivän rasvan määrän sähkömagnetiikan avulla. Edullisen laitteen avulla terveydenhuollossa voitaisiin tunnistaa riskitapaukset ajoissa.
Kiiluvasilmäinen valloittaja uhkaa pohjoisen siikaa
(7.5.13 14:09)
Pohjoisissa vesissä puurajan alapuolella merkittävin kala on siika, jonka elämään pohjoiseen hiipivät tulokaslajit erityisesti vaikuttavat. Tutkija Kimmo Kahilaisen johtama tutkimusryhmä selvittää ahvenen ja kiisken vuorovaikutusta siian kanssa.
Markku Kulmala edelleen ykkönen geotieteiden maailmanlistalla
(3.5.13 11:28)
Helsingin yliopiston fysiikan professori, akatemiaprofessori Markku Kulmala on edelleen ykkönen geotieteiden maailmanlistalla, jota julkaisee tiedemaailman viittauksia seuraava Thomson ISI Web of Knowledge Essential Science Indicators. Hän on ensimmäinen suomalainen, joka on yltänyt kovatasoisilla maailmanlistoilla alansa viitatuimmaksi tutkijaksi.