Strateginen valinta

08.10.12

Australiassa pähkittiin takavuosina, miten saataisiin lisää olympialaisten kultamitaleita puhtain keinoin. Laadittiin strategia: Ensin analysoitiin, missä lajeissa tulosparannukset ovat mahdollisia. Sitten kysyttiin, mitkä kriteerit näissä lajeissa ovat tärkeimpiä tuloksen kannalta. Löytyi Skeleton-kelkkailu, jossa kelkkailijan lähtönopeus useimmin määrää sijoituksen. Sitten etsittiin eri lajeista lähtönopeita urheilijoita. Tuloksena australialainen aloittelijakelkkailija  sijoittui erinomaisesti, ja hänen menestyksensä tuli muille lajin urheilijoille aivan puskista.

Viisi vuotta sitten suunnitellessani European Research Councilin Starting grant -hakua tein strategian: Lupasin valtavan tietokonesimulaation, jolle ei silloin löytynyt tietokonekapasiteettia. Ajatus oli, että samalla kun koodia kehitetään, myös teknologia kehittyy; ja kun koodi on valmis, meillä on etulyöntiasema, kun pystymme heti käyttämään vasta kehittynyttä kapasiteettia.

Eilen olin vastaväittäjänä eurooppalaisessa huippuyliopistossa kovan kilpakumppanimme ryhmässä. Juteltiin koodeista ja koneista. Ryhmän vetäjä hehkutti, että nyt on konekapasiteettia, nyt voin alkaa suunnitella valtavaa koodia! Kun kerroin hänelle, että meillä on tuollainen koodi jo, hän hämmästyi kovasti - millä ajalla olemme sen ehtineet kehittää, kun uusi konekapasiteetti tuli käyttöön vasta kesällä. Mieleen palautui australialainen kelkkailija olympialaisissa.

Onnistunut strategia on hieno asia. Ongelmana on usein, että on niin kova kiire, ettei ehdi seurata maailmaa, tai ekstrapoloida olemassa olevia ennusmerkkejä. Ei ehdi hypätä pyörän selkään, kun on niin kova hoppu työntää sitä eteenpäin. Vaatii kylmäpäisyyttä pysähtyä ja katsoa. Tutkimusryhmät ovat kiireisiä opetuksen ja hakemusten kanssa ja töitä tehdään intensiivisesti omissa ympyröissä. 

Strategioinnissa on huonojakin puolia. Luterilainen työetiikka on opettanut, että ihmisen tulee puurtaa. Ne, jotka ovat aina tehneet kaiken huolellisesti vallitsevien käytäntöjen mukaan, voivat pitää epäreiluna sitä, että tekemällä vähemmän voi saada enemmän. Taustalla olevaa strategista ajattelua ei useinkaan nähdä ja menestys tuntuu siksi liian helpolta. 

Yksityisellä sektorilla strategiatyö on tuttua, mutta puritaanisessa tiedemaailmassa se on vielä outo käsite. Markkinatalouden lainalaisuudet pätevät kuitenkin myös meillä. Toisaalta murskavoitto ei voi olla tavoitteena tieteessä kuten ei taloudessakaan; kokonaisuus ei toimi monopolitilanteessa. Yhdessä kilvoitellen ala menee parhaiten eteenpäin.